Oikean opin haasteet             (Takaisin)

Seija Aalto ja Seppo Ilkka

Oikeassa oleminen on meille ihmisille tärkeätä. Olemme jopa sotineet oikeina pitämiemme oppien takia. Tarvitsemmeko oikeita oppeja kehittyäksemme henkisesti? Voimmeko vapautua oikeaoppisuudesta?

Jo pintapuolinen historian tarkastelu kertoo, miten ihmisten oikeina pitämien uskontojen ja aatteiden takia on vuodatettu verta ja alistettu toisin ajattelevia. Monesti ahneuden ja vallanhalun takia käytyjä sotia on perusteltu kansalaisille oikean opin puolustamisella ja levittämisellä.

Uskonnot ovat opettaneet ihmisille oikeana pitämäänsä elämäntapaa ja käsitystä tuonpuoleisesta. Samalla ne ovat usein saattaneet julistaa muut mielipiteet kielletyiksi. Filosofiset opit ja tieteenalat ovat myös yrittäneet ottaa lopullisen auktoriteetin aseman. Materialismi on nykyaikana vahva ja oikeaoppinen uskonto.

Henkisen tien kulkijat ovat voineet joutua valitsemaan, sitoutuvatko he tunnettuihin opetuksiin vai ryhtyvätkö he etsimään totuutta uusilta poluilta. Tämä on monesti tarkoittanut ristiriitaa vakiintuneiden oppien ja niiden edustajien kanssa.

Nykyinen kulttuurimme sallii ainakin jossain määrin erilaisten totuuskäsitysten esiin tuomisen. Poikkeavia mielipiteitä voidaan kuitenkin edelleen mitätöidä, pilkata ja vastustaa vääräoppisina. Olemme mielellämme oikeassa, jolloin muut ovat kaikesta päätellen väärässä.

Mitä on oikeaoppisuus?

Olemme oikeaoppisia, jos olemme sitä mieltä, että käsityksemme on ainoa oikea tapa ymmärtää jokin asia. Tällöin kaikki muut käsitykset ovat mielestämme vääriä. Olemme saattaneet muodostaa oman mielipiteemme millä tahansa tavalla. Se voi olla perimätietoa, olemme voineet oppia sen opettajiltamme tai saatamme perustaa sen omiin havaintoihimme, päättelyihimme tai luuloihimme.

Jos olemme oikeaoppisia, se ei välttämättä merkitse sitä, että tietäisimme totuuden kyseisestä asiasta. Se tarkoittaa vain, että uskomme tietävämme asian ja pidämme kiinni käsityksestämme. Samalla tulemme tuominneeksi muiden mielipiteet vääriksi riippumatta siitä, olemmeko itse tai kukaan heistä todella oikeassa. Tämä johtaa epäsopuun, riitoihin, jopa väkivaltaan ja sotiin.

Jos tahdomme välttää oikeaoppisuuden ansaa, on olennaista selvittää itsellemme, miksi uskomme muiden olevan väärässä. Miksi emme voi antaa heidän ajatella omalla tavallaan? Voimmeko sallia muitakin näkökulmia kuin omamme?

Tarkastelemme seuraavassa muutamia tyypillisiä aiheita, joissa voisimme olla oikeaoppisia. Kiinnitämme ensi sijassa huomiota siihen, miten helppoa oikeaoppiseksi ryhtyminen on, emme niinkään siihen, mikä olisi lopullinen totuus kyseisissä asioissa.

Henkisen tien oppeja

Uskonnot lahkoineen, ristiretkineen ja vääräuskoisten vainoamisineen tarjoavat niin ilmeisiä esimerkkejä oikeaoppisuudesta, että niitä tuskin tarvitsisi edes mainita. Siksi kiinnitämmekin tässä huomiota ns. uuden ajan henkisyyden yhteydessä esiintyviin oppeihin.

Yhden opin mukaan synnymme useita kertoja tähän maailmaan kehittyäksemme täydellisemmiksi. Sielun ajatellaan luovan itselleen ja myöhemmin sovittavan ns. karmaa. Tämä tarkoittaa tehtyjen tekojen palautumista tekijälleen. Tarkoituksena on tasapainottaa tehdyt erheet ja vapautua lopulta elämän ja kuoleman pyörästä.

Tästä opista on useita versioita. Se on kauan ollut tunnettu idän ajattelussa, josta se on siirtynyt länteen. Vanhojen intialaisten käsitysten mukaan tämä saattoi tarkoittaa ns. sielunvaellusta, jossa ihminen voi syntyä uudelleen mm. eläimeksi. Tiibetiläisessä kuolleiden kirjassa puhutaan myös mahdollisuuksista syntyä erilaisiin henkimaailmoihin.

Länteen siirtyneenä karman ja jälleensyntymän opista näyttää jääneen pois ajatus eläimeksi syntymisestä. Nykyinen läntinen käsitys jälleensyntymien ketjusta on muutenkin alkuperäistä toiveikkaampi. Sen mukaan kehitys vie lopulta vääjäämättä korkealle. Vanhan itäisen käsityksen mukaan oli hyvin vaikeata löytää tietä nousuun, jos oli langennut pahasti. Varhaiset teosofit lännessäkin näyttävät olleen tällä kannalla, ainakin erittäin pahojen lankeemusten ollessa kyseessä.

Teosofien länteen tuomat opit mestareista ja vihkimystiestä, jolla sielu nousee lopulta ylimaalliseen olemassaoloon, kuuluvat uuden ajan alkusoittoon. Jos uskomme näihin oppeihin, on syytä kysyä, uskommeko siksi, että olemme itse kokeneet jotain tähän liittyvää, vai olemmeko vain kuulleet näistä asioista. Tiedämmekö niistä todella jotain?

Käsitykset henkimaailmasta, luonnonhengistä ja enkeleistä kuuluvat myös usein uuden ajan henkisen tien kulkijoiden ajatusmaailmaan. Näiden suhteen voi esittää saman kysymyksen: Olemmeko kokeneet jotain asiaan liittyvää vai uskommeko vain, koska niin ”tulee” uskoa? Miten suhtaudumme niihin, jotka kertovat samoista asioista eri tavalla?

Muita suosittuja henkisiä oppeja on mm. astrologia, jolla on vuosituhantiset perinteet, ja usko ns. ufoihin, joiden ajatellaan tuovan viestejä muista tähtijärjestelmistä. Monet uskovat kanavointien kautta henkimaailmasta saatuihin opetuksiin.

Jotkut ajattelevat, että henkisen kehityksen edellytyksenä olisi jonkin tietyn ruokavalion noudattaminen. Erityisesti suositellaan kasvissyöntiä erilaisina versioina. Tämä on perinteisesti liittynyt joogan harjoittamiseen.

Seksuaalisuuden rajoittaminen tai sääntely on joidenkin käsitysten mukaan tarpeen henkisellä tiellä. Jopa täydellistä kieltäytymistä on vaadittu papeilta ja tosissaan henkiselle tielle lähteviltä. Yksi versio tästä on idea, jonka mukaan seksi on sallittua vain, jos tarkoitus on siittää henkisesti korkealla tasolla olevia lapsia. Tantrassa puolestaan voidaan etsiä seksuaalista nautintoa henkisen kehittymisen keinona.

Eräs uskomus on, että henkisen etsijän tulisi pyrkiä eroon materiasta ja ryhtyä elämään ikään kuin hänellä ei olisi lainkaan fyysistä olemusta. Maailmasta luopuneita erakkoja on pidetty ihanteina.

Kuluvana vuonna monet odottavat, mitä tapahtuu vuonna 2012. Siitä on esitetty monia ennustuksia. Nämä ulottuvat erilaisista tuhokuvista Maan ja ihmiskunnan nousemiseen uusiin ulottuvuuksiin tai muuten korkeammalle henkisyyden tasolle. Tästä on vielä aikaa muodostaa erilaisia oikeita oppeja. Vuonna 2013 voimme ehkä arvioida, oliko jokin niistä oikeassa.

Arjen oikeita oppeja

Edellä oleva katsaus osoittaa, että nykyaikana varsin suosituista henkisistä virtauksista on helppo valita jokin oppi, jota voi ryhtyä kannattamaan. Oikeaoppisuus ei kuitenkaan ole henkisten etsijöiden yksioikeus vaan sitä esiintyy lähes kaikilla elämän alueilla. Jos tahdomme välttää oikeaoppisuutta, on tärkeätä tunnistaa, missä sitä esiintyy. Tarkastelemme tässä joitakin sellaisia yhteyksiä.

Suhtautuminen ravintoon on erinomainen esimerkki arkipäivän oikeista opeista. Tähän liittyy laajalle levinnyt laihuuden ihanne, jota tavoitellaan mitä erilaisimmilla dieeteillä. Opit luonnonmukaisesta ja tehoviljelystä ovat ristiriidassa.

Terveyteen ja lääkintään liittyvät opit näyttävät myös olevan ristiriidassa. Toiset kannattavat luonnonmukaisia hoitoja, homeopatiaa ja uusia hoitomuotoja, toiset vannovat lääketieteen nimiin. 

Urheilun ja liikunnan harrastaminen on yksi nykyajan oikea oppi. Ihannoidaan vaativia fyysisiä suorituksia. Jos esim. lapsi tahtoo osallistua urheiluseuran toimintaan, häntä ryhdytään ehkä kasvattamaan kilpaurheilijaksi pienestä pitäen. 

Kilpailusta on tullut yhteiskunnassa oikea oppi. Yksilön on oltava paras, ei vain urheilussa, vaan myös opiskelussa, työssä ja omaisuuden keräämisessä. Monet ovat valmiita unohtamaan eettisyyden tällaisten tavoitteiden takia.

Jotta voisimme hellittää liiallisesta oikeaoppisuudestamme, on syytä olla tietoinen, että sitä esiintyy aivan pikkuasioissakin. Pitääkö sanomalehden lukeminen aloittaa yleisökirjoituksista vai sarjakuvista? Ei kai nyt alusta ainakaan? Missä järjestyksessä astiat ladotaan pesukoneeseen? Mikseivät nuo muut noudata nopeusrajoituksia? Mitä, eivätkö nämä olleetkaan pikkuasioita?

Niin kauan kuin katsomme asioita dualististen silmälasien läpi, on lähes mahdotonta kokonaan välttää oikeaoppisia reaktioita. Voimme kuitenkin olla niistä tietoisia ja sitä kautta vapauttaa itseämme, tuoda huumoria suhtautumiseemme ja sietää paremmin muiden toimintatapoja. Avaimena on oman toimintamme oivaltaminen, ei juurikaan se, että näemme muiden olevan oikeaoppisia ja paheksumme heitä siitä. Tietenkin he ovat oikeaoppisia monissa asioissa, mutta voisimmeko antaa heidän olla sellaisia. Niinhän mekin olemme.

Oppi rahan vallasta

Ihmiskunta on pitkään keskittynyt materian keräämiseen. Rahan ja sen tuoman vallan pohjalta on rakennettu vaikuttava oppi, josta on tullut suorastaan valtauskonto. Ahneus ja vallanhimo ovat ohjanneet monien toimintaa.  Sellaiset sanat kuin ”jatkuva kasvu”, ”tuottavuus”, ”markkinavoimat” ovat kuuluneet tähän liturgiaan.   Asiaan on kuulunut ajattelu, jonka mukaan kaikkea pitää saada ja tuottaa aina vain enemmän. Valta on keskittynyt niille, jotka ovat kahmineet itselleen eniten rahaa, omaisuutta. He ovat voineet sanella muiden toiminnan ehtoja. Yhteiskunnat ovat jakaantuneet rikkaisiin ja köyhiin. Joillekin ei ole jäänyt juuri mitään. Monet ovat sortuneet, uupuneet, nääntyneet.

Miten kauan me haluamme ihmiskuntana elää tässä harhassa? Miten kauan yksittäiset ihmiset jaksavat uskoa pelkän materian lisäämisen tuottavan onnea? Miten kauan ihmiset suostuvat rahaopin valtaan?  Miten kauan me haluamme jatkaa tätä pahaa unta?

Onneksi yhä useammat ovat heräämässä.  On syntynyt uudenlaista ajattelua. Monet ovat heränneet vastuuseen ihmiskunnasta ja Äiti Maasta. Yksinvaltius on vähitellen väistyvä muoto. Löydetään uusia solidaarisuuden muotoja. Esimerkkejä globaalista muutoksesta on jo monilla tahoilla.  Ihmiset eivät enää suostu mihin tahansa. Ahneuteen ja vallan keskittymiseen halutaan muutosta.

Rahaan uskominen ei välttämättä vaadi materialistista maailmankuvaa, vaan raha voi olla myös yksi uskovaisen jumalista. Tämä saattaa ilmetä yhtä hyvin joko rahan keräämisenä tai kieltäytymisenä varallisuudesta. Jälkimmäisessä tapauksessa oppina on kuvitelma köyhyyden autuaaksi tekevästä voimasta. Tämä on yhtä lailla rahan palvontaa kuin yletön rikkauksien kahmiminen ”hyviin” tarkoituksiin. 

Haasteita tämän laajalle levinneen opin muuttamisessa ihmiskunnalla varmasti riittää, mutta muutos on vahvasti menossa. Tien päässä siintää rakkauden opin toteutuma, tilanne, jossa kaikille riittää.

Väkivallan oppi

Ihmiskunta on harjoittanut sotimista niin kauan kuin muistamme. Sotaa on pidetty oikeutettuna politiikan jatkeena. Hallitusten vastustajia ja vääräuskoisia on vangittu, kidutettu ja tapettu. Oppi sodan hyödyllisyydestä ja välttämättömyydestä on johtanut kokonaisten teollisuuden haarojen syntymiseen tuottamaan väkivallan työkaluja. Jotkut ovat rikastuneet tämän teollisuuden kautta.

Yksilötasolla asioita on hoidettu nyrkein tai asein, ja yhteiskunta on pyrkinyt rankaisemaan heitä, usein väkivaltaisesti. Perheissä, työpaikoilla ja yhteisöissä on harjoitettu kiusaamista ja henkistä väkivaltaa.

Arjen väkivalta on asettunut syvälle yhteiskuntiemme rakenteisiin. Saamme jatkuvasti todisteita siitä, että oikeus on vahvemman puolella. Nujakassa voittaa se, jolla on kovimmat nyrkit. Oikeutta on helpointa saada, jos on varaa palkata hyvä juristi. Työpaikoilta irtisanotaan työntekijöitä säälittä, ja poliisi tai armeija pyrkii murskaamaan kansalaisten protesteja. Kuolemanrangaistus on edelleen käytössä monissa maissa.

Väkivallanteot ovat suuria uutisia mediassa, vaikka niitä kauhistellaankin. Kirjallisuus, elokuvat ja tietokonepelit pyrkivät opettamaan, että tappaminen on oikein ja suorastaan hauskaa. Pelissä jää voitolle se, joka murhaa tehokkaimmin. Tämä ohjaa ihmisten asenteita myönteisiksi väkivallalle lapsuudesta asti.

Väkivaltaisuus ei asu kaukana meistä. Sen juuret ovat omissa ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme. Olemme valmiita vihaamaan, pelkäämään, syrjimään muita oman etumme takia, hylkäämään hädässä olevia. Olemme valmiita nimeämään muita ihmisiä pahoiksi, samalla kun pidämme itseämme hyvänä. Näin tapahtuu niin kauan kuin egomme johtaa meitä. Jos tahdomme maailman vapautuvan väkivallasta, on syytä aloittaa omasta väkivallastamme. Vapauden avain on tulla tietoiseksi siitä. Löydämme sisäisen viisautemme, kun annamme sielumme ohjata valintojamme.

Ei hyödytä lausua tuomioita väkivaltaisille tahoille, sillä tuomitseminenkin on väkivaltaa. Kuvittelemme olevamme itse korkeammalla tasolla. Parempi on ottaa kaikki mukaan ykseyteen, joka perustuu rakkauteen. Ihmiskunnan on aika herätä painajaisesta, hylätä oppi väkivallan mahdista. Tämä hylkääminen on tehtävä yhteistyössä kaikkien kansojen kesken.

Yhteistyöstä ja sen esteistä

Yhteistyö on tärkeimpiä avaimia etsittäessä vapautta oikeiden oppien ansoista. Jos tahdomme tätä, joudumme hyväksymään, että eri ihmiset ajattelevat samoista asioista eri tavoin.

Yhteistyö-sanaa viljellään usein huolettomasti, kliseenä. Tosiasiassa yhteistyö on haasteellista ja vaativaa, mutta samalla todella antoisaa. Haasteenahan on se, että monenmieliset, monen oikean opin harjoittajat pitäisi saada neuvonpitoon yhteisen tuloksen saavuttamiseksi. Tässä ovat esteenä monet ryhmien muodostamisesta tutut ilmiöt. Ryhmissä syntyy usein kilpailua kaikesta mahdollisesta. Minun ideani ovat oikeita ja parempia kuin sinun. Minä haluan ottaa vallan ja sanella muille, miten pitää menetellä.  Minä haluan rangaista oikeista opeista poikkeavia. Kilpailu on yhteistyön suurimpia esteitä. Sen tiedostaminen ja siitä luopuminen on työlästä mutta vasta se tekee mahdolliseksi todellisen yhteistyön.

Myös ihmisten ennakkomielikuvat muista ihmisistä ovat tyypillisiä yhteistyön esteitä. Mielellämme pidämme kiinni niistä kuvitelmista ja luuloista, joita sijoitamme muihin ihmisiin, ottamatta selvää, ovatko ne tosia vai kuvitelmia. Silloin emme kohtaa todellisia ihmisiä vaan toimimme kuvitelmiemme pohjalta. Jos haluamme päästä todelliseen yhteistyöhön, meidän on mahdollista tulla tietoiseksi näistä kuvitelmista ja päästä lähemmäksi ihmisiä. Se edellyttää nöyryyttä, suostumista ja halua kohdata ihmiset sellaisina kuin he todella ovat. Matka voi olla pitkä, mutta harjoitus tekee mestarin.

Usein yhteistyön esteenä ovat henkilöhistoriamme kokemukset. Johtajiin ja auktoriteetteihin sijoitamme helposti samoja ominaisuuksia, joita esim. vanhemmillamme oli. Koemme usein suhteessa ryhmän jäseniin samoja pelon, vihan, rakkauden, kateuden tunteita, joita kohdistimme alkuperäisen perheemme jäseniin. Voimme kokea esim. sisarkateutta, jos jotkut ryhmän jäsenet saavat johtavilta henkilöiltä mielestämme muita enemmän huomiota. Tässä auttaa asian tiedostaminen ja halu tutustua muihin ihmisiin sellaisina kuin he todella ovat. Se on kasvun paikka.

Yhteistyö ei ole helppoa. Ryhmissä annamme helposti ihmisille rooleja: hän on tyhmä, viisas, kaunis, hiljainen, suulas tms. Voimme myös tehdä päätelmiä ammatin perusteella. Hän on tyypillinen opettaja, insinööri tms. Silloinkaan emme kohtaa todellista ihmistä kuvitelmiemme takaa.

Ns. vaikeiden ihmisten kuuleminen auttaa usein yhteistyön löytämisessä. Nämä ihmiset ovat usein suorasukaisia, rohkeita epäkohtien esille tuojia. Sen sijaan, että ohittaisimme tai hylkäisimme heidät tai rankaisisimme heitä, meidän kannattaisi kuunnella heitä. Monesti he tuovat esiin sellaisia yhteisön asioita, joita on vaikeaa myöntää, mutta joiden tunnistaminen voi auttaa kehittämään yhteisöä ja edistämään yhteistyötä. Oikeiden oppien kyseenalaistajat ovat usein joutuneet syrjityiksi, rangaistuiksi, tapetuiksi. Haaste on sallia eri näkemysten elää rinnan ja oppia niistä.

 Lähimmäisen todellinen kuuleminen ja ymmärtäminen synnyttää luottamusta. Luottamus on yhteistyön ehto. Yhteistyö ei toimi kuvitellun oikeassaolon pohjalta. Se edellyttää suostumista ja tutustumista siihen, keitä yhteistyökumppanit todellisuudessa ovat. Kiinni pitäminen omista uskomuksista on yhteistyön suurimpia esteitä. Yhteistyössä voimme tutustua muiden oikeisiin oppeihin ja oppia niistä. Yhteistyö on vuoropuhelua, vuorovaikutusta. Siinä otetaan vastaan ja annetaan. Todelliseen yhteistyöhön pääseminen voi olla hidasta ja vaivalloistakin, mutta varmasti vaivan arvoista.

Voivatko useat totuudet elää rinnan?

Keskeinen on kysymys, hyväksymmekö muutkin ajatustavat kuin omamme. Sallimmeko muiden olla eri mieltä meidän kanssamme? Saavatko ajattelun vaihtoehdot elää rinnan?  Hyväksymmekö muidenkin ihmisten totuuden omamme rinnalle? Jos minulla on oikea oppi, ovatko muut väärässä?

Monesti pelkäämme, että meitä rangaistaan, jos emme noudata oikeaa oppia, oikeaa tapaa ajatella, käyttäytyä. Itsekin saatamme jakaa rangaistuksia sääntöjen rikkojille. Haluamme olla tuomareita, ratkaista mikä on oikea tai väärä ajatustapa. Haasteemme on, kuinka pystymme sallimaan eri näkemyksiä, jopa oppimaan niistä. Eri näkemykset, opit ovat rikkaus, ei uhka.

Mielellämme etsimme oikeiden oppien opettajia, joille kenties annamme vastuun kasvustamme. Riippuvuus opettajan opista siirtää vastuun pois itseltämme. Paraskaan opettaja ei kuitenkaan tee työtä puolestamme. Hän voi kyllä auttaa tien löytämisessä. Vastuu omasta kehityksestä on aina itsellä.  Voimme kehittää vahvoja riippuvuuksia opettajiin, kirjoituksiin, tapoihin, muotoihin. Se ei kuitenkaan vapauta meitä kasvutehtävästämme.

Mikä sitten johtaa meitä todella oikeaan oppiin?

Oikeiden oppien vastustamisestakaan ei kannata tehdä oikeaa oppia. Moni tie vie perille.  Emme tiedä, mikä on toiselle hyväksi. Kenties se, että moitimme jotain oppia pahaksi, on virhe. Kaikki opithan tarjoavat harjoittelumahdollisuuksia. Monissa on toki osana totuutta. Jos vaeltaa monien oppien valintatalossa, syntyy monipuolinen kuva todellisuudesta. Kaikki opithan sisältyvät lopulta ykseyteen. Onko siitä näkökulmasta katsoen lainkaan kyse harhapoluista? Meillä on vapaa tahto. Me saamme kokeilla eri vaihtoehtoja. Jotkut tiet voivat tosin olla pidempiä ja kenties hankalampiakin.

Ovatko eri totuudet vain saman asian eri puolia? Meitä opetetaan tällä hetkellä sietämään monia totuuksia rinnakkain. Lääketiede, ravitsemustiede ja monet muut tieteenalat tarjoavat tiheään tahtiin tutkimustuloksia, jotka näyttävät kumoavan toisensa. Meitä opastetaan sietämään rinnakkaistotuuksia.  Joudumme kysymään, mihin voimme uskoa. Auktoriteettiusko joutuu koetteille. Joudumme ottamaan enemmän vastuuta. Toivottavasti harjoittelu tekee meistä mestareita.

Jo muinaiset gnostikot esittivät lähes pari tuhatta vuotta sitten kuvan, jossa korkein totuus on keskellä. Me ihmiset katsomme sitä eri suunnista ja näemme sen eri tavoilla. Kuitenkin kaikista näkökulmista saadaan jokin kuva totuudesta. Jos osaamme nähdä noiden kaikkien kuvien oikeutuksen, saamme totuudesta paremman kuvan kuin katsoessamme vain omalta suunnaltamme. Tällä tavoin eri käsitykset totuudesta ovat myös tavallaan yhteistyössä keskenään.

Uuden ajan tullessa yhä useammat heräävät kantamaan vastuuta omasta ja maapallon tilasta. Toistemme ja Äiti Maan kuuleminen käy yhä tärkeämmäksi. Meillä ei ole enää varaa loputtomiin kiistoihin ja vihanpitoon. Uudessa ajassa on yhä keskeisempää kuulla sydämensä ääntä, kuulla sisisintään ja korkeampaa minäänsä, joka ohjaa meitä Kristus-valoon ja rakkauteen. Se on se oikea oppi, joka sisältää kaikki opit.

 

(Takaisin)