Henkinen perinne ja uusi aika                                   (Takaisin)

Seppo Ilkka

Henkinen kehityksemme on käynyt läpi monien vaiheiden. Jos tahdomme edetä, joudumme arvioimaan oppimaamme uudelleen.

 

Se mitä käsitämme olemassaolon luonteesta, ei olisi mahdollista ilman menneiden sukupolvien perintöä. Käsitykset Hengen maailmasta, sen olennoista ja viisaudesta, ovat kuitenkin muuttuneet aikojen kuluessa; ihmiskunta ja sen ymmärrys on kehittynyt. Henkisen etsinnän juuret ulottuvat pitkälle ennen kirjoitettua historiaa. Joinakin aikoina uusia oivalluksia ja virtauksia on esiintynyt erityisen runsaasti. Elämme nyt yhtä tällaista nopean kehityksen aikaa. On aika arvioida, mikä vanhassa on edelleen ajankohtaista. Uskallammeko olla avoinna uusille oivalluksille?

Luonnon kunnioittaminen

Ihmisten elämä riippuu ympäröivästä luonnosta. Siksi on tärkeätä tuntea hyvin luonnon lakeja ja toimintaa. Lähellä luontoa elävät ihmiset ovat olleet ja ovat edelleen tietoisia luonnonhengistä. Luonnonhenkiä on palvottu ja pidetty jopa jumalina. Karhunpeijaisissa hyviteltiin karhun henkeä koston pelossa. Sairauksia parannettiin pyytämällä luonnon henkivoimia avuksi.

Syntyi erityinen luonnonhengistä huolehtivien "ammattikunta", shamaanit. Parhaimmillaan shamaani oli yhteisön parantaja ja tietäjä. Toisaalta shamanismiin on usein liittynyt halu hallita luontoa ja myös halu etsiä luonnonhengiltä tai muilta hengiltä apua ihmisten ja yhteisöjen välisissä kiistoissa ja sodissa. Shamaanien langettamia kirouksia on pelätty. Niiden tehoa on lisännyt kohteena olevien usko niiden voimaan. Ne ovat synnyttäneet karmaa shamaaneille itselleen ja niille, joiden aloitteesta shamaani oli sanansa lausunut.

Varmaankin kaikkien kansojen menneisyydessä on ollut vaihe, jossa shamaanit ovat olleet yhteisöjen henkisiä johtajia. Noiden aikojen opetuksista on säilynyt ajankohtaisena luonnon kunnioittamisen idea. Voimme ymmärtää, että on olemassa luonnon henkikuntia, jotka huolehtivat maan, ilman, veden, tulen ja ns. eetteritason terveestä toiminnasta. Tänään tilanne on kuitenkin toinen kuin kauan sitten. Olemme kehittyneet siihen mittaan, että meille on tulossa vastuu jopa luonnonhenkien ohjaamisesta ja yhteistoiminnasta niiden kanssa. Emme ole vain luonnonvoimien kohteita, vaan voimme tahdollamme vaikuttaa niihin.

Hyvän ja pahan taistelu

Osa ihmisen toiminnasta on rakentavaa ja osa tuhoisaa sekä yksilöille että yhteisöille. Tässä on moraalin alku, käsitys siitä, mikä on hyväksi ja mikä pahaksi. Tämä vastakkainasettelu vaikuttaa ajatteluumme. Filosofiat ja uskonnot yrittävät löytää ratkaisuja hyvän ja pahan ongelmaan.

Muinaisessa Persiassa eli profeetta nimeltä Zarathustra. Hän opetti, että ihmisen tulee kaikessa valita hyvä. Zarathustran jälkeen syntyi hänen opetustensa pohjalta uskonto, zoroasterilaisuus. Intian parsilaisten esi-isät  ovat Persiasta aikoinaan muuttaneita zoroasterilaisia.  Zoroasterilaisuudessa tunnetaan sekä hyvää että pahaa edustavat henkiolennot. Siihen sisältyy myös käsitys viimeisestä tuomiosta. Nämä ideat ovat periytyneet eri muunnelmina läntisiin uskontoihin, juutalaisuuteen, kristityille ja islamilaisille.

Itäisten uskontojen, mm. hindujen ja buddhalaisten, käsitys hyvästä ja pahasta on hieman erilainen. Niihin sisältyy karman käsite, joka sallii pahojen tekojen sovittamisen myöhemmissä elämissä. Niissä ei ole myöskään paholaista samassa mielessä kuin lännen uskonnoissa. Pahaa tekevät demonit, jotka kuitenkin saattavat kuollessaan jopa vapautua demonisuudestaan, kuten kerrotaan esim. Ramayana-eepoksessa.

Yhteistä idän ja lännen perinteiselle ajattelulle on hyvän ja pahan välillä vallitseva taistelu. Selviytyäkseen paremmalle puolelle on yksilön valittava hyvä. Tästä kaikki suuret uskonnot ovat yksimielisiä. Monia uskontojen kertomuksia ja kansojen tarustoa voi tulkita niin, että ne kuvailevat ihmisen sisäistä taistelua, jossa hänessä oleva hyvä kamppailee sisäisen pahan kanssa. Tällä tavoin perinne on opastanut kansoja hyvään ja hyveelliseen elämään. Sekä idän että lännen perinteet ovat pitäneet hyvänä ja ihailleet sankaruutta ja rohkeata taistelua oman aatteen puolesta.

Suomen kalevalainen perinne on sikäli ainutlaatuinen, että siinä kamppailut käydään tärkeimmältä osin henkisellä tasolla. Ratkaisevaa on viisaus ja sanan mahti.

Mikäli yksilö kehittyy useiden elämien kautta, olemme epäilemättä olleet mukana ylläpitämässä tätä taisteluperinnettä jo tuhansia vuosia. Mitä olemme saavuttaneet? Olemme onnistuneet kartoittamaan joukon toimia, jotka eivät ole hyväksi. Rajaamme itsemme muista yksilöistä kokemustemme perusteella. Osa käsityksistämme voi olla vanhentuneita tai vailla pohjaa. Saatamme vannoa tarpeettomien elämän rajoitusten tai kieltojen nimiin. Ei liene montakaan iloa, jota ei olisi joskus nimetty synniksi. Keskeistä kehityksessämme on kuitenkin eettinen kypsyminen. Elämästä kieltäytymisestä on lähinnä vahinkoa.

Olemme taistelleet niin pitkään, että meille on voinut muodostua käsitys, että sota on ihmisen luonto. Uskontojen ja muun perinteen sisältämät väkivaltakuvat ylläpitävät tätä käsitystä. Nykyajan viihdeteollisuus on tässä erittäin aktiivinen. Meissä oleva sisäinen paha pyrkii säilyttämään tämän käsityksen. Se perustelee meissä olevan väkivallan, olkoonpa se konkreettista tai ajatuksen tasolla olevaa. Emme elä rakkaudessa, niin kauan kuin sodimme sydämessämme jotakin vastaan.

Sotiminen on toki monissa tapauksissa ollut ainoa tapa turvata kansan elämä. Vaikeina kohtalon hetkinä on valittava huonoista vaihtoehdoista se, joka on vähiten huono. Tämä onkin todellinen moraalin koetinkivi. Olemme vastuussa omasta ja läheistemme elämästä. Kannamme vastuumme, kun teemme sen, mikä meille kuuluu.

 

Oppien ja aatteiden kirjoa

Uskontojen kehitystä voi kuvata vahvasti yksinkertaistaen seuraavaan tapaan: Viisas opettaja kertoi oivalluksistaan aikalaisilleen. Näihin sisältyi asioita, jotka mullistivat sen ajan käsityksiä. Yleensä tieto opetuksista periytyi aluksi suullisena, mutta ennemmin tai myöhemmin opetuksia kirjoitettiin muistiin. Jonkin ajan kuluttua vanhat tekstit eivät olleetkaan enää ymmärrettäviä, koska kieli kehittyi erilaiseksi. Tarvittiin käännöksiä, tulkintoja ja lopulta tulkinnan tulkintoja. Syttyi oppiriitoja ja uskonsotia. Uskonnon humaani sanoma tallautui osittain oppiriitojen jalkoihin, vaikka sen puhdas ydin on edelleen jäljellä.

Suuria opettajia on tarvittu eri aikoina ja eri kulttuureissa. He ovat tuoneet sanomaa rakkaudesta, myötätunnosta, vastuusta ja viisaasta elämästä. Eri opettajien opetuksissa on eroja, koska kukin heistä on puhunut omaan aikaansa ja omille kuulijoilleen sopivasti. He ovat myös olleet yksilöitä, joilla on inhimillinen puolensa. Viisaan opettajan alkuperäisten oppilaiden kuoltua perinne on jäänyt jatkumaan kirjoitetun sanan ja kertomusten varassa. Tällaisia kirjoituksia on ruvettu pitämään pyhinä. Niitä on valikoitu ja kanonisoitu oikeina pidetyiksi kokoelmiksi.

Muutkin kuin henkiset perusteet ovat voineet vaikuttaa näissä valinnoissa. Esim. Rooman keisari Konstantinus (v. 272 - 337) halusi löytää uskonnon, jonka avulla hän voisi hallita kansaa. Hän valitsi monista tarjolla olleista uskonsuunnista erään kristityn lahkon. Tämä soveltui parhaiten hänen tarkoituksiinsa. Muut uskonnot julistettiin harhaoppisiksi ja niiden harjoittajia vainottiin. Keisarin valinta auttoi kuitenkin säilyttämään paljon tietoa Jeesus Kristuksesta ja hänen opetuksistaan.

Uudet ajatukset ovat kaikkialla tulleet ympäristöön, jossa on jo ollut henkisiä käsityksiä. Ne ovat kilpailleet vanhojen perinteiden kanssa. Ne eivät kuitenkaan ole koskaan syrjäyttäneet täydellisesti entisiä tapoja. Esim. kristinuskoon on sulautunut monia piirteitä aiemmista tavoista, juhlista ja rituaaleista.

Intian hindulaisuutta pidetään usein maailman vanhimpana edelleen toimivana uskontona. Hindulaisuuden nykymuoto on eräiden tutkijoiden mukaan kuitenkin nuorempi kuin läntiset uskonnot. Toisaalta monet hindujen käytännöt ja rituaalit periytyvät hyvin vanhalta ajalta. Hindulaisuuteen kuuluu monia suuntauksia, useita pyhinä pidettyjä kirjoituksia ja suuri joukko erilaisia kertomuksia. Nykyinen hindulaisuus on syntynyt vähittäin pitkän kehityksen kautta.

 Paljon vanhempi oli muinainen vedalaisuus, jonka perustalta hindulaisuus on syntynyt. Monia vedalaiselta ajalta periytyviä tekstejä pidetään edelleen suuressa arvossa. Vedalainen jumalmaailma oli vahvasti maskuliininen. Sitä edeltävä vaihe Intiassa taas oli feminiinisemmin painottunut. Nykyisessä hindulaisuudessa on jumalattarilla jälleen tärkeä rooli.

Gautama Buddhan aikana ei vielä ollut hindulaisuutta siinä muodossa kuin nykyään. Buddhalaisuus sai alkunsa hänen oivalluksistaan, jotka olivat uusia senhetkisessä Intiassa vallinneessa monimuotoisessa henkisessä tilanteessa.

Perinteiset uskonnot ja ajatustavat ovat kuitenkin nyt aivan uudessa tilanteessa. Se mikä niiden opeissa oli ajankohtaista tuhansia tai satoja vuosia sitten, ei ehkä olekaan sitä tänään. Maailma on tavallaan tullut pienemmäksi. Enää ei ole helppoa vetäytyä omaan lokeroon ja olla piittaamatta muista. Uskontojen on melkein pakko olla vuoropuhelussa keskenään. Nykyään tuota keskustelua ei enää kannattaisi käydä siltä vanhalta pohjalta, että toisen on alistuttava ja luovuttava omasta uskostaan.

On myös muodostunut uusia ajatustapoja, jotka ottavat huomioon monista lähteistä tulevia ideoita. Kilpailemisen perinne ei kuitenkaan näytä sammuneen. Myös ns. uuden ajan liikkeillä on taipumusta ruveta ajattelemaan, että niillä on hallussaan viimeinen ja paras totuus henkisestä kehityksestä. Olemmeko valmiita todella uuteen aloitukseen vai keräämmekö jälleen aineksia satojen vuosien oppiriitakierrokseen? Elämme nyt niin lähellä toisiamme, että se toivottavasti auttaa hyväksymään monimuotoisen todellisuuden, vaikka haluaisimmekin vanhasta tottumuksesta jatkaa kiistelyä ja valtataistelua.

Mysteerikoulut ja vihkimykset

Henkisessä perinteessä kerrotaan muinaisista mysteerikouluista, joita sanotaan olleen ennen ajanlaskun alkua ainakin Egyptissä ja muissakin Välimeren maissa. Näissä kerrotaan opetetun salaista henkistä tietoa. Jotkin henkiset liikkeet ja salaseurat ovat ylläpitäneet osaa tästä perinteestä halki kirkon hallitsemien vuosisatojen. Näiden liikkeiden oli suorastaan pakko toimia salassa inkvisition ja muiden vainoajien uhatessa.

Myös Intiassa ja muualla Aasiassa samoin kuin monissa intiaanikulttuureissa tiedetään olleen salaisen opin harjoittajia. Shamaanien koulutus eri puolilla maailmaa on ainakin yleensä tapahtunut taitajan ja oppilaan välisenä suljettuna opetuksena. Kiinnitän tässä kuitenkin enemmän huomiota vain egyptiläis-eurooppalaiseen mysteerikoulujen perinteeseen.

Vanhojen mysteerikoulujen ajoilta periytyy ajatus siitä, että henkistä opetusta on kahta laatua: eksoteerista eli ulkoista, ja esoteerista eli sisäistä. Tavalliset uskonnot ja niiden rituaalit kuuluvat eksoteeriseen, kaikille avoimeen opetukseen. Esoteerisesta opetuksesta saivat nauttia vain valitut, joiden katsottiin olevan arvollisia saamaan salaista tietoa. Mysteerikoulujen kerrotaan vaatineen muinaisen Egyptin aikana jäseniltään ehdotonta vaikenemista opetuksen sisällöstä. Näin tehtiin jopa kuolemanrangaistuksen uhalla. Mysteerikoulujen tarunomaisesta perustajasta käytetään nimeä Hermes Trismegistos. Siksi puhutaan hermeettisistä mysteereistä.

Kerrotaan, että jotkut hallitsijat olivat tietoisia mysteerikoulujen olemassaolosta ja tahtoivat saada niiden opettamia taitoja. Mysteerien opettajien, hierofanttien, sanotaan selviytyneen tästä haasteesta antamalla heille vähempiarvoiseksi katsomaansa opetusta varoen paljastamasta opetuksen todellista ydintä. Hallitsijoiden moraalisen tason ei ehkä katsottu riittävän siihen, että heidät olisi voitu todella hyväksyä oppilaiksi.

Oppilaat joutuivat selviytymään vaikeista tehtävistä, joissa koeteltiin heidän taitojaan, moraaliaan ja rohkeuttaan. Jos he onnistuivat, heille saatettiin myöntää vihkimyksiä, jopa henkisen mestaruuden asteelle. Kaikki oppilaat eivät selviytyneet testeistä. Se saattoi tarkoittaa jopa kuolemaa ja palaamista maailmaan jatkamaan opintoja myöhemmissä elämissä.

Parhaiden, puhtaan henkisen impulssin pohjalta toimivien mysteerikoulujen kerrotaan vaatineen oppilailtaan korkeata eettisyyttä ja lupautumista omistaa koko elämänsä opinnoilleen. He opiskelivat henkisiä lakeja ja saivat kokemusta näkymättömän maailman ilmiöistä. He oppivat myös parantamista ja muita tapoja auttaa ihmisiä. Tämä teki heistä aikalaisten silmissä ihmeidentekijöitä.

Uutena aikana henkisten lakien ja periaatteiden tunteminen on tarpeen laajalti. Onkin syytä kiittää niitä rohkeita sieluja, jotka ovat uskaltaneet murtaa tuhansia vuosia sitten tekemiään vaitiololupauksia ja ovat kertoneet noista mysteereistä. Klassinen on Elisabeth Haichin (1897-1994) Vihkimys-teos. Se perustuu hänen selvänäköisiin muistoihinsa menneistä elämistään. Juuri muulla tavoin emme voikaan saada tietoa muinaisten mysteerikoulujen opetuksista. Koska opetus oli salaista, siitä ei liene jäänyt luotettavia aikalaisdokumentteja.

Perinteet ja kehitys

Perinteet vaikuttavat voimallisesti ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Ne tuovat edeltäneiden sukupolvien viestin. Perinne saattaa kertoa tavasta, jolla kansa ymmärtää elämän lakeja. Esim. suomalaiset sananlaskut antavat runsaasti ohjeita hyvään elämään. Ne myös kertovat kansanluonteen ominaispiirteistä.

Ihmiset noudattavat vanhoja tapoja ja pitävät niitä luonnollisina. Monet perinteiset mallit ovat myös vahingollisia. Ihmiskunta on pitkään noudattanut mm. väkivallan, naisten alistamisen, hyväksikäytön, ahneuden, petkuttamisen, korruption ja vallan kahmimisen sekä rikoksista vaikenemisen perinteitä. Emme kai tahdo jatkaa näitä hamaan tulevaisuuteen?

Olemalla tietoisia sekä oman kansamme että maailman yhteisestä perinteestä voimme ymmärtää ihmistä ja hänen kehitystietään. Menneisyys on olemassa meille vain historiana ja muistoina. Perinteet osoittavat kestäviä kehityslinjoja ja menneiden tapahtumien syviä syitä. Ne kertovat perusteluja sille, miksi asiat menivät niin kuin menivät. Tulevaisuus on olemassa mahdollisuuksina, joista jokin toteutuu. Perinteiset käytännöt pyrkivät jatkamaan menneisyyden malleja nykyhetken kautta kauas tulevaisuuteen.

Voimme oppia perinteistä, jos ymmärrämme niitä ja niiden vaikutustapaa. Tämä edellyttää avointa oivallusta, sen näkemistä, perustuuko ajattelumme ja toimintamme ohjaavaan perinteeseen vai onko niissä mukana uutta luova elementti. Tämä ei välttämättä ole helppoa, niin itsestäänselviä perinteiset mallit ovat meille.

Sekä yksilöt että ihmiskunta kehittyvät koko ajan. Elämme nyt erityisen nopean kehityksen aikaa. Siksi on tärkeätä olla tietoinen omista, kansallisista ja yleismaailmallisista perinteistä. Mikäli tahdomme luoda uuden paremman maailman, meidän on myös oltava valmiina muuttamaan perinteitä, toimimaan ja ajattelemaan toisin. Tämä ei tarkoita, että kaikki perinteet tulisi hylätä, vaan niitä on viisasta arvioida uudelleen ja muuttaa, jos on tarpeen.

Yksilön huonojen tapojen muuttaminen paremmiksi vaatii useimmiten päättäväisyyttä ja sitkeyttä sekä mahdollisesti suostuttelua ja palkitsemista. Rangaistukset voivat toki myös muuttaa ihmisen käytöstä, mutta niiden parantava vaikutus on kyseenalaisempi. Tietoisuus omien tapojen haitallisuudesta on yleensä ratkaisevaa muutoksen onnistumisessa.

Perinteet ovat yhteisön piintyneitä tapoja. Siksi niiden muuttaminen ei ole helppoa. Se edellyttää suuren ihmisjoukon yhteistä kiinnostusta ja tahtoa muuttaa käyttäytymistä. Siitä huolimatta monet perinteet ovat muuntuneet tai kadonneet ja uusia on syntynyt historian kuluessa.

Kaikki tämä merkitsee ihmiskunnan kehittymistä. Sillä on omat aikajänteensä, jotka ovat monesti ihmisikää pitempiä. Voimme kuitenkin tahdollamme, ajattelullamme ja toiminnallamme vaikuttaa merkittävästi suuntaan, johon olemme menossa. Tietoisuus on tässäkin avainasemassa. Yhteisöjen kehitys etenee yksilöiden kautta. Uusiin ajatuksiin, Viisauteen heränneet ihmiset vievät sitä eteenpäin, vaikka voivatkin joutua kohtaamaan vastuksia.

Uuteen aikaan

Jos tahdomme luoda uuden paremman maailman, viisauksien etsiminen vanhasta perinteestä ei riitä. Kysymys on siitä, että olemme tänä päivänä kehittyneempiä kuin koskaan aikaisemmin. Vastuullamme on löytää uudelle maailmalle uudet tavat. Tämä on vaikeampaa kuin olemassa olevien perinteiden noudattaminen, mutta emme kai tahdo palata kehityksessä taaksepäin.

Voimme kylvää maailmaan rauhan, anteeksiannon ja totuudellisuuden siemeniä. Voimme suvaita ja kunnioittaa toisinajattelijoita samoin kuin itseämme. Voimme luopua ahdasmielisyydestä ja sallia itsemme ja muiden iloita. Voimme antaa vapauden tuulien puhaltaa niin aineellisessa elämässä kuin henkisyydessämme. Voimme tehdä tuon kaiken luonnollisella tavalla niin, että emme kohtele huonosti tai vahingoita ketään. Voimme katsoa maailmaa ykseydellisestä näkökulmasta rakastaen ja ottaen vastaan rakkautta. Näin olemme mukana luomassa uutta perinnettä, joka ei enää tartu väkivaltaan tai perusta rikkautta anastamiseen ja alistamiseen.

Meidän aikanamme kaikkien ihmisten on tarkoitus oppia rakkauden ja myötätunnon yksinkertaista periaatetta. Korkea Totuus ei kuulu vain jollekin valittujen joukolle. Muinoin mysteerinä pidetty Viisaus siunaa kaikkia, jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ketään ei voi pakottaa tähän, mutta mysteerien on aika tulla julki, saataville. Olemmeko valmiita avaamaan oman viisautemme lukot? Olemmeko valmiita näkemään, mitä viisaus tarkoittaa tänä päivänä tässä maailmassa?

Henkiseen perinteeseen on jäänyt ajatus vaikeasta vihkimyspolusta ja sen päätepisteessä häämöttävästä mestaruudesta. Egomme on tämän edessä kuin muinaiset Rooman keisarit, jotka tahtoivat väkisin tulla salaisuuksiin vihityiksi. Ego haluaisi leikkiä mestaria ja saada valtaa näkymättömän maailman yli sen sijaan että eläisi täyttä elämää tässä maailmassa. Olemmeko valmiita ajattelemaan uudella tavalla? Ehkäpä Henkemme on jo mestaritasoa? Emme vain ole osanneet kuulla Hengen ääntä. Ehkäpä jokapäiväinen elämä onkin se salainen koulu, joka tuo eteemme laatuamme osoittavat testit?

(Takaisin)