Henkisestä tapahtumahorisontista        (Takaisin)

Seppo Ilkka

Tahtoisimme hallita tiedon avulla todellisuutta, mennyttä, tulevaa ja olemassaolon syviä kysymyksiä. Saatamme muodostaa niistä kuvitelmia. Missä kulkevat tiedon ja kuvitelmien rajat?

Ihmisen kehityksen kantavia voimia on hänen uteliaisuutensa, tahtonsa oppia taitoja ja paljastaa salaisuuksia. Tieteellinen tietomme maailmasta ja esimerkiksi luonnonlaeista on lisääntynyt viime aikoina valtavasti. Henkinen etsintä on laajemmalle levinnyttä ja monimuotoisempaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Nykyajan tiedonvälitys tuo saatavillemme runsain mitoin tietoa ja tiedoksi naamioitunutta tietämättömyyttä. Emme edes ehdi tutustua kaikkeen, mitä olisi tarjolla. Meillä itsellämme on vastuu löytää se, mikä tässä kaikessa on arvokasta.

Viime vuosikymmeninä on puhuttu avaruudessa olevista mustista aukoista. Ajatellaan, että niissä on suhteellisen pienessä tilassa niin suuri massa, että sen synnyttämä painovoima estää jopa valoakin pääsemästä ulos.  Mustan aukon ja muun avaruuden rajakohdasta on käytetty nimeä tapahtumahorisontti. Tapahtumahorisontin läheisyys saattaa olla havaittavissa, mutta ulkopuolelta ei voi nähdä, mitä musta aukko sisältää. Mustan aukon kaiken musertavassa painovoimassa ja suuressa tiheydessä ei voisi esiintyä tuntemamme kaltaista aineellista elämää.

Tapahtumahorisontin käsitteellä voi kuvata myös totuudenetsijän tilannetta tuntemattoman edessä. Analogia mustien aukkojen kanssa ei ole täydellinen, mutta voimme oivaltaa, että meitä ympäröi tietämättömyyden ja epävarmuuden tapahtumahorisontti. Ymmärryksen jyväsiä saattaa kuitenkin sataa sen läpi ulottuvillemme. Osaammeko tunnistaa niitä ja ottaa niitä vastaan?

Historian horisontit

Historian tutkimus pyrkii kertomaan menneisyydestä dokumenttien perusteella. Dokumentit saattavat kuitenkin olla puutteellisia tai ristiriitaisia. Niitä voi myös olla liikaa. Historioitsija joutuu valitsemaan, mille todisteille hän antaa eniten painoa. Sotien voittajat ja muut vallassa olijat ovat usein pyrkineet jättämään jälkeensä vain itselleen edullisena pitämiään todistuskappaleita ja kertomuksia. On jopa kansanryhmiä, jotka olisivat jääneet unohduksiin, elleivät heidän vihollisensa olisi kertoneet heistä.

Hyvin kaukaisesta menneisyydestä saattaa olla käytettävissä vain tarinoita tai arkeologista jäämistöä. Kertomukset voivat kuitenkin perustua todellisiin tapahtumiin. Tarinoihin sisältyvät opetukset ovat voineet syntyä menneiden sukupolvien elämänkokemuksesta ja silloin eläneiden viisaiden oivalluksista.  Toisaalta on oletettavaa, että jotain on muuttunutkin matkan varrella.

Mielikuvituksen avulla voi yrittää ymmärtää, mitä historian tapahtumahorisontin takana on. Jotta kuvittelu todella kertoisi jotain menneisyydestä, emme kuitenkaan voi antaa mielikuvitukselle täyttä vapautta. Ainakin on huomioitava uusi todistusaineisto, jos sitä ilmenee.

Tiedemiehellä on vastaava tilanne yrittäessään ymmärtää, mitä mustan aukon tapahtumahorisontin takana on. Hän voi tehdä matemaattisia malleja kuvaamaan kyseisiä olosuhteita. Tällaisten mallien muodostaminen vaatii luovaa mielikuvitusta. Käytössä olevat mallit perustuvat käsitykseen "normaaleissa" olosuhteissa toimivasta fysiikasta. Ei kuitenkaan ole ilman muuta selvää, että tuntemiamme luonnonlakeja koskeva teoria olisi jatkettavissa koskemaan ääriolosuhteita. Siksi tieteen käsitys perusasioista, kuten aineen olemuksesta, on jatkuvasti asetettava havaintojen testiin. Tarvittavien koejärjestelyjen suunnittelukin vaatii kekseliäisyyttä, mielikuvitusta.

Samoin on laita historian suhteen. Voimme kuvitella, miten esivanhempamme ovat käyttäytyneet. Lähtökohtana on ymmärrys siitä, miten itse toimimme ja tunnemme. Jos ajattelemme, että muinaiset sukupolvet olisivat olleet kovin erilaisia kuin me, tulisi siitä olla erityisiä todisteita.

Näköala näkymättömään maailmaan

Henkisellä tiellä kohtaamme kysymyksen hengen maailman ja henkiolentojen olemassaolosta. Jotkut saattavat saada näkyjä tai muita aistikokemuksia tai kokevat "yliluonnollisia" ilmiöitä. Toisille ei tule näin konkreettisia kokemuksia, mutta heillä voi olla mielikuvia ja tuntemuksia, joiden alkuperän he kokevat olevan ei-fyysisillä tasoilla. Jotkut kuulevat muiden kokemuksista ja kiinnostuvat asiasta. Monet näkevät unia, joiden tuntevat tuovan oivalluksia ja viestejä näkymättömiltä olemassaolon tasoilta.

Joudumme ottamaan kantaa siihen, miten totena pidämme näitä ilmiöitä. Nämä kokemukset ovat kokijalleen aitoja. Ne myös osoittavat, että ajatus henkisen maailman olemassaolosta on syytä ottaa vakavasti. Kokemusten tulkinta ja niiden merkitys jokapäiväiselle elämälle on kuitenkin monimutkainen asia.

Kun katseemme alkaa läpäistä näkymättömän maailman tapahtumahorisonttia, esiin tulee ensin unenomainen maailma, joka voi näyttää rikkaalta ja kauniilta, mutta myös pelottavalta. Tämä on niin sanottu astraalitaso. Sillä on aineen maailmasta poikkeavia ominaisuuksia. Voimme ymmärtää tätä tasoa, kun käsitämme, että käymme siellä öisin unia nähdessämme.

Astraalimaailma kuvastaa tunteitamme ja ajatuksiamme. Se on valmis muodostamaan kuvia mistä tahansa, mitä tietoinen tai alitajuinen mielemme kykenee hahmottamaan. Astraalimaailma luo kuvitelmat todeksi. Näin sillä on keskeinen tehtävä luovassa ajattelussa, mielikuvitusprosessissa. Astraalimaailmassa asuu myös suuri joukko ihmisten yhdessä luomia arkkityyppisiä olentoja ja ajatusmuotoja.

Psykologia on tutkinut tapoja, joilla unet liittyvät arkiseen kokemukseen. Se mitä koemme unen aikana astraalitasolla on meille sillä hetkellä todellista, vaikka herättyämme sanommekin sen olleen vain unta. Oikein ymmärrettynä astraalinen kokemus myös todella kertoo jotain tunteistamme ja energioistamme.

Ihmisten astraaliset kokemukset ovat yksilöllisiä. Heillä voi olla erilaisia käsityksiä henkimaailman olennoista. Yksilön kannalta hänen kokemuksensa on "oikea". Pitäytyminen omissa kokemuksissa ja niiden yksityiskohdissa voi kuitenkin helposti johtaa oppiriitoihin.

Ovien avautuminen astraaliselle kokemukselle ei tarkoita, että olisimme läpäisseet henkisen tapahtumahorisontin. Astraalitasolla voimme pikemminkin jäädä kiinni tuohon horisonttiin. Tarvitsemme erottelukykyä, olennaisen oivaltamista yksityiskohtien ja kuvien takaa.

Menneet maailmankaudet

Monet henkiset etsijät ovat kiinnostuneita vanhoista kulttuureista. Tällaisia ovat esimerkiksi muinaisen Egyptin ja Lähi-idän sekä Kreikan kulttuurit. Muinainen Intia tai Tiibet ja jotkin intiaanikulttuurit sekä tarunomaiset Atlantiksen ja Lemurian ajat saattavat herättää toiveita päästä käsiksi ikivanhaan tietoon. Varsinkin kaksi viimeksi mainittua aikakautta ovat kannaltamme selkeästi tapahtumahorisontin takana.

On nähdäkseni oletettavaa, että kaikkina aikakausina on elänyt viisaita ihmisiä. He ovat epäilemättä tehneet arvokasta työtä, joka on silloin ollut hyväksi. Ei kuitenkaan ole ilman muuta selvää, että heidän opetuksensa edustaisivat tänä päivänä kehityksen korkeinta tasoa.

Esimerkiksi muinaisissa Väli-Amerikan kulttuureissa oli normaalia, että uhrattiin ihmisiä jumalten suosiota tavoiteltaessa. Sama koskee monia muitakin vanhoja kulttuureja. Niissä on harjoitettu myös erilaisia mustan magian muotoja. Kummalle tahdomme antaa enemmän painoa, näille seikoille vai astraalisen mielikuvituksen kaunistamalle kuvalle noista ajoista? Muistammeko käyttää erottelukykyä, jos tahdomme löytää viisautta ja valoa noiden kulttuurien henkisestä perinnöstä?

Tietomme Atlantiksesta ja sitäkin vanhemmasta Lemuriasta ovat epävarmoja, vaikka monet kanavoijat ovatkin niistä kertoneet. Emme edes tiedä, viittaavatko nämä kertomukset aineen tasolla tapahtuneisiin asioihin vai nyt ihmiskuntana ilmenevän henkisen kehityslinjan astraalis-mentaaliseen kehitykseen. Kanavoijan mielikuvitus muokkaa joka tapauksessa kanavointeja. Myös oma mielikuvituksemme rajoittaa sitä, miten ymmärrämme näitä asioita. On helppo jäädä vanhoja aikoja romantisoivan astraalisen kuvan lumoihin.

Arkeologisen aineiston mukaan esimerkiksi ihmissyöntiä on harjoitettu aikoina, jolloin monesti hyvin kehittyneeksi kuvatun Atlantis-kauden voisi olettaa olleen vallalla. Lemurian aikaan olisimme todennäköisesti olleet nykyistä ihmisrotua varhaisemmassa vaiheessa. Tämä ei tarkoita, että meillä ei voisi olla ainakin alitajuisia muistoja noista ajoista. Tapahtumahorisontin taakse jäävät silloisten elämien tapahtumat ja sekin, ovatko ne edes tapahtuneet aineellisella tasolla.

On myös esitetty, että ihmiskunta on voinut aiemmin kokea olemassaoloja eri muodoissa, kuten kivikunnassa, kasvikunnassa ja eläinkunnassa. Sillä tavoin kehityksemme olisi jatkunut miljoonia vuosia tällä tai muilla planeetoilla. Emme tiedä, millaisiin olosuhteisiin jatkamme sitten, kun jätämme lopullisesti tämän planeetan. Tällaiset asiat jäävät tapahtumahorisonttimme toiselle puolen. Ymmärrämmekö esimerkiksi luontoa syvällä tasolla juuri siksi, että meillä saattaa olla alitajuinen muisto vanhoista olemassaoloista eri luonnonkunnissa?

Tähtimaailmat

Meitä saattaa kiinnostaa, onko muualla avaruudessa älyllistä elämää. Olemme kehittäneet mielikuvia siitä, millaisia avaruusolennot voisivat olla. Viihdekirjallisuus ja elokuvat ovat luoneet tähän tarkoitukseen pelottavia astraaliolentoja, joita vastaan kertomusten sankarit urhoollisesti ja kekseliäästi taistelevat. Henkisesti suuntautuneet ihmiset taas ovat tahtoneet nähdä avaruuden kulttuureissa korkeata viisautta, joka tahtoo auttaa meitä. Koska ajattelu toimii kutsuna, olisi nähdäkseni parasta keskittyä kuvittelemaan rauhanomaisia kohtaamisia avaruusolentojen kanssa.

Tiede on äskettäin oppinut havaitsemaan, että muillakin tähdillä kuin omalla Auringollamme on planeettoja. Jotkut niistä näyttävät olevan tähtensä niin sanotulla elämän vyöhykkeellä. Ne ovat sopivan kokoisia ja vesi voisi esiintyä niillä nestemäisessä olomuodossa. Ajatus elämästä universumissa on näin siirtynyt kuvitelmista pitkän askeleen konkreettiseen suuntaan. Toisaalta elämää, myös älyllistä elämää, saattaisi esiintyä tavoilla, joita emme osaa tulkita elämäksi. Ihmiskunnan ja avaruuden elämän välillä on kuitenkin edelleen asiasta vallitsevan laajan epätietoisuuden tapahtumahorisontti.

Elämän ja kuoleman kiertokulku

Peruskysymyksiin kuuluu, mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Käsitykset tästä ovat vaihdelleet historian aikana, eikä siitä tänäkään päivänä ole sanottu viimeistä sanaa. Monet ajattelevat, että idässä kauan vaalitussa opissa elämän ja kuoleman kiertokulusta voi olla totuuden siemen. Monet kanavoidut lähteet ovat myös kertoneet henkimaailman olosuhteista.

Nähdäkseni kaikissa näissä kertomuksissa ja käsityksissä on mukana aineessa elävän ihmisen, kanavoijan tai hänen kuulijansa, henkisen tapahtumahorisontin vaikutus. Mielikuvituksemme kyky käsittää, millä tavoin voisimme elää irti aineellisesta kehosta, vaikuttaa olennaisesti siihen, mitä ajattelemme asemastamme henkimaailmassa.

Voimme tutkia vakavasti otettavien lähteiden kertomuksia ja kuunnella sisäistä ymmärrystämme. Saamme sillä tavoin todennäköisesti ennakkokäsitystä asiasta. Ajattelen silti, että täysi totuus maallisen elämän jälkeisestä olemassaolosta ilmenee vasta, kun olemme siirtyneet tapahtumahorisonttimme toiselle puolen.

Voimmeko tietää Totuudesta?

Olen tuonut esiin, miten henkinen tapahtumahorisontti kätkee olemassaolon salaisuuksia katseemme ulottumattomiin. Tuo horisontti näyttää sijaitsevan olemuksemme astraalisella tasolla. Vaikka näkisimme astraalisten kuvien läpi, olisi Henki edelleen mentaalisten ja kausaalisten verhojen takana. Vielä Hengen tasoillakin olisi ilmeisesti välivaiheita ennen kaikkein Korkeimman näkemistä.

Tieto Korkeimmasta voi saapua luoksemme aineeseen vain kulkemalla kaikkien olemassaolon tasojen läpi. Tarvitsemme astraalista mielikuvitusta muodostamaan kuvia, joita voimme ymmärtää. Ne auttavat meitä käsittämään edes jotenkin joitakin Korkeimman toimintoja ja piirteitä, kunhan emme rupea kuvittelemaan, että tuntisimme koko totuuden.

Henkistä tapahtumahorisonttia voi verrata aamu- tai iltaruskoon. Itse Aurinko on horisontin takana näkymättömissä. Ilmakehän läpi kulkiessaan sen valo kuitenkin taipuu ja jakautuu moniin väreihin. Näemme taivaalla monimuotoisen ja mahtavan valoleikin. Tämä kertoo meille, että valonlähde on olemassa ja siunaa meitä kirkkaudellaan. Tehtävämme on ymmärtää, että tuo valoleikki on vain todellisen valonlähteen heijastuma, jonka eri katsojat voivat kokea eri tavoin. Tässä vertauksessa ilmakehä vastaa elämää, arkista olemassaoloa, jonka kautta Luojan kauneuden näkeminen tulee mahdolliseksi. Tarvitsemme tapahtumahorisonttiamme ja ennen kaikkea sen havaitsemista, että meillä on sellainen. Tätä kautta voimme oivaltaa olevamme Äärettömän äärellisiä ilmentymiä.

(Takaisin)