Juuremme ikuisuudessa             (Takaisin)

Seppo Ilkka

Saatamme ajatella, että olemme eläneet ihmisyksilöinä lukuisia elämiä pitkänä jälleensyntymien ketjuna ja että sielumme on ikuinen. On syytä tarkastella näiden olettamusten edellytyksiä ja seurauksia.

 

Monet ajattelevat, että ihmisen kehitys kulkee useiden elämien kautta kohti korkeita Hengen tasoja. Ajattelemme karman palauttavan meille tekojemme seuraukset, usein vasta myöhemmissä elämissä. Koemme olevamme yksilöitä, erillisiä muista olennoista. Tunnemme vastuuta tekemisistämme. Teemme erehdyksiä ja joudumme tasapainottamaan niiden seurauksia. Tähän saattaisi kulua satoja elämiä. Tarkastelen aluksi luonteeltaan matemaattista kysymystä: Onko ollut tarjolla riittävästi ihmiskehoja, joissa olisimme voineet elää kehityksemme vaatimat jälleensyntymät?

Miten paljon meitä on ja on ollut?

Seuraavat arviot väestömääristä ja tapahtuneiden syntymien määristä perustuvat YK:n kanssa yhteistyötä tekevän Population Reference Bureaun tilastollisiin laskelmiin. Ne perustuvat moniin varsin rohkeasti tehtyihin oletuksiin ja ovat siten vain suuntaa-antavia.

Maailman väkiluvuksi vuonna 2017 on arvioitu noin 7,6 miljardia (7 600 000 000). Noin vuonna 8000 eKr. maailman väestömäärän arvioidaan olleen 5 miljoonaa (5 000 000), ajanlaskumme alussa 300 miljoonaa ja 500 miljoonaa vuonna 1650. Ensimmäinen miljardi tuli täyteen 1800-luvun alussa, 2 miljardia noin vuonna 1927,  4 miljardia vuonna 1974 ja 6 miljardia vuonna 1999. Ennusteiden mukaan meitä voisi olla 10 miljardia vuonna 2030. Nykyisen kaltaisia väestömääriä ei planeetallamme ilmeisesti ole ennen meitä ollut. Näin voi päätellä muun muassa arkeologisten jäänteiden vähyydestä.

Kaikkina aikoina arvioidaan syntyneen yhteensä noin 110 miljardia nykylajiin kuuluvaa ihmistä. Tarkkaa määrää ei kuitenkaan tiedä kukaan. Näistä jonkin verran alle 50 miljardia syntymää olisi ollut ennen ajanlaskun alkua.  Jakolaskulla nähdään, että noin 8-10 miljardilla ihmisellä olisi siten voinut olla keskimäärin vain noin 11-14 tilaisuutta syntyä maailmaan eri aikoina. Näistäkin elämistä useat olisivat jääneet hyvin lyhyiksi. Niin yleistä lapsena kuoleminen on ollut. Yksittäisissä tapauksissa elämien lukumäärä on voinut olla paljonkin isompi. Suurimmalla osalla sieluista jälleensyntymien ketjun pituus jää kuitenkin suunnilleen edellä mainitun keskiarvon suuruiseksi tai lyhemmäksi, siis korkeintaan noin 10 elämään.

Mikäli vastaava laskelma olisi tehty 1900-luvun alkupuolella koskemaan silloista 2 miljardin suuruista väestöä, yhdellä sielulla olisi voinut olla keskimäärin noin 50 jälleensyntymää. Tämä arvio olisi lähtenyt siitä oletuksesta, että vain nämä 2 miljardia sielua olisivat osallistuneet jälleensyntymisprosessiin.

Jälleensyntyvien sielujen kokonaismäärä voisi toisaalta olla isompikin, vaikkapa 50 miljardia. Siinä tapauksessa vastaus kysymykseen sielun jälleensyntymien keskimääräisestä lukumäärästä olisi noin 2. Tarkkaa arviota on siis vaikea tehdä. Näemme kuitenkin, että nykyisen ihmiskunnan keskimääräinen jälleensyntymäketjun pituus voisi olla korkeintaan joitakin kymmeniä, ei edes sataa. Onko suurin osa nykyisin planeetallamme elävästä ihmiskunnasta siis vielä kehityksensä alussa?

Uudet ja vanhat sielut

On arveltu, että maailmassamme on eri-ikäisiä sieluja. Puhutaan vanhoista ja nuorista sieluista. Edellä esitetyt arviot vahvistavat tätä ajatusta. Keskimääräiset elämien lukumäärät ovat laskelmien mukaan pieniä. Vaikka sieluilla olisi keskimäärin esimerkiksi 10 jälleensyntymää, voi mukana silti olla sieluja, jotka olisivat kokeneet hyvinkin monta elämää. Jos yhdellä sielulla olisi esimerkiksi 1000 elämää, niin keskiarvo säilyy 10:nä, jos vastaavasti esimerkiksi 990 yksilöllä olisi 9 elämää tai 495 yksilöllä 8 elämää. Keskiarvoa pienemmistä määristä voitaisiin koota monia muitakin yhdistelmiä, ääritapauksena 110 sielua, joilla olisi vain yksi elämä. Voimme siis päätellä, että kokeneita ja varsinkin erittäin kokeneita sieluja oletettavasti on, mutta suhteellisen vähän.

Yksilöityminen ja vapaa tahto

On kuitenkin olemassa monia ihmisiä, joilla on muistoja useistakin menneistä elämistä. Nämä voivat olla hyvin eläviä ja vakuuttavia. Merkittävä näkökohta on myös, että jälleensyntyminen ja karma perustelee hyvin ihmisten kohtaloiden erilaisuuden. Emme kuitenkaan voi sivuuttaa edellisiä arvioita tarkasteltaessa olemassaolojamme ihmisinä tässä maailmassa.

Ensimmäisiä nykyihmisiä ei ole voinut olla kovin paljon. Lajiksi eriytyminen on tosin voinut kestää useita sukupolvia. Olemme kuitenkin kaikki ensimmäisten ihmisten jälkeläisiä. Jälleensyntyvien yksilöiden joukkoon on ilmeisesti joka tapauksessa täytynyt liittyä uusia sieluja. Jos näin on, on kysyttävä, millä tavoin "uusia" ihmissieluja on syntynyt tai syntyy edelleen. Emme edes tiedä, oliko jo ensimmäisillä ihmislajimme jäsenillä tai mahdollisesti joillakin esi-ihmislajeilla yksilöityneitä sieluja. On myös mahdollista, että on ollut edelläkävijöitä, joilla yksilöityminen oli tapahtunut ja niitä, joilla se oli tai on edelleenkin kesken.

Mestari Hilarion esittäytyy kanavoinneissa käyttämällä itsestään me-muotoa. Hän on sanonut, että kysymys yksilöistä on monimutkaisempi kuin yleensä ajatellaan. Koemme itsemme yksilöiksi ja toivomme yksilöllisyytemme jatkuvan kuoleman jälkeen ja seuraaviin elämiimme. Ajattelen, että sielun yksilöllisyydessä on olennaista kyky tehdä vapaan tahdon valintoja ja kantaa niistä aiheutuva vastuu. Sielu ohjaa yksilöä eettisesti kestävään suuntaan. Vapaa tahto antaa mahdollisuuden toimia myös vastoin korkeinta hyvää. Vastuu toteutuu vain, jos yksilö joutuu kohtaamaan tekojensa seuraukset. Näin voi käydä vain, jos yksilöllisyys jatkuu uusiin elämiin. Jotta kaikki tämä toimisi, meidän on pitänyt kehittää kykyjä käsitteelliseen ajatteluun ja olla tietoisia itsestämme.

Vapaan tahdon katsotaan erottavan meidät eläimistä. Emme kuitenkaan tiedä, esiintyykö myös joillakin eläimillä vapaata tahtoa. Tiedämme, että esimerkiksi koirat ovat monesti vaarantaneet oman elämänsä rakkaudesta ihmisiin. Ehkä tietoisuuden muuntuminen vaistopohjaisesta laumatietoisuudesta kohti yksilöllistä tietoisuutta onkin prosessi, joka alkaa jo tietoisuuden ollessa eläinkunnan tasolla.

Sielujen lisääntymisestä

Mikäli edellä olleet arviot ovat edes suuntaa-antavasti oikeita, suuri joukko tällä hetkellä elävistä ihmisistä ei ole ehtinyt elää kovin monta kertaa Maapallolla. Useat noistakin elämistä ovat jääneet niin lyhyiksi, että ne eivät ole voineet tarjota sieluille monipuolista kuvaa ihmisenä elämisestä.

Yksilöllisiä sieluja saattaa kuitenkin muodostua edelleen. Voi ajatella, että ihmiskunnalla on tavallaan suuri yhteinen henkijuuri, josta haarautuu elämänvirtojen verkosto. Tämä kiteytyy elämänlinjoiksi, joiden edustajia sielut ovat. Tämän haarautumis- ja kiteytymisprosessin ei ole tarvinnut tapahtua joskus aikojen alussa, vaan se voi olla edelleen käynnissä.

Toinen mahdollisuus "uusien" sielujen syntymiselle liittyy siihen, että sielulla voisi olla useampia samanaikaisia elämiä. Mestari D.K. (Djwhal Kul, Tiibetiläinen) on maininnut kanavoinneissa tällaisesta mahdollisuudesta. Tämä johtaisi kuitenkin helposti siihen, että samanaikaisille elämänlinjan haarautumille syntyisi omaa karmaa. Siten elämänlinja jakautuisi osiin, jotka voisivat jälleen yhtyä vasta selvitettyään omat karmansa. Tähän saatetaan tarvita useita jälleensyntymiä.  Varsinkin sellaiset sielut, joilla on vain vähän kokemusta elämistä ihmisenä, saattavat kuitenkin käyttää tätä mahdollisuutta nyt, kun väestöä on ennen näkemättömän paljon.

On väitetty, että jotkin sielut ovat voineet jäädä niin sanottuun limboon. Limbo tarkoittaa tilaa joka ei sinänsä ole huono, mutta josta ei pääse minnekään. Keskiajalla ajateltiin kastamattomien lasten sekä antiikin ajan viisaiden ja hurskaiden ihmisten menevän kuoleman jälkeen Helvetin sijasta limboon, välitilaan. He eivät ansainneet huonoa ikuisuutta, mutta eivät tuon käsityksen mukaan voineet päästä Paratiisiinkaan edes Kiirastulen kautta.

Jälleensyntymiskäsityksen näkökulmasta limbo tarkoittaisi, että sielu on yksilöitynyt, mutta se on kokenut niin vähän, että karma ei kutsu sitä uuteen elämään. Näin voisi käydä, jos yksilön ainoa elämä on ollut hyvin lyhyt tai vailla merkittäviä tapahtumia. Hän ei ole käynyt tarvittavaa elämänkoulua voidakseen edetä kehityksessä. Onko nykyaikana mahdollisesti kutsuttu limboon jääneitä sieluja kuitenkin maailmaan, jotta he saisivat tilaisuuden kehittyä? Kehitys saattaa hyvinkin alkaa virhevalinnoista, joita sitten palataan korjaamaan.

Vieraat avaruudesta

Vielä on mahdollista, että planeetallemme on saattanut tulla olentoja muualta Universumista. Saattaisimme toisaalta itsekin käydä välillä saamassa oppia muualla. Joitakin vuosia sitten puhuttiin niin sanotuista kristallilapsista. Heidän ajateltiin olevan muualta tulleita olentoja, jotka ovat syntyneet ihmismuotoon auttaakseen meitä.

Eräiden kanavointien mukaan Aurinkokuntamme planeetoilla ja myös kauempana Universumissa on henkisillä tasoilla asuvia olentoja, jotka seuraavat kehitystämme positiivisella kiinnostuksella. Heidän sanotaan pyrkivän auttamaan meitä, mutta he eivät voi omilta planeetoiltaan käsin vaikuttaa suoraan kehitykseemme. Ei kuitenkaan ole ilman muuta selvää, että kaikki muualta tulleet olennot olisivat auttajiamme.

Aikojen kuluessa meillä lienee ollut kohtaamisia useampienkin Universumista tulleiden elämänvirtojen kanssa. Niiden jäljet ovat sekoittuneet omaan elämänvirtaamme ja ovat nyt osa meitä ja meidän yhteistä karmaamme.

Olemmeko ikuisia?

Saatamme ajatella, että todellinen olemuksemme on ikuinen. Jos näin on, emme ole aina voineet esiintyä ihmishahmossa. Nykyinen ihmislaji on ollut olemassa korkeintaan satojatuhansia vuosia ja esi-ihmiset mukaan lukien vain joitakin miljoonia vuosia. Maan iäksi arvioidaan noin 4000 miljoonaa vuotta. Aineellisen elämän alkamisesta täällä on myös kulunut miljardeja vuosia. Millainen siis tarinamme ikuisina olentoina voisi olla?  

Jos olemme kaikkeuden ja ikuisuuden lapsia, on elämänvirtamme saapunut  Universumista, Alkulähteestä, Luojan luota. Silloin emme ilmeisesti ole olleet fyysisessä olomuodossa. Tämä on mystinen lähtökohtamme. Olemme tulokkaita tällä planeetalla, joka kuitenkin on meidän kotimme. Tullessamme olimme kokemattomia; elämän ymmärrys oli vasta nupulla, mahdollisuutena. Elämänvirtamme on ollut täynnä Alkulähteen kirkkautta, valmiutta elävöittää kohtaamansa maailmat Korkeimman Valolla. Joissakin vanhoissa käsityksissä puhutaan kultaisista aikakausista, joita ihmiskunnan sanotaan kokeneen. Ajattelen, että näissä on kyse siitä, että olemuksessamme on tietoisuus tai muisto alkuperäisestä puhtaudestamme ja kirkkaudestamme.

Kehityskertomus

Kun ihmiskunnan elämänvirta kohtasi kauniin planeetan, Maan, jolle se olisi asettuva, se tarvitsi opastusta aineen tasolla elämiseen. Sen piti aloittaa alusta, kivikunnasta. Mestari Hilarionin mukaan asetuimme Himalajan vuoristoon. Eräässä muussa kanavoinnissa tiibetiläinen vuorenhenki kommentoi tätä niin, että maanhenget olivat jo paikalla ihmisten tullessa. He opettivat ihmiskunnalle elämistä aineessa, ja ihmiset opettivat heille ikuisen Valon oppia. Sittemmin ihmiskunta lähti pois vuorista ja on nyt enimmäkseen unohtanut yhteytensä niihin. Nyt ihmiskunta on paljon monimutkaisempi kuin silloin. Jotkut ihmisyksilöt ovat kuitenkin jälleen löytämässä yhteyden luonnon henkitasoihin. Tämä yhteys toimii nyt eri pohjalta kuin silloin. Kun ihmiskunta irrottautui vuorista, se tiesi, että paluu maanhenkien joukkoon olisi sen kehityksessä askel taaksepäin. Siksi ajatus kivettymisestä tai kiven sisään joutumisesta on pelottava ihmisille.

Ihmiskunnan oli sitten opeteltava elämään Maan pinnalla. Aluksi tämä tarkoitti elämää kasvikunnassa. Kokeilimme moninaisuutta, emme olleet vain jotain tiettyä kasvilajia. Tämä oli myös alkua sille, että ihmiskunnan elämänvirta rupesi jakautumaan moniin haaroihin. Monet meistä rakastavat kasveja ja niiden hoitamista. Voimme nähdä niissä elämän ihmeen, kasvun, kukoistuksen ja lakastumisen. Tämä on syvällä meissä, ei vain ulkopuolisina havaintoina, vaan muistoina. Opimme kurottamaan aineen puvussa kohti elämän antajaa, valoa ja juomaan runsauden lähteen virvoittavaa vettä. Opimme tuottamaan rakkauden satoa koko elonkunnan nautittavaksi. Osallistuimme muun elämän kanssa taisteluun elinmahdollisuudesta. Saatoimme suojautua tunkeilijoilta sallimalla myrkyllisten aineiden asettua lehtiimme.

Seuraava askel oli eläminen osana planeetan eläinkuntaa. Aikakausien kuluessa ehdimme asua monenlaisissa eläinmuodoissa. Saimme vapauden liikkua. Omaksuimme eläinkunnan tapoja. Muistamme niitä edelleen hyvin. Olimme saalistajia tai saaliita. Urokset taistelivat naaraista ja niiden suosiosta. Opimme vahvemman oikeutta, viekkautta ja väkivallan käyttöä. Opimme piiloutumaan ja pakenemaan. Opimme lauman lakeja. Opimme kilpailemaan, syrjäyttämään heikompia ja vieroksumaan erilaisuutta. Opimme valtaamaan elintilaa ja puolustamaan omaa ja laumamme reviiriä. Opimme yhteistoimintaa. Opimme seuraamaan laumaa sokeasti.

Joissakin itämaisissa ajattelutavoissa pidetään mahdollisena sielunvaellusta ihmisten ja eläinkunnan välillä. Tämä johtunee siitä, että muistot eläimenä elämisestä voivat edelleen olla eläviä. Paluu eläinkuntaan olisi kuitenkin askel taaksepäin kehityksessämme. Ratkaisevaa on nähdäkseni sielun yksilöityminen. Eläimillä ajatellaan olevan niin sanottu ryhmäsielu, joka huolehtii useammista eläinyksilöistä. Kun eläin kuolee, sen sieluaines palautuu ryhmäsieluun. Ryhmäsielu lähettää uusia eläinyksilöitä maailmaan, mutta niillä on vain lajin ja ryhmän karma.

Ihmisen sielu taas keskittyy yksilöllisen karman hoitamiseen. Tämä on meidän aikanamme tehtävä ihmisenä. Meillä on myös kehitystehtävä yhdistää tunnemaailman voimakkaaseen kokemiseen kyky käsitteelliseen ja loogiseen ajatteluun ja tietoisuuteen itsestämme maailman osana.

Siirtyminen eläinkunnasta ihmiskuntaan tapahtuu, kun elämänlinjalle tulee vapaa tahto. On vaikea sanoa, missä esihistorian tai vieläpä vasta kirjoitetun historian vaiheessa meistä on tullut ihmisyksilöitä karmallisen vastuun mielessä. Meillä on kuitenkin ainakin alitajuisia muistoja myös sielun yksilöitymistä edeltävistä olemassaoloista. Sitä kautta ne ovat "omaa" olemustamme.

Olemme käsittääkseni kuitenkin tuoneet asuttamillemme olemassaolon tasoille alkuperäistä Luojan Valoa. Olemme levittäneet rakkauden sanomaa luonnon kaikille tasoille monista lankeemuksistamme huolimatta. Meillä on arvokas tehtävä tuoda vapaan tahdon elementti käyttöön planeetallemme. Nähdäkseni meillä on ollut alusta asti tahdon vapaus kollektiivisena ihmiskuntana. Olemme tahtoneet kehittyä nimenomaan vaikealla Rakkauden tiellä. Olemme tahtoneet asettua kivikuntaan, kasvikuntaan ja eläinkuntaan kokemaan elämää niissä. Olemme tahtoneet asettua erääseen kädellisten lajiin saavuttaaksemme siinä eläen yksilöllisen tahdon vapauden.

Siirtymät kivikunnasta kasvikuntaan ja kasvikunnasta eläinkuntaan ovat käsittääkseni tapahtuneet kollektiivisesti. Ajattelen, että niihin on kuulunut väliaika, jolloin elämänvirtamme tietoisuus on vetäytynyt fyysiseltä tasolta henkiseen maailmaan valmistautumaan seuraavaan vaiheeseen. Väliajat ovat voineet olla hyvinkin pitkiä. Siirtymä eläinkunnasta nykyiseen ihmisvaiheeseen näyttää toisenlaiselta. Valmiutemme ottaa käyttöön yksilöllinen vapaa tahto on ollut niin lähellä, että pitempi kollektiivinen vetäytyminen pois aineen maailmasta ei enää ollut tarpeen. Tässä kohden on ilmeisesti tehty jonkinlainen yhteispäätös siitä, että ryhmäsielujen annetaan asteittain yksilöityä ihmislajiin kuuluvien Maan asukkaiden sieluiksi. Nyt koemme yksilöinä lepo- ja koulutusvaiheen elämien välissä.

Universumin lapset

Ajattelen, että todellinen yksilöllisyytemme on egoa ja sieluakin korkeammalla tasolla. Saattaa olla, että yksilölliset elämänlinjamme sulautuvat aikanaan uudeksi kypsyneeksi elämänvirraksi, joka on valmis tuottamaan Universumiin olemassaolon eri tasoille myös yksilöiksi koettavia viisaita olentoja. Oppi ja viisaus, jonka olemme elämissämme löytäneet, ei katoa.

Jos ajattelemme, että olemme itse jo saaneet elämänkokemusta useissa inkarnaatioissa, näemme, että se asettaa meille vastuun siitä, miten ohjaamme tämän maailman vasta-alkajia kohti kehitystä. He tarvitsevat yrityksiä, erehtymisiä ja suuntansa korjaamisia. Ihmisiä on kuitenkin niin paljon ja tekninen taitomme niin kehittynyttä, että meillä ei ihmiskuntana ja luomakuntana ole enää varaa suuriin erehdyksiin. Siksi vasta-alkajat tarvitsevat kipeästi rakastavaa ja lempeää ohjausta, joka kuitenkin kunnioittaa heidän vapaata tahtoaan. Siksi olisi hyvä tukea niitä, joilla on paljon opittavaa jäljellä. Oman edistyneisyytemme ihailu ei tässä juurikaan auta.

Olemme Universumin lapsia ja joskus palaamme jälleen Universumiin. Joskus myös nykyisen ihmislajin aika Maapallolla päättyy. Silloin meidän on ihmiskuntana jälleen ratkaistava, miten jatkamme kehitystämme. Tämä tapahtuu todennäköisesti paljon ennen kuin Auringon elinkaari lähestyy loppuaan, mutta viimeistään silloin. Emme tiedä vielä, millainen seuraava kollektiivinen kehitysvaiheemme ja uusi olomuotomme on. Nykyajan tapahtumat osoittavat, että meillä on vielä todella paljon opittavaa. Vaikka kehityksemme on ajallisesti käsittämättömän pitkä, se kulminoituu nykyhetkeen. Teemme ratkaisevat päätökset juuri nyt. Emme voi sysätä vastuuta kehityksestämme ja maailman kohtalosta henkimaailmalle tai Universumista tuleville auttajille. Se kuuluu meille. 

PS. Tämä teksti sai alkunsa ristiriidasta, joka näytti vallitsevan nykyisen väestöpaljouden ja sen mahdollisiin useisiin aiempiin elämiin tarjolla olleiden ihmiskehojen lukumäärän välillä. Ryhtyessäni kirjoittamaan en tiennyt, mihin se tulisi johtamaan. Näen piirtäneeni kuvan, joka on varsin samankaltainen kuin eräissä, erityisesti mestari Hilarionin, kanavoinneissa on esitetty. Olen puhunut asioista, jotka ovat arkisen tapahtumahorisonttimme tuolla puolen. Siksi olen pitänyt tärkeänä yrittää esittää tuon kuvan niin, että se on  mahdollinen ja ymmärrettävissä oleva.

(Takaisin)