Ihmisen kehityksestä Maan kansalaisena          (Palaa)

Seppo Ilkka

 

Planeetta Maa tarjoaa kehykset kehityksellemme. Olemme siitä vastuussa. Miten olemme päätyneet asemaamme Maan hoitajina?

 

Ihmiskunta kansoittaa lähes kaikkia Maapallon asumiskelpoisia alueita. Käytämme Maan resursseja omistajan elkein. Olemme tuhonneet monia eläinlajeja ja ”kesyttäneet” muita palvelijoiksemme tai käyttäneet niitä ruoaksemme. Maa-planeetan kohtalo näyttää olevan meidän käsissämme.

Tiedämme kuuluvamme sukupolvien ketjuun, jonka alku on jossain menneisyydessä. Meillä on käsitys, jonka mukaan olemme kehittyneet paitsi aineellisesti, myös ajattelevina, henkisinä ja moraalisina olentoina. Kysymme, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa. Millaisen tarinan tahdomme kertoa itsellemme itsestämme? Olemme vastanneet tähän eri tavoin eri aikoina ja eri kulttuureissa.

 

Luomiskertomukset

 

Ihmisen ominaisuuksiin kuuluu kyky kuvitella asioita, joista hänellä ei ole suoraa tietoa. Olemme pyrkineet ymmärtämään olemassaolomme alkua. Eri kulttuureissa on syntynyt luomiskertomuksia, jotka kuvaavat kansan käsityksiä kaiken alusta. Meille tutuimpia ovat Raamatun ja Kalevalan tarinat.

Raamatullisen luomiskertomuksen alussa Maa oli autio ja tyhjä ja pimeys peitti syvyydet. Jumalan henki liikkui vetten yllä. Aluksi Hän loi Valon, sitten Hän erotti taivaan ja maan vedet ja kokosi vedet niin, että maa tuli esiin. Tämän jälkeen Jumalan sanotaan luoneen erilaisia luonnon ilmiöitä ja olentoja. Lopuksi Hän loi ihmisen Maan tomusta omaksi kuvakseen ja asetti kasvit ja eläimet ihmisen käytettäviksi.

Ihmisen tehtäväksi annettiin Paratiisin eli onnellisuuden tilassa olevan maailman hoitaminen. Uteliaisuuttaan ja vieteltynä ihminen kuitenkin hankki tietoisuuden hyvästä ja pahasta. Näin hän menetti viattomuutensa ja joutui lähtemään Paratiisista.

Paratiisista karkotuksen jälkeen ensimmäisten ihmisten, Aatamin ja Eevan, maanviljelijäpoika Kain tappoi paimentolaisveljensä Abelin. Kertomuksen voi tulkita liittyvän historian vaiheeseen, jossa maanviljelys korvasi paimentolaisuuden tärkeimpänä elinkeinona. Perusperheessä tapahtuneen veljesmurhan voi ajatella synnyttäneen ihmiskunnalle perinnöllisen taipumuksen väkivaltaisuuteen.

Kalevalassa Ilman Impi laskeutui veteen, sotka muni munan hänen polvelleen, ja siitä jakautuivat Maa ja Taivas. Monivuotisen raskauden jälkeen Ilmatar synnytti ihmisen, tietäjä Väinämöisen, joka ryhtyi jatkamaan luomistyötä.

Eri kansojen primitiiviset luomiskertomukset poikkeavat toisistaan monissa kohdin. Niillä on kuitenkin joitakin yhteisiä piirteitä: Luomiskertomus perustelee kulttuurin, jossa se on syntynyt. Sen on tarkoitus ohjata oikeana pidettyyn elämäntapaan. Primitiivisten luomiskertomusten maailma tarkoittaa ”litteää” maata, ei siis Maapalloa. Näissä kertomuksissa ei huomioida mahdollisuutta, että kulttuuri saattaisi muuttua tulevaisuudessa. Ihminen julistetaan oikeutetuksi käyttämään luontoa vapaasti hyväkseen. Häntä kehotetaan lisääntymään ja täyttämään Maa. Ohjeita ei anneta sen varalle, että Maa tulisi täyteen ihmisiä.

Primitiivisissä luomiskertomuksissa saatetaan suoda ihmiselle oikeus nimetä muita luonnon olentoja. Tämä osoittaa, että ihmisellä on ajateltu olevan maagista valtaa noiden olentojen yli. Maagisessa ajattelussa kohteen nimi on avain, jolla siihen voi vaikuttaa. Korkeiden olentojen salaisia nimiä ei edes paljasteta kuin erityisesti ansioituneille.

Tietoisuutemme maailmasta ja itsestämme on kuitenkin lisääntynyt. Nykyajan tehtäviin kuuluu nähdäkseni tavoittaa perinteisiin sisältyvä viisaus samalla kun ymmärrämme perinteiden olevan oman aikakautensa värittämiä. Ne tarjoavat kuitenkin symbolisia näkökulmia olemassaoloomme ja kertovat kulttuuriensa ajatusmaailmoista.

 

Esoteerinen näkökulma

 

Noin 1800-luvulta alkaen on Euroopassa esiintynyt virtauksia, jotka puhuvat salatusta viisaudesta eli esoteriasta. Nämä virtaukset yhdistävät idän perinteitä läntisiin käsityksiin. Nykyinen ymmärryksemme henkisen kehityksen polusta on paljolti näiden oppien ja niitä opettaneiden ansiota. Nähdäkseni kunnioitamme parhaiten näitä edelläkävijöitä yhdistämällä heidän työhönsä oman aikamme esiin tuomaa viisautta. Löytämämme näkökulmat avaavat tietä taas seuraaviin uusiin vaiheisiin. Tämä ei ole helppoa. Tunnustettuja opettajia on edelleen syytä arvostaa. Meidän on kuitenkin aika kasvaa vastuuseen omasta ja yhteisestä kehityksestämme. On monia tapoja eksyä tieltä. Emme voi jättäytyä egomme tai fyysisessä tai henkimaailmassa olevien harhaanjohtajien johdettaviksi. Tarvitsemme erottelukykyä. Tarvitsemme rakkautta ja tarkkaa oivallusta.

Esoteerisen ajattelutavan mukaan ihmisten ajatellaan ”laskeutuneen” asteittain Hengen maailmasta aineeseen kehittyäkseen kokemusten kautta. Tämän kehityksen vaiheista ovat olleet esillä esimerkiksi muinaisilla Hyperborea-, Lemuria- ja Atlantis-mantereilla eläneet ihmisrodut. Ihmisten sielun on ajateltu olleen alkuvaiheessa vain osittain kiinnittyneenä kehoon. Tämä olisi kaiketi tarkoittanut elämistä eräänlaisessa paratiisillisessa tietämättömyyden tilassa. Älyllisyyden ajatellaan kehittyneen asteittain vasta liittyessämme syvemmin aineeseen. Puhetaidon oppimisen esoteerikot ajattelivat tapahtuneen Atlantiksen aikaan. Eräiden käsitysten mukaan olisimme olleet kaikkein syvimmälle aineeseen asettuneita Atlantis-vaiheessa. Nykyinen kehitysvaiheemme olisi näiden käsitysten mukaan jo kohti Henkeä nousevalla kehityskaarella.

On esitetty, että Atlantiksen aikana olisi ollut vallalla kehittynyt kulttuuri. Ihmisten kerrotaan kuitenkin käyttäneen väärin tietojaan. Atlantiksen sanotaan tuhoutuneen tästä syystä noin 10 000 vuotta sitten. Joidenkin Atlantiksen kulttuurin jäänteiden on arveltu päätyneen muinaiseen Egyptiin. Myös Atlantista vanhemman Lemurian on sanottu tuhoutuneen ihmisten väärinkäytösten takia.

Esoteeristen opetusten vaikutuksesta on kiteytynyt seuraavan kaltainen näkemys yksilön kehityksestä: Sielu kokee useita elämiä Maassa. Hän kehittyy niissä saamalla kokemuksia, kunnes saavuttaa mestaritason ja vapautuu pakosta syntyä uudelleen. Tämä on lähellä itämaista karmaan liittyvää käsitystä, jonka mukaan tavoitteena on vapautuminen elämän ja kuoleman pyörästä korkeaan valaistumisen ja autuuden tilaan.

 

Ihmislajien kehityksestä

 

Nykyajan tieteen käsitys ihmisen kehityksestä perustuu arkeologisiin löytöihin. Apuna on käytetty eri tieteenalojen keinoja. Tiedot perustuvat monien asiaan paneutuneiden tutkijoiden elämäntyöhön ja pyrkimykseen ymmärtää luontoa ja elämää. Esittelen asiaa tässä lyhyesti.

Niin sanotulla radiohiilimenetelmällä on voitu ajoittaa fossiileja. Niiden sukulaisuutta voi arvioida luuston rakenteen tarkastelun ohella myös uudemmilla menetelmillä. Tällainen on esimerkiksi DNA-tutkimus. Vielä kauemmas menneisyyteen päästään vertailemalla luunäytteissä olevia valkuaisaineita. Näin on muodostettu sukupuita, jotka kuvaavat ihmis- ja apinalajien sukulaisuussuhteita. Apinaihmis-, esi-ihmis- ja ihmislajeja on tunnistettu yli parikymmentä.

Tieteen kuvaama ihmislajien kehitys on tapahtunut materian maailmassa. Fyysisen kehityksen rinnalla on epäilemättä tapahtunut tietoisuuden kehitystä. Eri esi-ihmislajeja ei kuitenkaan voi suoraan nimetä joidenkin esoteerisessa ajattelussa esiintyvien kehitysvaiheiden edustajiksi.

Ennen ihmislajien syntymistä on ollut olemassa ihmisille ja apinoille yhteisiä kantamuotoja. Ihmiseen ja simpanssiin johtaneiden kehityslinjojen arvioidaan erkaantuneen toisistaan noin 6 – 8 miljoonaa vuotta sitten. Varsinaisia esi-ihmislajeja on syntynyt korkeintaan 4 miljoonaa vuotta sitten. Nykyihminen ilmaantui vasta noin 200 000 vuotta sitten. On pidetty todennäköisenä, että nykyihminen olisi saanut alkunsa Afrikassa ja levittäytynyt sieltä muualle. Lajimme synnystä on kuitenkin esitetty muunlaisiakin käsityksiä. Saattaa olla, että kyseessä onkin kehitys, jossa eri ihmislajit ovat muuntuneet ja risteytyneet eri puolilla maailmaa. Meidän lajimme on joka tapauksessa ainoa tällä hetkellä elossa oleva ihmislaji.

Kannaltamme merkityksellisiä muita ihmislajeja ovat Euroopassa noin 230 000 – 30 000 vuotta sitten elänyt Neandertalin ihminen ja Aasiassa elänyt Denisovan ihminen. Löytöjen ajoituksen perusteella heidän tiedetään eläneen samanaikaisesti nykyihmisen kanssa. Geenitutkimus taas kertoo, että he saattoivat risteytyä keskenään ja nykyihmisen kanssa. Nykyisillä eurooppalaisilla on jonkin verran neandertalilaisten geenejä ja aasialaisilla Denisovan ihmisen geenejä. Nimitys Denisovan ihminen viittaa Altailla olevaan samannimiseen luolaan. Neandertal taas on laakso Saksassa. Denisovan ihmisestä tiedetään vain vähän, koska jäänteitä on löydetty hyvin niukasti. Ensimmäinen löytö oli pikkulapsen pikkusormen luu ja pari hammasta. Geenitutkimuksen avulla on kuitenkin voitu selvittää esimerkiksi hänen ihonsa ja silmiensä väri ja muitakin ominaisuuksia.

Ihmislajien kehityksessä on tapahtunut monia edistysaskelia. Yksi näistä oli kulkeminen kahdella jalalla. Jotkin apinaihmiset ovat ilmeisesti oppineet tämän taidon noin 8 miljoonaa vuotta sitten. Kädet ovat silloin vapautuneet käyttämään työkaluja. Esi-ihmiset ovat oppineet käyttämään tulta hallitulla tavalla vajaat 2 miljoonaa vuotta sitten. Noihin aikoihin eläneen pystyihmisen kurkunpään rakenne mahdollisti yksinkertaisen puheen. Puhutun kielen arvellaankin syntyneen tässä vaiheessa. On kuitenkin arveltu, että kieleen kehittyi kielioppi vasta noin 45 000 vuotta sitten. Kielen kehitys on mahdollistanut kyvyn käsitteelliseen ajatteluun ja oppimiseen.

Neandertalin ihmisten ja jo heitä aikaisempien Euroopan pystyihmisten tiedetään haudanneen vainajia. Tämän perusteella on arveltu, että heillä on ollut käsityksiä tuonpuoleisesta. Nykyään pidetään todennäköisenä, että neandertalilaiset eivät ole olleet sen ”alkeellisempia” kuin samaan aikaan eläneet oman lajimme ihmiset.

Vanhojen ihmislajien väestömäärät eivät ole olleet suuria. Näin voi päätellä siitä, että fossiilisia löytöjä on vain vähän. Myös oma ihmislajimme on ilmeisesti kokenut vaiheen, jossa väestö on ollut hyvin lähellä sukupuuttoon kuolemista.

Nykyihmisenkin kehityksessä on nähtävissä merkittäviä käännekohtia. Suuri yhteisöllinen muutos tapahtui, kun maanviljelystä tuli tärkeä elinkeino. Ajattelumme ja henkisen kehittymisemme kannalta merkittävä on ollut tietoisuuden vallankumous, joka tapahtui kielen ja käsitteellisen ajattelun kehittyessä. Kirjoitustaidon keksiminen jatkoi tätä kehitystä uusiin ulottuvuuksiin. Tämä laajensi ihmisten kollektiivista muistia tavalla, joka ylitti suullisen perimätiedon mahdollisuudet. Käsitykset tuonpuoleisesta muokkautuivat uskonnoiksi ja filosofioiksi. Aikanaan tämä johti myös tietopiirimme yleiseen laajentumiseen ja tieteen kehitykseen.

Elämme tällä hetkellä yhtä lajimme kehityksen suurta käännekohtaa. Tämä ilmenee monin tavoin. Tiede ja tekniikka ovat kehittyneet ennen näkemättömälle tasolle. Merkille pantavaa on, että tieteen voi nyt katsoa kasvaneen lapsen kengistä aikuisuuteen sillä tavalla, että sen väittämiä ei enää voi sivuuttaa pelkkinä mielipiteinä. Tieteen käsitykset totuudesta voivat muuttua, mutta muutos vaatii syvällistä asiantuntemusta ja kunnollisia perusteluja. Muutosvalmius on itse asiassa tieteen suuri kehitystekijä. Teollisuus on mullistanut elinkeinojamme. Tietotekniikka on nykymaailmassa mukana lähes kaikessa. Tiedonvälitys tuo kaukaiset maailman kolkat tietoisuuteemme reaaliajassa. Harjoitamme globaalia kauppaa, ja kansainväliset ajatus- ja kulttuurivirtaukset vaikuttavat meihin.  

Meillä on ollut tapana laajentaa yhteisömme elinpiiriä muuttamalla uusille alueille. Tänäkin päivänä monet etsivät itselleen parempia oloja tällä tavoin. Olemme kuitenkin jo asuttaneet Maan lähes täyteen. Meille ei enää ole uusia reviireitä. Olemme vallanneet kasvien kasvualaa ruokaamme ja ruoaksi käyttämiemme eläinten ruokaa varten. Siirtelemme kasveja ja eläimiä vieraisiin ympäristöihin. Toimeliaisuutemme on valtavaa: Kaivamme, pumppaamme, päällystämme, rakennamme, saastutamme… Haaveilemme pääsystä muille taivaankappaleille. Mikäli toimisimme samaan tapaan kuin aiemmin laajentaessamme reviirejämme, tämä tarkoittaisi ryöstöretkille lähtemistä.

 

Viattomuudesta vastuuseen

 

Fossiilisista jäänteistä ei ole löydetty merkkejä, jotka vahvistaisivat käsityksiä ennen kirjoitettua historiaa vaikuttaneista korkeakulttuureista. Sen sijaan löytyy merkkejä, jotka osoittavat, että olemme harjoittaneet väkivaltaa sekä ravintoa hankkiaksemme että toisiamme kohtaan. Emme ole tässä kaukana muusta luonnosta. Esimerkiksi ”serkkujemme” simpanssien on havaittu käyvän reviirisotia, joissa ei kaihdeta toiseen laumaan kuuluvien lajitoverien tappamista.

Meillä on taipumus nähdä mennyt aika parempana kuin se oli. Näin voi tapahtua myös kollektiivisessa muistissa. Silloin astraalimaailmaan voi muodostua kauan säilyviä kuvia menneistä kulta-ajoista. Ne joilla on kykyä tavoittaa astraalimaailmaa, voivat tulla tietoisiksi noista kuvista ja kertoa niistä. Menneisyydessämme on kuitenkin todella elänyt viisaita aikaansa edellä olevia ihmisiä. He ovat tuoneet rakkauden sanomaa ja muistamme heitä nyt suurina opettajina.

Voi myös olla, että olemme eläneet noina aikoina jonkinlaisessa viattomassa tietämättömyyden tilassa. Olemme harjoittaneet väkivaltaa normaalina toimintana, olemassaoloomme kuuluvana. Tappavathan pedotkin saaliinsa, eikä se kaiketikaan aiheuta niille tunnontuskia. Eläimetkin taistelevat keskenään reviireistä ja urokset naaraiden suosiosta. Silmämme aukenivat vasta, kun saimme rakkauden oppia. Tähän viittaa luomiskertomuksen kohta, jossa nautimme hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää. Tulimme tietoisiksi siitä, että olemme langenneita. Ymmärsimme olevamme kaukana paratiisillisesta tilasta. Tästä oivalluksesta alkoi henkinen kehityksemme. Tultuamme tietoisiksi saatoimme saada tehtävän ja vastuun Maan hoitamisesta.

 

Missä siis olemme?

 

Meidän on aika hyväksyä vastuumme luonnosta. Emme elä enää viidakossa luonnon armoilla. Luonto on nyt paljolti meidän armoillamme. Luonto etsii kuitenkin tasapainonsa, pidimmepä siitä tai emme.

Olemme saaneet vuosituhansien ajan nauttia viisaiden opettajien opastuksesta. He ovat neuvoneet tunnistamaan hyvän ja pahan ja valitsemaan hyvän. Olemme sysänneet vastuun kehityksestämme heille. Olemme unohtaneet heidänkin olevan oman aikansa lapsia. Olemme tulkinneet heidän opetuksiaan muodostamalla suoraviivaisia käsityksiä siitä, että hyvin eläneitä odottaa palkkio ja langenneita rangaistus. Rangaistuksen tai palkkion on ajateltu tulevan joko tuonpuoleisessa tai tavassa, jolla karma vie ihmisen uusiin syntymiin. Nähdäkseni on aika löytää armollisempia näkökulmia, jos tahdomme kehittyä henkisesti.

Tietoisuutemme maailmasta kasvaa ennen kokemattomalla tavalla. Tieteen kehitys ei vaadi luopumaan henkisestä todellisuudesta. Se vaatii tarkistamaan yhä uudelleen, missä ovat tietomme rajat ja mikä menneiden aikojen opetuksissa on kestävää.

Maailmankuvan laajentuessa ovat uskonnotkin joutuneet sietämään perinteestä poikkeavia käsityksiä. Uusia ajatuksia on ehkä pyritty kieltämään, mutta viimeistään seuraavat sukupolvet ovat omaksuneet ne, jos niillä on ollut kantavuutta. Näin käy nytkin. Tämän päivän tiede perustelee väitteensä erittäin hyvin. Missä määrin aikamme henkiset opit kykenevät tähän? Nähdäkseni perusteluksi ei riitä, että arvostettu opettaja on sanonut asiasta jotain.

Menneistä ajoista tiedetään, että väkivaltaa on esiintynyt paljon. Harjoitamme sitä edelleen. Miten tahdomme jatkaa? Toisaalta perinteestämme löytyy kauniita viisaita elämänohjeita. Kehittyäksemme on tärkeätä tuntea historiaa, olla siitä tietoinen. Vielä tärkeämpää on oivaltaa tämän päivän tarpeet. Tarvitsemme tervettä järkeä ja erottelukykyä!

Meidän on aikuistuttava ja hyväksyttävä materiaalisen maailman todellisuus ja sen rinnalla vaikuttava Hengen maailma. Ensiksi on myönnettävä, että meillä ei ole ainoata oikeata tietoa Totuudesta. Ei kenelläkään, ei edes meillä itsellämme tai suosikkigurullamme. Monta näkökulmaa yhdessä voi sen sijaan kertoa Totuudesta enemmän kuin mikään yksin. Esimerkiksi Dalai Laman kerrotaan sanoneen: ”Jos uskonto ja tiede ovat ristiriidassa, on muutettava uskontoa.”

Meillä on vastuu tuoda maailmaan rakkautta, myötätuntoa ja viisautta. Tulevaisuus on avoin, emmekä voi ennustamalla hallita sitä. Sydämen oivalluksen ja puhtaan etiikan johtamina voimme kuitenkin astua sinne rohkeasti!

 

(Palaa)