Istummeko valossa?               (Takaisin)

Seppo Ilkka

 

Henkisellä tiellä pyritään valaistumiseen, ymmärrykseen todellisuudesta. Voiko valaistuminen juurtua meihin?

 

Henkisen tien kulkijat ovat asettaneet itselleen tavoitteita, joista tärkeimpiin kuuluu sisäisen oivalluksen ja valaistumisen saavuttaminen. Vanhan intialaisen perinteen mukaan tähän sisältyy kaksi prinsiippiä. Toinen niistä on yksilöllisyyden sulautuminen korkeaan olemassaoloon, toinen ylimaallinen valaistuminen, transsendentti jumalallinen kokemus.

Kristillisessä perinteessä kerrotaan autuudesta, josta pyhyyteen nousseet saavat nauttia. Buddhalaiset puhuvat nirvanasta, vapautumisesta korkeaan olemassaoloon. Joogassa meditaation tavoitteena voi olla syvyydeltään eriasteisia samadheja, autuuden tiloja. Saatamme ajatella, että me tavalliset ihmiset emme voi tavoittaa tällaisia korkeuksia. Siksi ehdotankin, että lähestymme aihetta avoimin mielin, vailla valmiita käsityksiä, vasta-alkajan asenteella.

 

Ego valaistumisen tiellä

 

Joidenkin kunnioitettujen ihmisten sanotaan olevan tai olleen valaistuneita viisaita olentoja. Tämä asettaa tavoitteen henkisen tien kulkijalle. Egomme tarttuu siihen pelon sekaisella innolla. Se, siis me itse, tahtoisi olla tuollainen arvostettu olento.

Egomme huolehtii niin maallisista kuin henkisistäkin omistuksistamme. Tämä on sille kuuluva tehtävä. Tarvitsemme egoa jokapäiväisessä elämässämme, emme selviytyisi ilman sitä. Ego on mukana olemuksessamme ainakin niin kauan kuin elämme fyysisessä kehossa. Emme voi jättää huomiotta sen vaikutusta henkiseenkään etsintäämme.

Lähdettyämme henkiselle tielle kuvaan astuu korkeampiakin olemuksemme osia. Silloin ego huomaa, että tutkimuksemme saatavat johtaa sen kannalta pelottaviinkin suuntiin. Yksilöllisyyden sulautuminen johonkin korkeampaan on sellainen suunta.

Ego kuvittelee kuitenkin hallitsevansa etsintäämme. Niinpä se tahtoisi omistaa ja hallita myös mahdollisen valaistumisemme. Ego on toisaalta huojentunut arvioidessaan, että valaistumista on vaikea saavuttaa. Tämä lykkää kauas tulevaisuuteen sen hetken, jossa tulisi päättää, tahtooko ego sulautua valoon. Ego ei tiedä, miten valaistutaan. Yksinkertaista valossa ja valona olemista enemmän egoa kiinnostavat keinot, joilla se kuvittelee saavuttavansa tavoitteensa. Ego tahtoisikin löytää opettajan, joka kertoisi, miten valaistuminen tapahtuu. Ego saattaa ajatella, että opettaja on valaistunut. Opettajan valaistuminen on egon mielestä turvallisesti sen ulkopuolella.

Ego pelkää menettävänsä hallinnan meistä, jos sitä korkeampi ymmärrys pääsisi meissä vallalle. Egon on myös vaikeata tai mahdotonta käsittää, millaista tuo korkeampi ymmärrys olisi. Siksi se vahtii, että sellaista ei pääsisi edes livahtamaan meihin sen huomaamatta. Tämän se pyrkii tekemään salaa alitajunnassa ja selittää päivätajunnallemme etsivänsä korkeata totuutta.

 

Mitä on sanojen takana?

 

Puhuessamme mistä tahansa aiheesta käytämme sanoja, jotka ovat tuttuja omassa kulttuuripiirissämme. Kielen rakenteet ilmaisevat luontaista tapaamme käsitellä asioita. Huomautan kuitenkin, että seuraavat kieltä koskevat tarkastelut eivät perustu kielitieteeseen vaan välittömiin havaintoihin.

Esimerkiksi sana ”buddha” käännetään useimmiten sanalla ”valaistunut”, vaikka sen käännös voisi olla myös ”herännyt”. Sanaa ”nirvana” käytetään nykyään lännessäkin sellaisenaan. Se vaatisikin erillisen selityksen. Kysymys on tilasta, jossa olemme vapautuneet elämän ja kuoleman pyörästä ja valmiit astumaan autuaalliseen korkeaan olemassaoloon. Sanaa ”autuaallisuus” käytetään myös lännessä. Se kuvaa pyhien saavuttamaa rauhan ja jumalyhteyden tilaa. Hindujen käyttämä sana ”moksha” tarkoittaa vapautunutta tilaa. Tämä voidaan oppisuunnan mukaan käsittää joko niin, että yksilön ja jumalan erillisyys säilyy tai niin, että yksilön sielu oivaltaa kuuluvansa kaiken sisältävään maailmansieluun. Läntisessä filosofiassa ”valaistumisella” voidaan tarkoittaa ihmisen korkeinta tiedon tai viisauden tasoa.

Sanskritinkielisten käsitteiden täysi ymmärtäminen edellyttäisi oikeastaan, että eläisimme sanskritinkielisessä kulttuurissa sinä aikakautena, jolloin nuo käsitteet ovat muovautuneet. Tänä päivänä kukaan ei enää puhu sanskritia äidinkielenään. Latina on lännessä samankaltaisessa asemassa. Sitäkään ei puhuta sellaisenaan, mutta sillä on useita seuraajakieliä.

Monet nykyiset intialaiset kielet perustuvat sanskritiin. Niiden puhujilla saattaa siksi olla meitä länsimaalaisia paremmat edellytykset ymmärtää sanskritinkielisiä käsitteitä. Toisaalta heillä voi olla meitä suurempi houkutus ymmärtää niitä nykykielen ohjaamalla muuntuneella tavalla. Joka tapauksessa tarvitsemme nykyisillä kielillä tehtyjä selityksiä ymmärtääksemme perinteisiä käsitteitä. Keskityn siksi tarkastelemaan, mitä sana ”valaistuminen” tarkoittaa nyt omassa kulttuuripiirissämme.

Esimerkiksi englannin kielessä henkistä valaistumista kuvaava sana on ”enlightenment”. Vanhassa kielessä sillä on tarkoitettu konkreettista valon sytyttämistä. Kantasana ”light” tarkoittaa valoa. Sillä on myös toinen merkitys, kevyt. Valo on kevyt elementti. En puutu enempää tähän yksityiskohtaan. Tavu ”en” jatkaa sanan muotoon ”lighten”, mikä tarkoittaa valon sytyttämistä. Pääte ”ment” ilmaisee, että sanan tarkoittama toiminta on tehty ja vakiintunut. Etuliite ”en” taas kertoo, että olemme astuneet sisään kyseiseen toimintaan, eli sisäistäneet asian. Näin ositettuna sanan ”en’light’en’ment” voisi selittää tarkoittavan ”valon sytyttämisen vakiinnuttamista ja sisäistämistä”. Henkilöstä puhuttaessa voi käyttää ilmausta ”enlightened”, ”valaistunut” eli ”valon syttymisen sisäistänyt”. Sanakirjassa käsitteen selitetään tarkoittavan ”tietämättömyydestä vapautettua”.

Saksan kielen valaistunutta ilmaiseva sana ”beleuchtet” perustuu valoa tarkoittavaan sanaan ”Licht”, ja siitä muokkautuneeseen verbiin ”leuchten”, ”valaista” tai ”loistaa”. Alkutavu ”be” ilmaisee tässäkin asian toimeenpanoa. Ruotsissa vastaava sana on ”belysad”. Toinen valaistumista ilmaiseva englannin sana on ”illumination”, jolla on lähes identtisiä vastineita useissa eurooppalaisissa kielissä. Nämä perustuvat latinan valaisemista tarkoittavaan verbiin ”illuminare”.

 

Etsimmekö vala’istumista?

 

Entäpä suomen kielessä? Mitä tarkoittaa vala’istuminen tai vala’istunut? Kielessämme on monia vastaavasti rakentuneita ilmaisuja. Voimme olla esimerkiksi hoikistuneita, pulskistuneita, laiskistuneita tai raaistuneita. Sielumme on ruumiillistunut eläessämme tässä maailmassa. Samaa rakennetta ovat esimerkiksi virkistyä tai kiristyä, joissa takavokaalien a, o, u sijasta esiintyy etuvokaaleja ä, ö, y. Kun asian hoitaminen pitkistyy, se sitkistyy. Näihin sanoihin sisältyy aluksi jokin asia tai ominaisuus. Sanan lopussa oleva istuminen vahvistaa kyseisen ominaisuuden vakiintuneeksi ja ikään kuin juurtuneeksi. Näin tämä liite toimii vastaavaan tapaan kuin englannin ”-ment”.

Miksi sitten puhumme vala’istumisesta emmekä valo’istumisesta? Ensinnäkin suomen kielen sananmuodostuksen mukaisesti sanomme olevamme valossa, jos valaisin valaisee meitä. Tämä antaa ymmärtää, että valo loistaa jostakin ulkopuoleltamme. Englannin enlightenment ilmaisee myös valon lähteen olevan ulkona, mutta olemme valmiita astumaan valokeilaan. Tämä on fyysisen havaintomme mukaista. Niin Aurinko kuin lamppukin ovat kehomme ulkopuolella. Henkisissä perinteissä kehotetaan kuitenkin löytämään sisäinen valo. Sen saatetaan kertoa tulevan jumalallisesta lähteestä, mutta loistavan sydämemme kautta. Jotta olisimme pysyvästi valaistuneita, meidän tulisi juurruttaa tuo loiste ominaisuudeksemme. Tällöin voisi sanoa, että valo istuu meissä, olisimme valo’istuneita.

Toinen ja vähemmän ilmeinen näkökulma on, että sanan ”vala’istunut” alkuosa ”vala” ei edes tarkoita valoa vaan vannottavaa valaa. Vannomalla on tavattu sitoutua mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi avioliitto, hallitsijan uskollinen palveleminen jopa oman hengen uhalla, toden puhuminen oikeudenkäynnissä, eri uskontojen oppien, määräysten ja käytäntöjen noudattaminen, ja niiden määrittelemien henkiolentojen kunnioittaminen jumalina. Valan rikkomisesta voi seurata ankaria henkisiä ja fyysisiä rangaistuksia. Monesti ei ymmärretä, että valan vaikutus voi seurata jälleensyntymissä seuraaviin elämiin, joissa ehkä taas annetaan uusia valoja. Ne saattavat olla ristiriidassa nyt annetun valan kanssa. Suomen kielen ilmaisun ”vala’istunut” voi siis ymmärtää myös tarkoittavan sitoutumista valan voimalla noudattamaan jonkin uskonnon tai henkisen koulun oppia. Tämä voi olla tai olla olematta tekemisissä korkean totuuden kanssa. Valan noudattaminen ei takaa sitä, että saavuttaisimme tuon henkisen koulun tavoitteet. Valaa saatetaan kuitenkin vaatia ehtona koulutuksen saamiselle.

Emme yleensä ajattele tietoisesti tällaista, kun sanomme jonkun olevan valaistunut. Epäilemättä tarkoitamme sillä henkilöä, joka on valossa, eli löytänyt korkeata totuutta. Suomen kieli on kuitenkin hyvin ilmaisuvoimainen. Jos tahdomme nähdä, se voi tuoda jo yhdessä sanassa esiin seikkoja, joista yleensä vaietaan. Tällä tavoin kielemme ohjaa tietoisuuteen ja erottelukykyyn monia muita kieliä paremmin.

 

Heräämisen kokemukset

 

Valaistuminen ei tietenkään ole sanoilla leikkimistä. Sanat ovat vain tapa kuvata kokemuksia. Mitä siis ajattelemme valaistumisesta tai heräämisestä korkeampaan tietoisuuteen? Kun edistymme henkisellä tiellä, eteemme avautuu aika ajoin uusia näköaloja. Saatamme kokea ne heräämisen hetkinä, jotka voivat olla hyvin kokonaisvaltaisia ja elämää mullistavia. Olemme tulleet uuteen näkemykseen maailmasta ja omasta asemastamme siinä.

Uuden löytämistä voi toki tapahtua myös kehityksen tuloksena ilman erityisesti koettua heräämisen hetkeä. Uusien näköalojen avautumista voi tapahtua kenelle tahansa millä tahansa elämän alalla. Tämä ei edellytä julistautumista henkiseksi etsijäksi.

Hyvin tunnettu heräämisen laji on uskonnollinen herääminen. Kyseessä voi olla jokin tunnettu uskonto tai sen lahko, tai muu henkinen oppisuunta tai myös materialismi. Tähän saattaa sisältyä tarkka rajaus siitä, mitä herännyt pitää oikeana uskon muotona. Tämä voi johtaa ”vääräoppisten” tuomitsemiseen. Tälle ovat sukua esimerkiksi nationalismiin herääminen tai poliittiseen ääriliikkeeseen liittyminen tai jonkin muun mielipiteen ehdoton ajaminen. Tämän tyyppiset heräämiset mullistavat elämää ja johtavat asianomaisen vannoutumaan aatteensa kannattajaksi.

Usein näissä tilanteissa on nähtävissä propagandan ja kyseenalaisten tietolähteiden ohella joitakin todellisiakin yhteiskunnallisia tai moraalisia syitä, jotka saavat yksilön valitsemaan tällaisen heräämisen muodon. Esimerkiksi yhteiskunnan epäkohtia on syytäkin pyrkiä korjaamaan tasapainoisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Vaarana on, että voimme päätyä todellisuuden yksipuoliseen näkemiseen ja pahimmillaan jopa väkivaltaiseen suhtautumiseen kanssaihmisiä kohtaan. Tällä on ikäviä välittömiä ja karmallisia seurauksia. Myöhemmin tarvitaan uusi herääminen, jonka avulla voi irrottautua edellisestä.

Kirjoitettu on, että hyvä puu ei tuota huonoa hedelmää eikä huono puu hyvää. Tämä koskee myös valaistumisiamme. Tärkeätä on nähdä, millaista toimintaa valaistuminen tuottaa. Vasta se kertoo, syntyikö valaistumisemme valosta. Astraalisella mielikuvituksella on kyky synnyttää vakuuttavia kokemuksia. Ego tarttuu niihin helposti. Niistä selviytyminen kouluttaa erottelukykyä ja opimme vähitellen tunnistamaan valon. Olemme käyneet läpi tätä koulutusta kauan, jo menneissä elämissä. Nyt on syytä katsoa tulevaan ja oppia valitsemaan paremmin.  

 

Voisimmeko olla valo’istuneita?

 

Henkisissä perinteissä kerrotaan yksilöistä, joiden sanotaan saavuttaneen paljon tavallista ihmistä korkeamman moraalin ja tietoisuuden asteen. Heitä pidetään lähes tavoittamattomina esikuvina. Perinteet kuitenkin kehottavat meitä etsimään tietä noihin korkeuksiin. Meitä saatetaan kannustaa kertomalla, että jotkut oppilaat ovat lopulta valaistuneet.

Tunnetun zen-buddhalaisen kertomuksen mukaan oppilas saavutti pitkällisten harjoitusten jälkeen valaistumisen. Hän oli epäilemättä istunut ahkerasti meditaatiossa. Zenin perusharjoitus on keskittyä tavoittelemaan täydellisessä meditaatioasennossa istumista. Kun tältä oppilaalta kysyttiin valaistumiskokemuksesta, hänen sanotaan vastanneen: ”Elämä ennen valaistumista, polttopuiden pilkkomista ja veden kantoa. Elämä valaistumisen jälkeen, veden kantoa ja polttopuiden pilkkomista.” Näin tämä kertomus muistuttaa meitä siitä, että valo’istuminen on sisäinen kokemus, joka ei välttämättä näy arkipäivässä.

Jotenkin valaistumisen voi kuitenkin olettaa vaikuttavan meihin. On väitetty, että valaistuksen kokenut havaitsee, että hän onkin ollut valaistunut koko ajan. Hän ei vain ole tunnistanut sitä. Valo on olemuksemme erottamaton osa. Saatamme toki olla taitavia peittämään sen itseltämme ja muilta.

Ajatuksemme, sanamme ja tekomme kuvastavat tapaa, jolla säteilemme valoa ympärillemme. Olemmeko antaneet valon juurtua olemukseemme? Istummeko valossa ja valona koko ajan, mutta emme anna sen säteillä meistä? Millaisina tahdomme nähdä kanssaihmisemme? He ovat peili, josta voimme katsoa omaa kuvaamme ja sitä valoa, jota itse säteilemme. Tämä koskee sekä lähipiiriämme että julkisuuden kautta tiedossamme olevia ihmisiä. Näyttääkö tuo peilikuva kirkkaalta vai tahraantuneelta?

En tarkoita, että meidän tulisi pitää kaikkea maailmassa tapahtuvaa hyvänä. Valo tuo nähtäville myös sen, mikä on pimeyttä. Voimme suhtautua pimeyden tekijöihin joko tuomiolla ja vihalla tai rakkaudella ja myötätunnolla. Rakkaus sisältää myös sen, että pahan tekemiselle tulee asettaa rajat. Tämä ei ole ristiriidassa valon kanssa. Tällaiset asiat ovat valo’istumisemme suurimpia testejä.

Nähdäkseni meidän olisi hyvä suunnata sisäinen katseemme näkemään sen valon, joka on jo juurtunut olemuksemme sisimpään. Meidän on hyvä olla tietoisia historiasta ja siitä, miten egomme on asettanut meille liian suuria vaatimuksia. Ehkäpä meidän onkin hyvä etsiä maailmaa mullistavien kokemusten sijasta sitä, miten korkea valo jo istuu meissä ja ilmenee toimissamme. Tämä ei sulje pois sitä, että voimme kehittyä asiassa edelleen. Kehittyminen edellyttää erottelukykyä ja omien motiiviemme valoon tuomista. Tarvittaessa voimme joutua arvioimaan niitä uudelleen. Jos annamme valon säteillä kauttamme, sen loiste kasvaa. Rakennamme parempaa uutta aikaa sekä itsellemme että ihmiskunnalle rakkaudella, myötätunnolla ja anteeksiannolla, lujuutta ja päättäväisyyttä unohtamatta. Sillä tavoin voimme istua valossa jo tänä päivänä.


(Takaisin)