Meditaatio – perinne uudessa valossa (Takaisin)

Seppo Ilkka

Henkiset etsijät ovat kautta aikojen harjoittaneet meditaatiota muodossa tai toisessa. Vanhaa perinnettä voi tänään ymmärtää uudella tavalla.

Kun ihminen alkaa etsiä henkistä ymmärrystä, hän kohtaa todennäköisesti erilaisia opettajia ja perinteitä, jotka tarjoavat hänelle omia oppejaan. Hän tutustuu kertomuksiin sieluista, joiden sanotaan edistyneen pitkälle henkisellä tiellä.

Pyhimykset ja mystikot ovat kertoneet autuuden ja valaistumisen kokemuksista. Näin on voinut käydä heidän ollessaan syventyneenä palvomaan Korkeinta. Taiteilijat ja tiedemiehet ovat saattaneet kokea vastaavaa ollessaan keskittyneinä luomistyöhönsä. On tyypillistä, että kokija tuntuu kadottavan itsensä tuolla hetkellä. Hän tuntee saavansa oivalluksia ja kokevansa jotain ylimaallista. Ajan taju saattaa kadota.

Henkiset perinteet ovat pyrkineet opastamaan seuraajiaan saavuttamaan näitä kokemuksia. Monia keinoja on käytetty: katumusta, itsekuria ja eettistä kasvatusta, fyysisiä ja henkisiä harjoituksia, pyhien tekstien tutkimista ja lopulta meditaatiota.

Idän meditaatioharjoituksia opetetaan nykyään lännessäkin uutena taitona. Uutta on oikeastaan vain se, että nyt niitä on tarjolla julkisesti. Meditaatio saatetaan mieltää idän filosofiaan kuuluvaksi. Kuitenkin myös lännen luostareissa on harjoitettu satoja vuosia rukousta, joka johtaa syvenemiseen, jossa rukoilijan oma itse katoaa.

Tarkastelen seuraavassa muutamia perinteiseen meditaatioon liittyviä kysymyksiä ja esitän joitakin uuden ajan ajattelun mukaisia näkökohtia.

Mikä saa aloittamaan meditoinnin?

Jotta ihminen aluksi ollenkaan kiinnostuisi meditaation harjoittamisesta, hän saattaa tarvita houkuttimia. Hänen egonsa saattaa kuvitella saavuttavansa joitain tuloksia tuolla ”tekniikalla”. Meditaatiota opiskelevalle ehkä kerrotaan, että meditaatio avaa tietoisuutta korkeampiin tajunnantiloihin.

Oppilas voi ajatella saavansa kosketuksen henkimaailmaan, ja hän voi odottaa kokevansa ekstaaseja ja ihania näkyjä. Hän saattaa toivoa näkevänsä esimerkiksi ns. auroja eli ihmisten näkymättömiä energiakenttiä. Hän kuvittelee ehkä tulevansa selvänäköiseksi. Lopulta häntä saattaisi odottaa sulautuminen Korkeimpaan Valoon. Buddhalaiset kutsuvat tätä nirvanaksi, hindut samadhiksi. Myös kristityt ovat puhuneet syvistä autuuden kokemuksista.

Tässä lähtökohdassa on se vaara, että oppilas voi ryhtyä arvioimaan kehitystään sen perusteella, tuottaako hänen meditointinsa näkyjä tai muuta yliluonnollista. Oppilaat voivat ruveta kilpailemaan siitä, kenellä on eksoottisimpia meditaatiokokemuksia. Jos näin käy, se on merkki siitä, että heidän egonsa johtaa edelleen tapahtumia. Ekstaasit, nirvanat, samadhit ja autuuden tilat ovat kuitenkin tiloja, joissa ego on väistynyt korkeamman olemassaolon edestä.

Korkeampi lähtökohta

Meditaatio herkistää ihmistä kokemaan asioita, jotka voisivat jäädä häneltä muuten havaitsematta. Joissakin tapauksissa saattaa jopa esiintyä edellä mainittujen kaltaisia ilmiöitä. Nämä eivät kuitenkaan ole henkisen kehityksen mittoja. Korkeamman meditaation opettajat sanovat, että tällaiset ilmiöt muodostavat itse asiassa haasteen kehittyvälle yksilölle, koska ne saattavat tarjota harhakuvia, joiden perässä etsijä jää seikkailemaan sen sijaan että etenisi kohti vapautumista ja todellisuuden näkemistä.

Kehittyneempi näkemys meditaatiosta on, että sen avulla pyrimme avaamaan oven, josta olemuksemme korkeammat tasot, sielu ja henki, pääsevät vaikuttamaan tietoisuuteemme ja elämäämme. Tämä merkitsee, että egon on taivuttava olemaan sielun käyttöväline.

Silloin jää sivuseikaksi, saammeko ”yliluonnollisia” kykyjä vai ei tai koemmeko ekstaaseja. Saatamme kenties saadakin tuollaisia kykyjä. Niin voisi tapahtua siksi, että jostain syystä erityisesti tarvitsemme niitä tai vain siksi, että herkistyttyämme joudumme ottamaan ne vastaan. Molemmissa tapauksissa haasteeksemme jää käyttää niitä vastuullisesti. On myös mahdollista, että koemme autuuden tiloja ikään kuin palkintona. Emme voi vaatia niitä itsellemme, ne tulevat, jos ovat tullakseen. Ei merkitse epäonnistumista, vaikka emme kokisikaan niitä.

Olemme yhteydessä kaikkeen maailmaan. Se, mitä maailmassa tapahtuu, heijastuu meihin, ja mitä me olemme, heijastuu maailmaan. Tämän havaittuamme ymmärrämme, että meditaatiomme voi olla palvelusta koko maailmalle, ei vain itsellemme. Tahto palvella on tärkeämpää kuin kokemustemme laatu; meditaatio ei ole kilpailua kenenkään kanssa.

Keskittyminen ja hiljentyminen

Henkisen tien kulkijat ovat jo kauan sitten ymmärtäneet, että mielen jatkuva toiminta, ajatusten lavertelu, estää ihmistä havaitsemasta egon takana olevaa todellisuutta. Luonnolliselta tuntuva ratkaisu tähän ongelmaan on pyrkiä mielen hiljaisuuteen.

Valmistelevana vaiheena on yleensä fyysinen rauhoittuminen. Silmien sulkeminen kuuluu usein asiaan, mutta toisinaan neuvotaan kohdistamaan katse tiettyyn pisteeseen tai katsomaan sillä tavalla, että ei oikeastaan katsota minnekään.

Yksinkertainen menetelmä on keskittyä ajattelemaan jotain valittua kohdetta. Tämä voi olla esine, kuten kukka tai kynttilä tai jumalankuva tai ajatus jostakin kauniista tai korkeasta. Usein meditoijaa kehotetaan visualisoimaan ajateltu kohde, niin että hänellä on siitä mahdollisimman tarkka mielikuva.

Meditaatiota harjoittelevan mieleen pyrkii kuitenkin helposti nousemaan aivan muita ajatuksia. Näitä vastaan ei hyödytä ryhtyä kamppailemaan; sillä tavoin niihin jäisi kiinni ja varsinainen aihe unohtuisi. Siksi neuvotaankin, että on parasta antaa mielen pinnalle nousta mitä vain, mutta suhtautua siihen täysin välinpitämättömästi. Näin risteilevät ajatukset eivät saa voimaa, vaan katoavat jälkiä jättämättä. Häiritsevän ajatuksen jälkeen tulee vain yksinkertaisesti palata keskittymisen kohteeseen. Näin meneteltäessä ajatukset laantuvat ja mieli hiljenee. Silloinkin on kuitenkin olemassa meditaatiotilaa ylläpitävä mielen toiminto.

Saattaa käydä niinkin, että meditoija nukahtaa. Jos meditaatiotila on riittävän syvä, se kuitenkin seuraa häntä uneen. Tästä ei kannata olla huolissaan, vaikka onkin toivottavaa pysyä valveilla. Myös ponnistelu hereillä pysymiseksi on este mielen hiljaisuudelle. On myös mahdollista, että meditoijan tajunta irtoaa fyysiseltä tasolta, eikä hän aina välttämättä muista jälkeenpäin, mitä tuona aikana tapahtui.

Perinteisiä meditaatioideoita

Kristillisessä perinteessä on harjoitettu paljon rukousta. Kun rukouksessa on ylitetty taso, jolla rukoilija pyytää itselleen tai muille armoa ja siunausta, on voitu tulla tilaan, jossa rukoilija vain ikään kuin lepää Jumalan käsivarsilla. Tässä ei enää ole pyytämistä, vaan kaunis kokemus korkeasta olemassaolosta. Kristillisen mystiikan edustajat ovat usein pyrkineet tähän armon kokemukseen lähtien Jeesuksen kärsimyshistoriasta ja oman syyllisyytensä ja syntisyytensä tunteesta. Jumalan ylistäminen kuuluu toki myös kristilliseen mystiikkaan.

Islamilaiset mystikot ovat harjoittaneet Jumalan ylistämistä. Tanssivat dervissit on yksi tällainen lahko. Heillä pyörivä tanssi yhdistyy Jumalan nimen laulamiseen.

Buddhalaiset ovat käyttäneet perusmeditaationa omaan hengitykseen keskittymistä. Zen-buddhalaiset pyrkivät muodostamaan täydellisen meditaatioasennon. Näissä harjoituksissa ei kutsuta henkiolentoja avuksi vaan keskitytään vain suorittamaan fyysinen harjoitus oikein. Sanotaan, että henkiset ovet voivat tällöin avautua ikään kuin sivutuotteena.

Joogassa ja tantrassa esiintyy monenlaisia meditaatioita. Voidaan esim. keskittyä ns. kolmanteen silmään, hengitykseen, elinvoiman kulkuun elimistössä ja näkymättömässä kehossa jne. Eri koulukunnat ovat kehittäneet omia menetelmiään. Yleisesti ottaen on kyse oman olemuksen kaikkien tasojen hallinnasta. Tämän avulla pyritään kulkemaan harhojen valtakunnan läpi korkeampaan olemassaoloon ja vapautumiseen jälleensyntymistä.

Jumalnimet ja mantrat

Eri perinteissä on toistettu meditaatiossa tai muutenkin jumalten nimiä ja määrämuotoisia rukouksia. Intiassa näistä muodostui ns. mantroja. Mantra on käskysana, loitsu. Sana ”mantra” tarkoittaa sanskritin kielessä ”sitä, mikä suojelee ajatusta”. Perusmuodossaan Intian mantrat ovat yksittäisiä sanoja tai lyhyitä lauseita, joita toistetaan laulaen tai ääneti meditaatiossa.

Samaan tapaan on menetelty monessa muussakin kulttuurissa. Vanhan Egyptin mysteerikouluissa on epäilemättä käytetty silloisten jumalten nimiä mantroina. Heprealaisessa perinteessä on toistettu Jumalan nimiä, ja islamilaiset toistavat Allahia. Isä Meidän rukousta tai Ave Mariaa voidaan myös käyttää mantran tapaan.

Jos lausumme mantran meditaatiossa, sen energia vaikuttaa välittömästi olemukseemme syville tasoille asti. Tuo energia säteilee kauttamme ympäristöömme ja koko maailmaan. Se voi avata ymmärrystämme ja vapauttaa meitä, mutta se voi myös sitoa meidät jonkin opin tai opettajan uskolliseksi seuraajaksi. Mantroja on ikävä kyllä mahdollista käyttää myös vahingon aiheuttamiseksi. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että tiedämme, mistä mantrassa todella on kysymys, jos sellaista käytämme. Mantrasta irrottautuminen saattaa olla työlästä. Tällöin on suositeltavaa korvata mantra sanalla ”Kristus” aina, kun se nousee esiin.

Vanhan intialaisen perinteen mukaan guru antoi oppilaan meditoitavaksi tälle sopivia mantroja. Jotkut niistä voivat olla ns. siemenmantroja. Sellaisessa saattoi olla esim. vain muutama kirjain, joista koostui ”sana”, jolla ei ehkä ollut lainkaan merkitystä. Näitä mantroja on viime vuosikymmeninä tarjottu myös länsimaissa käytettäviksi. On selitetty, että ne ovat merkityksettömiä tavuja, jotka resonoivat oppilaan olemuksessa ja avaavat siten hänen salattujen tasojensa lukot. Voi olla, että mantrojen jakajat itsekin ajattelevat näin, koska heille on niin kerrottu.

Tämä on kuitenkin vain osatotuus. Hindulaisessa mystiikassa on annettu merkityksiä mantroissa esiintyville yksittäisille sanskritin kielen aakkosille, niin että kukin aakkonen vastaa jotakin lukuisista jumalista tai jumalattarista. Sanskritissa on enemmän äänteitä ja aakkosia kuin länsimaisissa kielissä, joten mantrojen länsimaiset kirjoitusasut eivät välttämättä edes paljasta, mitkä sanskritin kielen aakkoset ovat kyseessä. Ellemme ole erittäin hyvin perillä siitä, miten nuo vastaavuudet toimivat, meillä ei ole mahdollisuutta tietää, millaisia voimia tulemme kutsuneeksi, jos meditoimme tällaisia mantroja.

Jotkut saattavat ehdottaa nykyään vanhan Egyptin tai jopa Atlantiksen aikaisten jumaluuksien nimien käyttöä mantroina. Näiden suhteen tiedämme vielä vähemmän, mistä niissä on todella kyse. Sitä paitsi kaikki tai ainakin lähes kaikki niistä ovat sellaisten ihmiskunnan kouluttajien nimiä, joiden tehtävä ihmisten parissa on jo päättynyt. Meidän olisi pitänyt jo mennä eteenpäin noista ajoista. Miksi tahtoisimme palata niihin?

Inspiraation lähde

Ajatusten nollapisteessä on paradoksaalisesti kaikki toiminnan ja elämän mahdollisuudet, myös mahdollisuus, että esiin nousee ajatuksia, jotka ovat henkisten opastajiemme tai omien korkeampien olemuspuoltemme, sielun ja hengen, inspiroimia.

Joissakin henkisissä opeissa on puhuttu egon kuolettamisesta. Tässä on nähdäkseni kysymys siitä, että ego on olemassa vain ajatuksen myötä. Kun olemme meditaatiossa hetken ilman ajatusta, on ego hiljaa, aivan kuin sitä ei olisi olemassa. Kun saamme inspiraation, ego astuu palvelijana toimintaan ja auttaa antamaan inspiraatiolle sanallisen tai muun muodon. Tarvitsemme egoa, muuten emme voisi kertoa muille inspiraatiostamme. Toisaalta egon rajoitukset vaikuttavat siihen, mitä kerromme.

Meditaation hiljaisessa hetkessä tapahtuu transsendenssi, kosketus tietoisuuden ja olemassaolon tuntemattomille tasoille. Siitä syystä on erityisen tärkeää, millä ajatuksilla avaamme oven noille tasoille; mistä lähteestä tahdomme ammentaa inspiraatiomme. Tuo hiljaisuus ei ole pakotettua vaan se viriää itsestään. Se on valppauden tila, jossa olemme tietoisia nykyhetkestä sellaisena kuin se on. Varma tapa välttyä hiljaisuudelta on vahtia, tuleeko se.

Luova meditaatio

Meditaatio on luova prosessi. Olemme siinä yhteydessä korkeimpiin olemuspuoliimme. Niillä on voimaa, jota emme aina edes ymmärrä. Voimme saada meditaatiossa ohjausta henkisiltä oppailtamme ja omalta sielultamme ja hengeltämme. Voimme saada kosketuksen myös muihin olentoihin, joihin otamme yhteyttä tai joiden sallimme ottaa meihin yhteyttä. Siksi on tärkeätä, että menemme meditaatioon tahtoen tavoittaa kaikkein korkeimman. On viisasta pyytää Kristusta suojaamaan meditaatiomme. Meillä on vapaa tahto ja saamme sitä, mitä tilaamme. Luomme kirkkautta tähän maailmaan, siksi on tärkeätä, että meditaatiomme ei ole pakoa todellisuudesta. Voimme kulkea jalat maassa vaikka päämme hipoisi pilviä!

Uuden ajan meditaatiossa tulisi olla täysin tietoinen siitä, millaisia voimia kutsumme toimintaan. Vain siten voimme kantaa vastuun siitä, mitä meditaatiomme synnyttää. Emme voi sysätä vastuutamme gurulle tai kenellekään toiselle. Hyviä opettajia ja heidän viisauttaan on syytä kunnioittaa. Jos taas gurua on palvottava, on viisainta pysyä kaukana hänestä.

Voimme käyttää luomisen käskyjä, jos tiedämme, mitä tahdomme luoda. Siksi meditoidessa on parasta käyttää kieltä, jota itse ymmärrämme. Korkeat henkiset tahot ymmärtävät sydämen kieltä. Voimme myös meditoida yhdessä muiden kanssa. Meditaatiomme on silloin elävä ja vuorovaikutuksellinen tapahtuma.

Tarkastelen uuden ajan meditaatiota toisessa kirjoituksessa.

(Takaisin)