Vapaa henkisyys

- Henkisyyden ja materialistis-tieteellisen maailmankuvan kohtaamisesta    (Takaisin)

Seppo Ilkka

Maailmankuva ohjaa suhtautumistamme ympäristöömme, ihmisiin ja kaikkeen olevaan. Nykyaikana varsin yleinen materialistis-tieteellinen maailmankatsomus haastaa henkisiä ajattelutapoja.

Me ihmiset olemme kysyneet kautta aikain, mistä tulemme ja minne menemme, mikä on asemamme tässä maailmassa. Eri kulttuureissa on muodostunut vallitsevia ajatustapoja, maailmankuvia. Nämä ovat myös monesti pyrkineet vaientamaan muita mielipiteitä. Uskonnoilla on monia suuntauksia. Yksilöiden käsitykset olemassaolosta ovat vielä moninaisempia.

Joissakin nykyisissä yhteiskunnissa virallinen oppi on jonkin uskonnon tai sen suuntauksen mukainen, joissakin ateistis-materialistinen, joissakin erilaisia ajatustapoja paremmin suvaitseva. Länsimaissa kehitys on johtanut verraten vapaaseen suuntaan. Tämä sallii muun muassa uskontoihin sitoutumattoman henkisyyden esiintymisen. Toisaalta tieteen kehitys on synnyttänyt käsityksen materialistisen tiedon kaikkivoipaisuudesta.

Kysymys maailmankuvien kohtaamisesta on laaja ja monivivahteinen. Vertailuja tekevälläkin on maailmankuvansa, joka vaikuttaa hänen piirtämäänsä kuvaan asioista. Tarkastelen seuraavassa tieteeseen tukeutuvan materialismin ja vapaan henkisyyden välistä suhdetta.

Tieteellisestä menetelmästä

Nykyajan tiede näyttää ratkaisevan vaikeita ongelmia ja selittävän luonnon salaisuuksia tavoilla, joita koskevia kysymyksiä ei olisi edes osattu asettaa jokin aika sitten. Edistys ei suinkaan rajoitu luonnontieteellis-teknisille aloille, vaan se koskee tiedon koko kirjoa.

Tieteen harjoittaja tahtoo parhaimmillaan etsiä totuutta sellaisena kuin se on. Hän alistaa totutut ajattelutavat kritiikille, kyseenalaistaa tehtyjä oletuksia. Hänen tulee  olla valmis oivalluksiin, jotka poikkeavat sekä laajemman yleisön että myös tiedeyhteisön totena pitämistä ajatuksista. Hänen tulee olla valmis astumaan tuntemattomalle maaperälle, löytämään sellaista, jota kukaan muu ei ole löytänyt. Hänen tulee olla valmis testaamaan ideansa käytännössä ja myös luopumaan niistä.

Tieteen teoriat ja tulokset tulee esittää tavalla, joka antaa asiaan perehtyneille mahdollisuuden tarkistaa ne. Vasta kun teoria on läpäissyt vertaisarvioinnin tiedeyhteisössä, siitä voi tulla hyväksytty tieteellinen käsitys. Esimerkiksi tarkoissa mittauksissa on yleensä paljon virhelähteitä, joiden pois sulkeminen on tehtävä alusta asti uudelleen. Eri henkilöt ja työryhmät tekevät koejärjestelyjä toisistaan riippumatta. Tämä merkitsee uutteraa työtä ja voi monesti tulla kalliiksi. Tiedemiehet puhuvat usein varovasti saavuttamistaan tuloksista. Joku kollega saattaakin osoittaa, että niissä on vielä tarkistamisen varaa.

"Uuden" ilmiön katsotaan tulleen selitetyksi, jos se onnistutaan sijoittamaan tunnettujen asioiden järjestelmään. Siihen asti se on vailla tieteellistä selitystä. Tutkijat yrittävät silloin löytää selityksen vanhojen teorioiden puitteissa, tai on muodostettava uusi teoria, joka sisältää mahdollisuuden tuon ilmiön esiintymiselle. Tähän sisältyy usein laaja keskustelu siitä, millaista teoriaa tarvitaan.

Tieteen totena pitämien asioiden tulee siis olla hyvin perusteltuja. Luonnontieteissä tämä merkitsee usein kokeellista todentamista, humanistisemmilla aloilla muun muassa dokumentteihin vetoamista. Kaikilla aloilla vaaditaan teorioiden loogista kestävyyttä. Uskomiseen perustuvia päättelyjä ei pidetä hyväksyttävinä. Myös uskontoja ja muuta henkiseen olemukseemme liittyvää  tutkitaan tieteessä ikään kuin ulkopuolelta, ilmiöinä. Tieteen voittokulku osoittaa, että tällainen teorian irrottaminen sen kohteesta toimii erinomaisesti etsittäessä luotettavaa tietoa. Käsitys siitä, että kaikki olemassa oleva voitaisiin selittää materiaalisina ilmiöinä tieteen avulla, on kuitenkin vain uskomus. Tämä näyttää olevan materialismi-uskonnon perusta, kyseenalaistamaton oletus.

Vapaasta  henkisyydestä

Henkisen ajattelutavan mukaan ihmisen on mahdollista olla tietoinen myös ei-fyysisistä ilmiöistä. Monet henkiset perinteet ovat kiteyttäneet ajattelunsa opeiksi ja ohjeiksi. Näiden tarkoitus on ohjata ihmisiä elämään, jonka on ajateltu olevan Jumalan tai jumalten hyväksymää.

Tarkastelen tässä ensi sijassa sellaista henkisyyden muotoa, jota voi sanoa vapaaksi henkisyydeksi. Vapaus tekee vaikeaksi määritellä, mitä se tarkoittaa. Määritelmät jättäisivät todennäköisesti ulkopuolelle jotain sellaista, mitä ei olisikaan syytä sivuuttaa. Siksi onkin parempi määritelmän sijasta kuvata tilannetta, jossa vapaata henkisyyttä tavoitteleva on.

Lähdemme henkiselle tielle elämänkokemuksemme, tietojemme ja taitojemme kanssa. Meillä on egomme, psykologiset ominaisuutemme, ennakkoluulomme ja käsityksemme maailman olemuksesta. Meillä on kuitenkin myös sisäinen oivallus, sydämen tunto siitä, että on olemassa jotakin, joka on maallista olemassaoloa korkeampaa. Lähtiessämme olemme kuin tutkimusmatkailijoita tuntemattoman maanosan auetessa eteemme. Otamme ensimmäisen askeleen.

Löydämme vastauksia ja opimme suunnistamaan. Voimme langeta tekemään havainnoistamme tai saamastamme opetuksesta opinkappaleita. Silloin joudumme huomaamaan, että olemme kangistaneet elävän kokemuksen dogmeiksi, jotka vievät pois etsimältämme tieltä. Tämä on vaikea tilanne, sillä toisaalta meidän on jotenkin jäsennettävä kokemustamme pysyäksemme tasapainossa ja voidaksemme keskustella muiden etsijöiden kanssa. Vapaa henkisyys ei pyri etsimään selitystä, joka näyttäisi poistavan mysteerin elämästä. Nimen antaminen salaisuudelle saa sen vain näyttämään tunnetulta. Tietoisuus on selitystä syvällisempi tapa nähdä maailma.

Huomaamme, että meidän on säilytettävä vasta-alkajan mieli riippumatta siitä, miten merkittävinä pitämiämme löytöjä teemme. Saattaa näyttää siltäkin, että emme olekaan löytäneet mitään. On myös mahdollista, että eksymme. Lohdullista on, että harhateiltä voi palata. Jokainen askeleemme onkin ensimmäinen askel. Emme tiedä, mihin se johtaa.

Kohtaamme muita matkalla olijoita ja kuulemme heidän saavutuksistaan ja oivalluksistaan. Ne voivat auttaa meitä, kunhan muistamme käyttää muiden opit ja kertomukset oman sydämen tuntomme kautta. Tämä tunto kumpuaa egoa korkeammalta olemuksemme tasolta. Henkisellä tiellä opimme vähittäin kuulemaan tuota sisäistä ääntä yhä paremmin.

Sydämen tunto auttaa näkemään, mikä on meille nyt ajankohtaista. Se varoittaa lähtemästä harhapoluille, joille ystävämme ovat saattaneet eksyä. Se auttaa löytämään arvokasta siitä, missä sitä ei näytä olevan. Maallisella tasolla tapaamamme opastajat ovat vielä matkalla hekin, vaikka olisivatkin meitä edellä kehityksessään. Henkimaailmassa olevien opastajien suhteen tarvitsemme kipeästi erottelukykyä. Voimme todella tarvita oppaidemme apua. Emme kuitenkaan voi ulkoistaa oivaltamista heille. Se meidän on tehtävä itse.

Henkisen tien kulkijan voi tavata puhumasta vaikkapa sellaisista asioista kuin henkimaailman tai tähtimaailman olennoista ja energioista tai astrologiasta tai homeopatiasta tai parantavista henkisistä energioista tai jälleensyntymästä ja karmasta. Vapaa henkisyys hyväksyy tämän, jos asianomaisella on peruste ajatuksilleen ja toimilleen, ja mikä tärkeintä, hänen motiivinsa ovat puhtaat. Perusteeksi riittää hänen sisäinen ymmärryksensä. Vapaa henkisyys hyväksyy myös sen, että joku muu ei ole valmis hyväksymään tällaisia aiheita ja perusteluja. Vapaan henkisen tien kulkija tietää kokemuksesta, että maailmankuvat ovat vaihtuvia ja kehittyviä.

Auktoriteetin sanaan nojautuminen on vain uskomista. Vasta omakohtainen oivallus ja kokemus avaa todellisen ymmärryksen. Henkisyyden alueella esiintyy toisaalta monia ilmiöitä ja väitteitä, joiden todenperäisyyttä emme ehdi tai voi henkilökohtaisesti tarkistaa. Jotkut väitteet voivat kuulostaa mielikuvituksellisilta. Nähdäkseni sellaisiin on parasta suhtautua avoimesti: Ajallaan ilmenee, onko niissä jotakin perää, vai onko ne syytä unohtaa.

Joissakin kohdin uskominenkin on tarpeen. Esimerkiksi niin sanottua henkiparannusta antavan on uskottava siihen, että tällä hoidolla on mahdollista auttaa. Jos hän ei itse usko tähän mahdollisuuteen, on turha yrittääkään. Onnistuminen on kuitenkin jätettävä avoimeksi, korkeamman tahdon varaan.

Todellisuutta etsimässä

Parin tuhannen vuoden takaisen gnostilaisen ajatuksen mukaan korkein todellisuus on kaiken keskus. Eläessämme eri ajattelutapojen piirissä katsomme kohti tuota keskusta eri suunnista. Näemme kuitenkin vain asiaan liittyviä ajatustapamme värittämiä kuvia, emme itse syvintä totuutta. Meillä ei sitä paitsi olisi edes kykyä kuvailla sitä. Kuvailemme silti sitä, mitä näemme. Näin syntyy käsityksiä oikeista ja vääristä opeista.

Aikanaan ajateltiin varmaan lähinnä uskonnollisia ja filosofisia käsityksiä, mutta monesti on esiintynyt myös tieteellisten oppien välistä kiistelyä. Jos ajatellaan tieteellistä materialismia ja henkisyyttä, ne näyttävät olevan tässä kuviossa suunnilleen vastakkaisilla puolilla ja siten mahdottomia toistensa kannalta. On kuitenkin olemassa seikkoja, jotka vähentävät tätä eroa ja jopa hävittävät sen.

Tiede ja henkisyys etsivät kumpikin parhaimmillaan aidosti totuutta. Jos ajattelemme, että jokin todellinen oleminen on olemassa, tiede ja henkisyys tavoittelevat molemmat ymmärrystä siitä. Siksi ne eivät voi olla todellisessa ristiriidassa keskenään. Voi olla, että ne kohdistavat havaintonsa eri asioihin ja näkökulmiin, mutta niin pitääkin olla. Vasta  molemmat yhdessä kertovat enemmän mystisestä kaiken keskuksesta. Yhdessäkään ne eivät voi paljastaa siitä kaikkea.

Intuitio, sydämen äänen kuuleminen, on henkisen etsinnän keskeisiä tiennäyttäjiä. Siitä seuraa inspiraatio, toimintaan kutsuva impulssi, joka näyttää syntyvän kuin tyhjästä. Tieteellisiä löytöjäkään ei ole tehty ilman intuitiota ja inspiraatiota. Löytöjen paikkansapitävyys on kuitenkin todistettava. Tämä voi olla vaativa tehtävä, jossa edelleen tarvitaan kekseliäisyyttä, intuitiota ja inspiraatiota. Henkisellä etsijällä on vastaava tilanne. Sydämen ymmärryskin on tarpeen tarkistaa.

Niin kauan kuin etsimme tieteen ja henkisyyden välistä ristiriitaa, tulemme löytämään siihen aiheita, rakennamme eroa. Aina voimme nähdä toisella puolella jotain, jonka voimme tulkita olevan vastoin omaa käsitystämme. Riippuu tahdostamme, kuvittelemmeko olevamme toistemme vastustajia.

Todisteiden etsintää

Henkisissä perinteissä saatetaan puhua yksilöistä, joita on pidetty lähes yli-ihmisinä. Heidän sanotaan tehneen ihmeitä. Nykyaikana tehdään tieteen avulla asioita, joita aikaisemmin olisi pidetty ihmeinä.

On vaadittu, että henkisen todellisuuden olemassaolo pitäisi "todistaa" esittämällä kiistaton näyte niin sanotusta yliluonnollisesta ilmiöstä. On jopa julkistettu suuria rahapalkintoja tällaisen ilmiön tuottajalle. Henkisen periaatteen mukaan ihmeitä ei kuitenkaan tehdä oman kunnian tai rahallisen edun vuoksi. Vanhat tietäjät, joita sanottiin verenseisauttajiksi, eivät saaneet koskaan lausua seisautussanoja muuten kuin todellisessa tilanteessa pelastaakseen jonkun hengen. Siten ne, jotka ehkä kykenisivät noita palkintoja saamaan, eivät ilmoittaudu niitä hakemaan. Palkinnon asettajat tekevät palveluksen paljastamalla huijarit, jotka saattavat ilmoittautua palkinnon toivossa.

Henkisen tien kulkijat kohtaavat kuitenkin asioita, joita voi pitää ihmeinä. Tällaiset asiat toteutuvat yksilötasolla, kokemuksina. Siksi niiden todistaminen tieteellisin menetelmin on vaikeata. Aikanamme on kuitenkin monia, jotka tekevät työtä rakentaakseen siltaa tieteen ja henkisyyden välille. Toisaalta monet henkiset ilmiöt tapahtuvat tasoilla, joita yleensä sanotaan aineen tasoa korkeammiksi. Henkisen etsijän pääasiallinen tutkimusväline onkin hänen oma olemuksensa, ei mikään koje tai mittalaite. Henkiset kokemukset heijastuvat ajatus- ja tunnemaailman ohella ihmisen kehoon ja sen tuntemuksiin asti. Etsijän on opittava tunnistamaan, mistä niissä on kysymys. Kyky tällaiseen tunnistamiseen kehittyy hänessä vähittäin, kokemuksen kautta.

Ne, jotka tekevät parannustyötä henkisin menetelmin, kertovat onnistumisista, suorastaan ihmeistä. Ne jotka ovat kokeneet tällaista, tietävät että tämä on mahdollista. Tavallinen materialistinen "selitys" on, että yksittäistapauksissa voi tapahtua mitä tahansa. Näiden asioiden tieteelliseen tutkimiseen voi monista syistä olla vaikeata saada rahoitusta.

Nähdäkseni voimme saada henkistä tietä tietoja, joita todella tarvitsemme auttaaksemme kanssaihmisiämme tai luontoa, tai tehdäksemme muita asioita, jotka kuuluvat meille. Tulemme kuitenkin putoamaan jalustalta, jos tavoitteemme on vain esiintyä tietäjinä.

Elämä tuo todisteita henkisestä olemassaolosta. Monet näistä todisteista ovat muuta kuin aineellisia. Olemmeko joskus tietoisia asioista, joita meidän ei voisi kuvitella tietävän? Olemmeko kokeneet, että jokin outo paikka tai henkilö onkin tuttu? Tunnemmeko omaksemme asioita, jotka ilmeisesti liittyvät johonkin muuhun olemassaoloon kuin nykyiseen elämäämme? Se, että elämä toimii aineessa ja olemme siinä mukana tiedostavina olentoina on ihme, jota emme voi sivuuttaa etsiessämme todisteita hengen olemassaolosta.

Aivotutkimus on pyrkinyt palauttamaan tietoisuutemme sähkökemiallisiin ilmiöihin ja oppivien hermoverkkojen teoriaan. Tämä ei nähdäkseni poista hengen olemassaoloa. Oikeastaan olisi kummallista, jos tiede ei oppisi kuvailemaan yhä paremmin ajatteluumme liittyviä fyysisiä prosesseja. Elämmehän aineessa. Miksi emme voisi tietää, miten aineen prosessit toimivat? Niillä on tietenkin myös vaikutusta henkiseen hyvinvointiimme. Vaikka hallitsisimme fyysisiä toimintoja miten hyvin tahansa, se ei poista kysymystä siitä, miksi henkemme käyttää niitä. Tietoisuus on sitä paitsi muutakin, korkeampaa ja alkuperäisempää, kuin tietoisuutta kuvaileva ajattelu.

Karmallinen näkökulma

Jos hyväksymme ajatuksen jälleensyntymästä ja karmasta, on luonnollista kysyä, miksi jotkut ovat päätyneet puolustamaan innokkaasti materialistista maailmankäsitystä. Tälle voi olla syitä, joiden vuoksi tämä on heidän kannaltaan oikea ratkaisu tässä elämässä.

On mahdollista, että sielu on aikaisemmissa elämissä ollut hyvinkin uskonnollinen ja oikeaoppinen uskossaan. Hän saattaa kokea nyt, että tuo tie ei vapauttanut häntä. Hänen piti jälleen astua maalliseen pukuun. Ei tullutkaan ikuista taivasta tai helvettiä tai muuta hänen odottamaansa kohtaloa. Nyt on aika irrottautua uskontojen siteistä ja löytää uutta kokemusta.

Hän on voinut olla mukana uskonnollisissa vainoissa tekijänä tai uhrina tai todennäköisesti molempina eri elämissä. On jopa oletettavaa, että hän on kannattanut toisilleen vastakkaisia oppeja eri elämissä. Hän on ymmärtänyt, että fanaattisuudesta tulisi päästä eroon. Aineeseen keskittyminen voi auttaa tässä. Se palauttaa ajattelumaailman konkreettiseksi. Aikojen kuluttua hän on jälleen valmis ottamaan olemisen henkisen puolen vakavammin. Tähän voi kulua useita elämiä. Aluksi saattaa käydä niin, että vanha fanaattinen uskonnollisuus ottaa muodon voimakkaana materialistisena aatteena.

Olisi virhe lähteä henkiselle tielle liian aikaisin. Henkinen tie vaatii valppautta ja erottelukykyä. Valmistautumaton sielu olisi helppoa saalista astraalitasolla oleville ja fyysisessäkin maailmassa tavattaville harhan ja fanatismin hengille. Tästä olisi vain vahinkoa.

Elämä materialistina antaa myös mahdollisuuden perustella yksilön ja yhteisön moraalia ilman uskonnon antamaa valmista kaavaa. Tämä osoittautuu tarpeelliseksi, sillä ilman etiikkaa eläminen johtaa varmasti ongelmiin. Yksilö havaitsee, että hänen on otettava muut huomioon. On arvokas henkinen harjoitus keksiä perustelut sille, miksi täytyy toimia eettisesti.

Mitä tiede ja henkisyys antavat toisilleen?

Materialistinen tiede on erinomainen erottelukyvyn koulu. Siksi sen harjoittaminen on erittäin suositeltavaa sekä materialisteille että henkisyyden maailmaa tutkiville. Tieteen tuoma tieto sinänsä on osa henkisen tien kulkijan tarvitsemaa oppia. Olisi erittäin toivottavaa, että henkisen tien kulkijat oppisivat myös sellaista lähteiden ja päättelyiden kriittistä tarkastelua, johon tieteen menestys olennaisesti perustuu. Johdettavissa oleminen ja oman arvostelukyvyn unohtaminen ovat hyvin kaukana todellisesta henkisyydestä.

Ajattelun kirkkaus ja terveen järjen käyttö ovat keskeisiä työkaluja niin tieteessä kuin henkisellä tielläkin. Molemmissa tarvitaan luovaa ajattelua. Molemmilla on pitkät perinteet. Jo niihin tutustuminen vaatii oivalluskykyä ja ajattelun harjoittamista. Emme ehdi tutustua kaikkeen, mitä edeltäjämme ovat tehneet. Sekä tiede että henkisyys on mahdollista kutistaa pelkäksi perinteen toistamiseksi. Molemmissa todellinen edistyminen vaatii omakohtaista vastuun ottamista tekemisistään. Molemmissa edistyminen vaatii erottelukykyä ja avoimuutta uudelle. Molemmissa on mahdollista ajautua sivupoluille, joilta on sitten vain nöyrästi palattava. Molemmissa tällainen eksyminen voi olla harjoitus, joka opettaa meitä eniten.

Henkisyys voi antaa tieteen parissa työskentelevälle vielä laajempaa näkökulmaa todellisuuteen. Se voi auttaa asettamaan tieteen asemaansa ihmisen ja hänen toimiensa palvelijana ja työkaluna. Se voi selkiyttää yksilökohtaisen ja yhteisöllisen vastuun tunnistamista. Henkisyys auttaa näkemään rahan keräämiseen perustuvien arvojen onttouden. Tähän voi toki päätyä materialistisellakin etiikan opiskelulla, mutta ymmärrys henkisen maailman olemassaolosta tekee selväksi, että emme lähde täältä omaisuutemme kanssa, emmekä varsinkaan vie sitä mukanamme seuraavalle käynnillemme täällä.

Nähdäkseni keskeistä henkisyyden ja tieteen kohtaamisessa ei niinkään ole se, mitä uskomme tai olemme uskomatta, vaan se, miten toimimme tässä maailmassa, mitä jätämme tänne jälkeemme. "Oikeassa" olemista ei voi ratkaista sillä, kenen ääni on kovempi tai kenellä on paremmat väittelytaidot. Elämä itse osoittaa viimeistään täältä lähtiessämme, mihin tiemme johtaa. Ihmiskunta on kasvanut määrällisesti suuremmaksi kuin koskaan ja käyttää Maan resursseja enemmän kuin niitä tuntuu olevan. Sillä on hallussaan tuhon keinoja, joita ei menneinä vuosisatoina ollut edes keksitty. On löydettävä yhteinen tahto toimia yhteisen kotimme hyväksi. Tähän tarvitaan molempia, sekä tieteellistä että henkistä ymmärrystä. Meillä ei ole aikaa hukattavaksi, on toimittava nyt.

(Takaisin)