Ajatuksen vapaus ja henkinen tie                                                                   (Takaisin )

Seppo Ilkka

Ajattelu on luova voima henkisellä tiellä. Onko ajatuksemme vapaa vai onko sillä rajoituksia, joita emme ehkä edes huomaa? Mitä ovat älyn ja sydämen ajatukset?

 

Henkinen kehittymisemme ilmenee tasapainona, rakkautena ja valona toiminnassa, käyttäytymisessä ja puheessa. Näiden taustalla on ajattelumme, joka kuvastaa käsityksiämme, tunteitamme ja viisauttamme. Kykenemme monipuoliseen asioiden harkintaan ja oivallamme elämän totuuksia. Vain ennakkoluuloton ja vapaa ajattelu tekee tämän mahdolliseksi. Tarkastelen seuraavassa muutamia vapaan ajattelun haasteita ja luovan ajattelun edellytyksiä.

Ajatusten ilmaisun vapaus

Yhteiskunnan vapautta kuvaa erinomaisesti sen sallivuus ajatusten esiin tuomiseen. Historiassa nykyaikaan asti on riittämiin esimerkkejä hallitsijoista, jotka eivät ole sallineet valtaansa vastustavia ajatuksia. Maamme on tässä mielessä korkealle kehittynyt. Lakimme korostavat sananvapautta. Lehdistö on vapaa esittämään erilaisia mielipiteitä. Keskustelu yhteisistä asioista on sallittua. Maassa on vapaus harjoittaa tai olla harjoittamatta mitä tahansa uskontoa. Teloitus tai kidutus eivät ole Suomessa laillisia rangaistuksia.

On kuitenkin olemassa vähemmän kovia keinoja, joilla ajatusten ilmaisua voidaan pyrkiä rajoittamaan. Hallinnon tai talouselämän päättävät tahot voivat jättää niille epämieluisia ajatuksia huomiotta, pyrkiä syrjäyttämään niitä vastapropagandalla tai häiritä niiden julkisuuteen tuloa. Työn saaminen, säilyttäminen ja työuralla eteneminen saattaa edellyttää joidenkin mielipiteiden ja toimintatapojen omaksumista ja epäkohdista vaikenemista. Ystävyys- tai parisuhteilla voi olla vastaavia edellytyksiä.

Omakohtainen ilmaisun kontrolli

Kontrolloimme ajatustemme ilmaisua jatkuvasti. Tämä on tarpeellista sosiaalisessa elämässä. Ei ole välttämättä hyväksi kertoa kaikkia ajatuksia, joita ihmiset herättävät meissä. Saatamme kuitenkin rajoittaa ilmaisua enemmänkin kuin olisi tarpeen. Ajatusten esiin tuominen voi johtaa vastuuseen sanotusta. Jos pelkäämme vastuuta, joudumme elämään olosuhteissa, jotka olemme vaikenemalla hyväksyneet.

Ajatusten ilmaisua rajoittavat myös käsityksemme siitä, mitä meiltä odotetaan. Elämme yhteisöissä, joilla on tiettyjä tapoja, mielipiteitä ja normeja. Nämä ohjaavat ajatuksiamme ja niiden ilmaisua. Monesti ohjailu tapahtuu alitajunnassa, emmekä edes huomaa sitä. Siinäkin tapauksessa, että tahtoisimme poiketa yhteisön tavoista, joudumme ottamaan ne huomioon, kun ilmaisemme kantamme. Jos sanomme jotain, joka on liian kaukana muiden ajatustavoista, voi käydä niin, ettei meitä ymmärretä eikä hyväksytä.

Sisäisiä suuntaviivojamme

Aivoissamme risteilee jatkuvasti ajatuksia, mielemme suorastaan lavertelee. Suuri osa ajatuksista nousee jokapäiväisestä elämästä, työasioista, suunnitelmista, muisteluista, päivän uutisista. Valtaosaltaan ajatukset syntyvät ja kuolevat hetkestä hetkeen, jatkuvana tajunnanvirtana ja unohtuvat jälkeä jättämättä.

Osaa ajatuksista pidämme arvokkaina, hyvinä ja merkittävinä, jopa pyhinä, osaa taas kelvottomina, huonoina tai synnillisinä. Erityisesti kun muodostamme mielipiteitä ihmisistä tai elämän keskeisistä sisällöistä, meissä herää helposti sisäinen tarkkailija tai tuomari, joka arvioi ajatuksiamme hyviksi tai huonoiksi. Kuka ohjaa tätä tuomaria? Hänkin ilmenee meille ajatuksena.

Tuo tarkkailija noudattaa arvomaailmaamme. Se taas on syntynyt monista tekijöistä. Siihen vaikuttavat lapsuus, kokemukset, koulutus ja opetus, aatteellinen suuntauksemme, kirjallisuus, ystävät ja ne, joita emme pidä ystävinämme jne. Siihen vaikuttavat uskontomme ja pyhinä pitämämme kirjoitukset ja sellaisten ihmisten mielipiteet, joita arvostamme henkisinä opettajina tai tietäjinä. Suuri osa tästä vaikuttaa alitajunnan kautta. Sieltä käsin päätämme, mitkä ajatukset hyväksymme ”omiksi” ajatuksiksemme.

Jos hyväksymme ajatuksen ihmisen jälleensyntymisestä, havaitsemme, että edellistä luetteloa on täydennettävä aiempien elämien muistoilla. Jos hyväksymme ajatuksen ihmisen korkeampien henkisten tasojen olemassaolosta, voimme nähdä mahdollisuuden saada suoraa ymmärrystä Valon tasoilta. Tämä avaa portin uusille ideoille ja voi vapauttaa sisäistä tarkkailijaamme menneisyyden kahleista.

Millä kielellä ajattelemme?

Kun ajattelemme jotain, syntyy mieleen aluksi eräänlainen vailla muotoa oleva ajatusaihio. Useimmiten tätä ei ehdi havaita, ennen kuin aivot tarjoavat ajatukselle muodon. Tämä tapahtuu yleensä äidinkielellä. Sen avulla voi parhaiten ilmaista tunteita ja sävyjä. Jos hallitsemme hyvin useita kieliä, ei ole aina etukäteen selvää, millä niistä ajattelemme. Aidosti monikieliset ihmiset ovat tärkeitä kansojen yhteisymmärryksen luojia, koska heidän on mahdollista tulkita ajatuksia kieleltä toiselle niin, että myös tunteet ja sävyt siirtyvät mahdollisimman hyvin.

Kieli on sitä käyttävien ihmisten sopimus. Se kuvastaa kansan ajattelutapaa. Tuo sopimus on elävä; kieli muuttuu koko ajan. Käyttöön tulee uusia sanoja ja sanontoja ja entisiä jää pois. Sanojen merkityksissä tapahtuu muutoksia. Murteet ja erityiskielet voivat olla toisilleen varsin vieraita. Kärjistäen voisi melkein sanoa, että jokaisella ihmisellä on oma kielensä. Puhutulla ja kirjoitetulla kielellä on myös eroja. Kielestä toiseen käännöksissä joudutaan tyytymään hyvään vastaavuuteen täydellisen sijasta.

Kieli heijastaa kansan ajattelua, sen historiaa, sen ääneen lausuttuja ja lausumattomia sopimuksia ja pyrkimyksiä. Tässä mielessä sanat ovat menneisyyden tulosta, ja niihin sisältyy sidoksia, joita emme useinkaan tule huomanneeksi. Ajatusten kiteytyminen lauserakenteiksi kuvaa tapaa, jolla kielen käyttäjien looginen ajattelu toimii.

En vähättele sitä, että kieli on tehnyt mahdolliseksi kulttuurien kehittymisen, edellisten sukupolvien kokemusten muistamisen ja uuden oppimisen niiden pohjalta. Tuon vain esiin näkökohtia, joiden kanssa joudutaan elämään mitä tahansa kieltä käytettäessä.

Looginen ajattelu ja paradoksit  

Viisauden etsijät ovat kauan tunteneet huolta ajattelun johdonmukaisuudesta, loogisuudesta. Jos päättely ei ole loogista, tehtyihin johtopäätöksiin ei voi luottaa. Aristotelesta (384–322 eKr.) pidetään klassisen logiikan perustajana. Muinaisen Intian ajattelijat tarkastelivat samoja kysymyksiä. Lännessä logiikan tutkiminen unohdettiin välillä, mutta noin 1100-luvulla alkoi skolastiikan aikakausi, jolloin Aristoteleen opit palasivat arabialaisten filosofien kautta Eurooppaan. Skolastikkojen, samoin kuin Intian filosofien päätavoitteena oli perustella uskontoon liittyviä näkemyksiään paremmin kuin kilpailevat ajattelijat.

Skolastiikan perustajiin kuulunut ranskalainen pappi Pierre Abélard (1079–1142 jKr.), aikansa toisinajattelija, sanoi: ”Luoja on antanut ihmiselle järjen, jotta hän käyttäisi sitä. Mutta jos päättelymme on ristiriidassa Pyhän Paavalin kanssa, tulisi asettua Paavalin kannalle.” Hän tahtoi perustella jumaluusoppia järkeenkäyvästi. Näin hän asettui arvostelemaan sokeaan uskoon perustuvaa kirkon opetusta ja joutui moniin vaikeuksiin.

Tieteellinen logiikan tutkimus tuntee tänä päivänä muutamia vaihtoehtoisia logiikan järjestelmiä. Yhtenä syynä vaihtoehtojen olemassaololle on, että klassisen logiikan tapaa käsitellä väitteiden totuusarvoja voidaan joissain tapauksissa pitää liiankin jyrkästi kaksiarvoisena. Klassisessa logiikassa väitteiden ymmärretään olevan joko tosia tai epätosia eikä hyväksytä muita mahdollisuuksia.

Joistakin väitteistä on mahdoton sanoa, ovatko ne tosia vai eivät. Nämä ovat loogisia paradokseja. Paradoksin perusmuoto kiteytyy väitteeseen: ”Tämä lause on vale.” Mikäli tämä olisi totta, sen tulisi olla valetta. Jos se taas olisi vale, väite pitäisikin paikkansa eli olisi tosi.

Tästä on esitetty monia versioita, joista useat ovat pikku tarinoita, kuten ns. parturiparadoksi: ”Kylän parturi on se mies, joka ajaa kaikkien niiden miesten parrat, jotka eivät itse aja partaansa. Kuka ajaa parturin parran?” Vitsiin kuuluu, että maassa on laki, joka kieltää parrakkaana esiintymisen ja ulkopuolista, alaikäistä tai naispuolista parturia ei ole käytettävissä.

Paradokseja on tunnettu jo kauan, mutta vasta noin 1900-luvun alkupuolelta alkaen niille on esitetty kohtuullisen hyviä selityksiä. Bertrand Russell (1872–1970) selitti, että itseensä kohdistuva lause ei ole ollenkaan ns. perustasolla toimiva väite. ”Tämä lause on vale” olisi mielekäs, jos sillä viitattaisiin johonkin toiseen väitteeseen, jonka totuusarvon se siis ilmoittaisi. Muitakin paradokseja selittäviä näkökohtia on esitetty.

Ajatus ja kokemus 

Mieleen nousevalla ajatuksella on aihe, kokemus tms., joka sen synnyttää. Käytän tässä sanaa ”kokemus” hyvin laajassa merkityksessä. Se voi olla ulkoinen tapahtuma tai se voi olla tunne tai ajatus. Se voi olla muistikuva tai se voi olla alitajunnassa, josta se pulpahtaa esiin. Se voi olla henkinen kokemus, tietoisuuden avautuminen kohtaamaan korkeita olemassaolon tasoja.

Kokemus on olemassa sellaisenaan, ja sitä kuvaava ajatus on ilmaistavissa millä tahansa nykyisellä tai entisellä kielellä. Tajunta, usein nimenomaan alitajunta, valitsee jonkin tuntemistamme kielistä. Kokemus voi synnyttää sanallisten ajatusten ohella muunkinlaisia ilmaisuja, kuten taidetta. Kokemuksen ilmaisu ei kuitenkaan ole sama kuin kokemus, se on vain kokemuksen kuva.

Joskus saatamme kokea hetkiä, jolloin kokemuksen sanallistaminen puuttuu, vaikka olemme tietoisia. Tuollaisella hetkellä olemme kosketuksessa siihen, mitä on ajattelun takana. Emme voi tilata tällaista hetkeä. Jos sellainen syntyy, se tulee itsestään ollessamme täysin läsnä siinä, mitä koemme. Tavallaan ”unohdamme” ajatella sitä mitä koemme intensiivisesti.

Myöhemmin voi tulla selittelyn hetki, jossa ajatus käsittelee kokemusta. Jälkeenpäin ajatuksella on kuitenkin käytettävissään vain sanoja ja muotoja, jotka yrittävät kuvata uutta kokemusta vanhoilla käsitteillä. Koemme, että sanat eivät riitä. Tämä ei tarkoita, että olisimme kyvyttömiä ajattelemaan, vaan sitä, että uusia ajatuksia saattaa syntyä, mutta niiden ilmaiseminen on tehtävä vanhaa kieltä käyttäen.

Pyhä kieli

On ajateltu, että jotkin vanhat kielet, kuten latina tai sanskrit, olisivat pyhiä. Niihin on aikoinaan syntynyt käsitteitä ja sanontoja, joilla pyhyyden kokemuksia on kuvattu. Niitä on käytetty oppineiden kielenä satoja vuosia senkin jälkeen, kun kansa on lakannut puhumasta niitä. Pyhä kieli kuitenkin arkipäiväistyy käytössä, sen ilmaukset muuntuvat, hämärtyvät ja vanhenevat. Niitä saatetaan pilkata. Pyhiä sanoja on voitu käyttää myös vähemmän valoisan luomistyön tukena. Lopulta kukaan ei enää tiedä, mitä alun perin pyhyyttä ilmaisseet sanat joskus tarkoittivat.

Vanhojen rukousten tai mantrojen toistaminen ilman selkeätä sydämen ymmärrystä niiden kantamien energioiden laadusta tarkoittaa, että emme tiedä, mitä pyydämme. Joka tapauksessa ne pyrkivät kiinnittämään siihen perinteeseen, jossa niitä on kauan toistettu.

Pyhiä Kieliä on kuitenkin olemassa. Meille sellainen on Suomen Pyhä Kieli. Suomen kieli kykenee ilmaisemaan kaikkia luomistyössä tänä päivänä tarvittavia käskyjä. Sillä on pitkä perinne loitsujen kielenä. Se on Pyhää Kieltä sillä edellytyksellä, että käytämme sitä Korkeimman Valon inspiroimana.

Pyhä Kieli on elävä. Se kasvaa ja uudistuu Viisauden oivalluksista. Pyhä Kieli kykenee inspiroimaan kuulijoissa pyhyyden kokemuksia, koska siinä on Korkeimman Valon energiaa. Kun luova käskysana lausutaan Pyhällä Kielellä, enkelivoimat noudattavat käskyä tarkasti.  Käskyn sanamuoto sävyineen ilmaisee tahtomme. Tarkoitus, se mitä on ajatuksen takana, on kuitenkin keskeisintä Pyhässä Käskysanassa. Siksi sanamuoto on mukautuva ja elävä. Se on alati uusi, vaikka käyttäisimme vanhoja sanoja.

Ajatuksen rajattomuus ja erottelukyky

Ajatus voi ulottua kaikkien aikojen ja matkojen taa. Ajatus ehtii hetkessä universumin alusta sen loppuun. Ajatus voi mennä historian ja luonnon tapahtumahorisonttien toiselle puolen. Jos se kulkee sinne, olemme kuvitelmien maailmassa, emmekä tiedä, tuoko ajatus sieltä todenmukaisia tuliaisia. Ajatus voi pyrkiä selittämään näkymättömän olemassaolon ihmeitä. Rajoittunut ajatus on toisaalta rajaton!

Ajatus voi tavoitella totuutta ja taipua kaikkiin valheen mutkiin. Se voi tehdä taitavia päättelyitä ja keksintöjä. Se voi kiertyä tarkastelemaan itseään, ja se voi tarkastella itseään tarkastelevaa ajatusta jne. Ajatukset ja niiden muistiin paneminen ovat tehneet mahdolliseksi kulttuurien syntymisen ja kehittymisen. Ne ovat tehneet mahdollisiksi kansakuntien ja ihmiskunnan yhteisyyden, mutta myös ristiriitojen kasautumisen.

Se, että kykenemme ajattelemaan jonkin ajatuksen, ei vielä kerro, onko tuo ajatus totta, mielikuvitusta, harhaa vai täyttä valetta. Siksi meillä on vastuu siitä, että olemme tietoisia ajatustemme laadusta. Meillä on vastuu siitä, miten annamme ajatustemme vaikuttaa omaan ja muiden elämään. Emme voi lykätä tätä vastuuta kenellekään muulle. Tämä vaatii erottelukykyä.

Sydämen ja älyn ajatus

Äly on loistava työkalu toimissamme ja henkisellä polullamme. Se vapauttaa ajatukset virheellisistä päätelmistä ja kirkastaa ne loogiseen puhtauteen. Se ohjaa tekemään tarpeellisia johtopäätöksiä ilmiöistä ja opetuksista. Se varoittaa lankeamasta harhojen maailmaan. Terve järki on henkisen tien välttämätön ohjenuora, tukijalka, jota ilman emme voi välttyä kompastumasta.

Looginen äly toimii parhaiten selittäessään mennyttä, tutkiessaan täsmällisesti lausuttuja ajatuksia ja tehdessään niistä päätelmiä. Sillä on hieman konemainen luonne, joka voi merkitä tunnekylmyyttä ja sitä, että se voi myös kahlita ajattelua pysymään kerran valituilla urilla. Kuitenkin ihmiskunnan ja sen kulttuurien kehitys on osoittanut, että uusia keksintöjä ja ajattelutapoja on noussut esiin, kun on ollut muutosten aika.

Osa ajatuksista kumpuaa olevaisuuden syvistä lähteistä. Kun olemme valmiita kokemaan tai tekemään jotain ennen näkemätöntä, voi ajatustamme edeltävä impulssi tulla älyämme ja egoamme korkeammalta tasolta, sielulta tai hengeltä, tai se voi tulla muusta näkymättömän maailman lähteestä. Silloin intuitio ohjaa meidät uuteen ajatukseen, joka voi realisoitua toimintaan. Parhaimmillaan on kyseessä sydämen ajatus, joka ohjaa harmoniaan ja rakkauteen.

Monet ihmiskunnan keksinnöt ja toimet ovat toisaalta osoittaneet, että myös muunlaatuisia inspiraatioita on ollut tarjolla. Kysymys on siitä, että voimme kutsua intuitiota, ja saamme vastauksen sellaiselta henkiseltä taholta, jolle olemme kutsun tietoisesti tai tietämättämme osoittaneet. Kaikkien näkymättömän maailman tahojen valo ei aina ole täysin kirkasta. Siksi meillä on vastuu ymmärtää, millaisesta lähteestä inspiraatiomme nousee.

Ajatuksen luova voima

Intuitio tulee yleensä sellaisella hetkellä, jossa olemme irrottautuneet loogisesta ajattelusta, vapauttaneet ajatuksemme. Kun oivalluksen hetki on mennyt, on loogisella ajatuksella taas töitä. Oivallus synnyttää ajatuksen, idean, joka saa kielellisen ja muun muotonsa samalla tavoin kuin mikä tahansa ajatus. Älyn tehtäväksi tulee tutkia, miten idea voisi realisoitua. Äly on siinä hyvin taitava, mutta saattaa olla, että lisäoivalluksia tarvitaan, ennen kuin kaikki on valmista. Tällä tavoin sydämen ja älyn ajatukset toimivat yhdessä.

Ihmiskunnan ajattelu on vienyt ja vie yhteistä kehitystä eteenpäin. Ajattelun rajoitukset johtavat siihen, että kehitys on asteittaista, kaikkea vanhaa ei voi heti jättää pois, vaan eteneminen tapahtuu askel kerrallaan. Vanhat käytännöt haastavat uusia ideoita osoittamaan toimivuutensa.

Nykyajassa on siemenet muutokseen, joka kohottaa ihmiskunnan tietoisuutta, ajattelua ja eettistä tasoa nopeasti. Jotkut puhuvat tässä yhteydessä kvanttihypystä. Muutoksen hetkellä kehityksen askeleet ovat pitkiä ja seuraavat toisiaan nopeasti, mutta niitä tapahtuu myös moniin suuntiin yhtä aikaa. Henkisen tien kulkijoilla on vastuu tukea niitä ajatuksia, jotka suuntaavat kvanttihyppyä korkeamman kehityksen suuntaan.

Ajatukset risteilevät jatkuvasti mielessämme. Jotkin ajatukset ovat sellaisia, että emme tahtoisi niiden toteutuvan. Ne tuovat esiin asioita, joista meidän on hyvä olla tietoisia. Siksi niitä ei ole suositeltavaa kieltää ja painaa alitajuntaan aiheuttamaan ongelmia. Tilanteesta riippuen voimme ohjata rakkautta sinne, missä sitä näyttää puuttuvan, tai vain antaa noiden ajatusten mennä jäämättä niihin kiinni. Jos olemme tahtoneet sellaista, jota emme enää tahdo, voimme tahtoa tietoisesti toisin.

Kun intuitio syntyy Korkeimmasta Valosta, voimme luoda kauneutta, harmoniaa ja rakkautta ja ajatella ja toimia viisaasti. Yksi henkisen tien haasteista on tunnistaa, mistä lähteestä inspiraatio kumpuaa. Sydämen tunne yhdessä terveen järjen kanssa on luotettavin keino havaita, mikä on meille oikein. Kun äly toimii yhteistyössä sydämen viisauden kanssa, se osaa tarvittaessa varoittaa harhapoluille lähtemisestä. Se osaa varoittaa ajatuksen vapautta uhkaavista ansoista, jos tunne on sokaistunut.

Tietoisina ja tahtovina olentoina meillä on vastuu valita, mihin suuntaan maailmamme kehittyy. Mitä lähempänä olemassaolon kirkasta ydintä sallimme ajatuksemme asua, sitä suurempi on valtamme ohjata maailmaa. Ajatus ohjaa tekoja ja sanoja, käskyjä, joita annamme universumin toteutettaviksi. Ajatuksen ääneen lausuminen lisää sen voimaa ohjata maailman tapahtumia, mutta jo vahva ajatuskin vaikuttaa näkymättömillä tasoilla käskynä, jota enkelivoimien on noudatettava.

Luomme maailmasta kaltaisemme. Tarvitsemme siihen sekä sydämen viisautta että älyä, joka on kykenevä tiivistämään henkisen impulssin muotoon, joka toimii materian maailmassa. Ne ajatukset, joista pidämme lujimmin kiinni tietoisella tahdolla, ovat vahvimpia käskyjämme. Olemme kanssaluojia, ja ajatuksemme ohjaavat luomistyötämme. Meillä on vapaus päättää ajatustemme laatu. Luoja on antanut meille järjen, jotta käyttäisimme sitä viisaasti.

(Takaisin)