Pysähtyminen ja uuden
alku
(Palaa)
Seppo Ilkka
On välillä pysähdyttävä, jos tahdomme kehittyä kohti uutta ja
parempaa.
Elämä tarjoaa alati uusia virikkeitä ja mahdollisuuksia oppia
ja kehittää taitojamme ja viisauttamme. Kun lapsi tahtoo suurella
vaivalla solmia kengännauhansa, hän opiskelee taitoa, jota hän
tarvitsee jatkossa. Kohta tuohon asiaan ei enää tarvitse kiinnittää
suurempaa huomiota, vaan hän voi keskittyä muihin haasteisiin.
Opinnoillamme on taipumus edistyä jaksoittain. Käytyämme koulua
ensimmäisen luokan, pidimme loman ja taitomme vakiintuivat niin, että
olimme valmiita toiselle luokalle. Jatkamme tätä prosessia läpi
elämän. Tämä koskee sekä arkisia taitoja että henkistä kehitystä.
Harjoituksemme
voivat menettää ajankohtaisuutensa. Olemme oppineet riittävästi tai
jääneet toistamaan jotain, joka ei enää vie eteenpäin. Muut asiat ovat
ehkä tulleet kiinnostavammiksi. Olosuhteetkin muuttuvat. Emme
kuitenkaan ole menettäneet saamaamme oppia. Joudumme pysähtymään ja
arvioimaan tilannetta ennen kuin olemme valmiita valitsemaan uuden
suunnan.
Missä olemme?
Kun
henkinen harjoituksemme näyttää pysähtyvän, saatamme tuntea olomme
epävarmaksi. Tartummeko mahdollisuuteen löytää uutta inspiraatiota?
Jätämmekö koko asian? Sallimmeko itsellemme luovan tauon tietoisena
siitä, että tarvitsemme sen? Vai ryntäämmekö jollekin tarjolle
tulevista harhateistä?
Olemme
mahdollisesti seuranneet jonkin henkisen opettajan, filosofian tai
muun suuntauksen ajatustapaa. Olemme saattaneet tarvita tällaista
tukea. Nyt on kuitenkin aika kysyä, tarvitsemmeko edelleen siitä
syntynyttä henkistä sidettä. Olemmeko valmiita löytämään muitakin
viisaita näkökulmia? Havaitsimmeko puutteita koulutuksessamme?
Opettajamme voivat opettaa vain omien ja aikakautensa henkisten
rajoitusten sallimissa puitteissa. Vastaavat rajoitukset koskevat
tietenkin myös oppilaita. Tällaiset havainnot eivät poista sitä oppia
ja hyvää, jota olemme saaneet vastaanottaa. Siitä on syytä olla
kiitollinen. Tämä koskee myös niitä asioita, joista ehkä näemme
aiheelliseksi irtautua. Nyt voimme ymmärtää niitäkin paremmin.
Koemme
monenlaisia pysähdyksen hetkiä, eikä ole tarpeen uudistaa koko
ajatteluamme joka kerta. Sellainen johtaisi kaaokseen. Useimmiten kyse
onkin vain siitä, että joudumme arvioimaan joitakin asioita uudelleen.
Jollakin kerralla voimme kuitenkin päästä tutkimaan harjoitustemme
laatua syvemmällä tasolla. Onko meillä silloin rohkeutta tehdä
tarvittavat johtopäätökset? On toki mahdollista, että isompaa
suunnanmuutosta ei tarvitakaan.
Mitä kysyisimme
itseltämme?
Yksi
keskeisimmistä kysymyksistä henkisellä tiellä on, mikä olemuksemme osa
johtaa taivaltamme. Pääseekö sielumme ja henkemme ääni esiin? Ego on
tarpeellinen osa meitä, mutta sillä on taipumus muodostaa
epärealistisia kuvia itsestämme ja kyvyistämme. Nämä voivat olla sekä
suuruus- että pienuusharhoja tai molempia yhtaikaa.
Saatamme
esimerkiksi pyrkiä olemassaolon ja ymmärryksen tasoille, joille emme
ole vielä valmiita. Toisaalta emme ehkä käsitä, miten korkeammat
voimat voisivat vaikuttaa kauttamme, jos antaisimme niiden toimia
vapaasti.
Pysähdyksen
hetkinä voimme tarkastella edistymistämme. Egomme saattaa kuvitella,
että olemme pitkällä. Pidämmekö tärkeänä kilpailla muiden kanssa ja
kokea merkittävämpiä henkisiä kokemuksia kuin he? Kuvittelemmeko, että
meillä on oikeus kertoa, miten muiden tulisi menetellä? Tällaiset
asiat osoittavat, että ego on vankassa valta-asemassa. Pysähdyksen
tullessa meillä on tilaisuus avautua kuulemaan paremmin korkeampaa
viisautta.
Ihmiset
herättävät meissä monenlaisia tunteita. Tunteet ovat koulu, jossa
voimme oppia ymmärtämään itseämme. Kanssaihmiset ovat peili, josta
näemme itsemme. Se miten koemme muut, kertoo meistä itsestämme.
Rakastammeko? Kutsummeko omistushalua rakkaudeksi?
Vihaammeko
joitakuita? Mitä se kertoo meistä? On vahingollista yrittää kieltää
itseltämme suuttumuksemme tai vihamme olemassaolo. Niistä on syytä
olla tietoisia. Vain sillä tavoin voimme valita, mitä niistä seuraa.
Vihalle on myös usein olemassa perusteita. Maailmassa on ihmisiä,
joiden toimintaa on vaikea selittää hyväksi. On syytä olla realisteja
tässäkin kohden. Olisi kuitenkin hyvä selvittää itsellemme, miksi
vihaamme. Jos viha johtaa tuomitsemaan muita ihmisiä tai itseämme,
olisi hyvä muistaa, että on kirjoitettu: ”Millä tuomiolla te
tuomitsette, sillä pitää teidätkin tuomita.” En puhu yhteiskunnan
poliisi- tai oikeuslaitoksesta. Niillä on tärkeä tehtävänsä, mikäli ne
toimivat asiallisella tavalla.
Henkisellä
tiellä kohdataan ilmiöitä ja käsityksiä, jotka voivat poiketa
arkisesta kokemuksesta. Saatamme esimerkiksi hyväksyä ajatuksen
henkimaailman olemassaolosta ja monia siitä seuraavia asioita. On
kuitenkin tärkeätä pysähtyä kysymään itseltämme, olemmeko säilyttäneet
terveen järjen vai ajammeko takaa astraalisia virvatulia. Terve järki,
joka pitää henkisen maailman olemassaoloa mahdollisena, ja kuuntelee
viisauden ääntä, on henkisen kehittymisen kulmakivi.
Miten
suhtaudumme tieteelliseen tietoon henkisen opetuksen rinnalla?
Tieteellisen tiedon hankinta on työläs ja monimutkainen prosessi, joka
kuitenkin johtaa varsin luotettaviin tuloksiin. Olemmeko valmiita
hylkäämään todellisten asiantuntijoiden löytämiä tuloksia siksi, että
ne eivät mielestämme näytä hyviltä? Jätämmekö arvostelukykymme
astraalimaailmasta tulevien viestien epäluotettavaan huomaan?
Saamme
vaikutteita ympäristöstämme. Tutustumme monien ajattelijoiden
käsityksiin maailmasta ja olemassaolosta. Seuraamme uutisia ja niiden
aiheuttamaa keskustelua. Sosiaalinen media tarjoaa mielipiteitä ja
väitteitä melkeinpä mistä tahansa asioista. Ego saattaisi omaksua
joitakin näistä ja ryhtyä levittämään niitä. Tämä saisi sen
kuvittelemaan itsensä tärkeäksi maailmanparantajaksi. Pysähtymisen
hetkellä onkin syytä kysyä itseltämme, kenen sanaan luotamme ja millä
perusteilla. Monesti se, mitä eri toimijat tekevät, kertoo heistä
enemmän kuin se, mitä he sanovat. Se mitä taas heistä sanotaan,
saattaa olla heidän vastustajiensa värittämää ja vääristelemää.
”Lopullisten” totuuksien löytäminen ei ole helppoa. Tarvitsemme
erottelukykyä ja faktoissa pysymistä.
Voiko maailma pysähtyä?
Maa
kiertää tauotta Aurinkoa ja vuorokauden- ja vuodenajat jatkavat
loputonta vuorotteluaan. Tässä kohdin emme voi odottaa maailman
pysähtyvän. Tiedämme kuitenkin, että on ollut aikoja, joina
ihmiskunnan historia on siirtynyt uusiin vaiheisiin. Tällainen oli
esimerkiksi siirtyminen metsästys- tai paimentolaistaloudesta
maanviljelyyn. Rooman vallan alaisten kansojen kokema verraten
rauhallinen aika yhdisti eri kansoja ja mahdollisti uusien
ajatusvirtausten, kuten kristinuskon leviämisen laajalle. Rooman
valtakunnan romahtaminen taas toi barbaareina pidetyt kansat antiikin
kulttuurin lähteille. He tosin ensi vaiheessa suurelta osin tuhosivat
löytönsä. Myöhemmin seurasivat renessanssin aika, Ranskan vallankumous
ja 1900-luvun suuret sodat.
Pinnallisesti
katsoen murrosajat ovat olleet tapahtumarikkaita, ja niihin on
saattanut sisältyä suuria koettelemuksia. Uudet ajatukset, tavat ja
valtasuhteet ovat vyöryneet vanhan maailmanjärjestyksen tilalle.
Syvemmällä tasolla ne ovat kuitenkin olleet kollektiivisen
pysähtymisen aikoja. Olemme joutuneet katsomaan, missä olemme ja
ihmettelemään, minne olemme menossa. Elämme parhaillaan tällaista
murrosaikaa. Monet totutut tavat ja käytännöt ovat jäämässä
menneisyyteen. Tulevaisuus näyttää avoimelta aivan eri tavalla kuin
vaikkapa toista sataa vuotta sitten.
Olemme
edistyneet ihmiskuntana vuosisatojen mittaan hitaasti ja suurella
työllä. Taipumuksemme ratkaista asioita väkivallan avulla on
hidastanut matkaamme kohti rakkaudellista maailmaa. Monet ajattelijat
ovat kuitenkin pysähtyneet tarkastelemaan maailman tilannetta ja
ehdottaneet viisaampia ratkaisuja ongelmiimme. Toivoa herättää, että
heidän äänensä näyttää ainakin jossain määrin kantautuneen jopa valtaa
pitävien korviin.
Tänä
päivänä ihmisiä on enemmän kuin koskaan. Planeettamme resurssit ovat
liikakäytössä. Tämä asettaa uusia taloudellisia, yhteiskunnallisia ja
eettisiä haasteita. Tehtävämme on löytää rakkaudellinen tie eteenpäin.
Valinnoistamme riippuu, miten edistymme. On turha kuvitella, että
jätämme niiden seuraukset tulevien sukupolvien murheeksi. Joudumme
nauttimaan niistä itsekin. Olemme tilanteessa, joka edellyttää
pysähtymistä etsimään uusia luovia ratkaisuja ongelmiimme.
Tieteen
voittokulku on yksi aikaamme leimaavista asioista. Pitkällisen ja
monivaiheisen kasvuprosessin jälkeen esimerkiksi luonnontiede on
saavuttanut tason, jolla sen väitteiden muuttaminen vaatisi erittäin
hyviä perusteluja. Eri asia on, että tieteellisellä tiedollakin on
rajansa. Tämä tilanne on tullut jäädäkseen. Myös henkisyyden
harjoittajien on syytä pysähtyä hyväksymään tämä. Tieteellinen tieto
on kuitenkin periaatteessa avoin muutoksille. Siksi tieteen tuntijat
puhuvatkin vain teorioista eivätkä ikuisista totuuksista.
Henkisistäkin
asioista puhuvien olisi hyvä käsittää, että heidänkin ymmärryksellään
on rajansa. Miten voimme kuvitella, että juuri meillä olisi tieto
ikuisesta totuudesta? Aiempinakin vuosisatoina ovat monet opit jääneet
unholaan. Tämä ei tietenkään estä meitä muodostamasta käsityksiä
olemassaolon luonteesta. Näkökulmillamme voi toki olla paljon
annettavaa. Korkein totuus on kuitenkin paljon enemmän.
Monien
soveltavien tieteiden kohdalla tulokset saattavat olla tilastollisesti
päteviä, mutta yksittäistapauksissa voi tapahtua miltei mitä tahansa.
Tällaiset tulokset kertovatkin vain siitä, miten todennäköisiä jotkin
tapahtumat ovat. Joskus tuo todennäköisyys voi tarkoittaa lähes
varmuutta. Jopa niinkin eksaktissa tieteessä kuin fysiikassa on
monissa kohdin jouduttu tyytymään tähän.
Tieteellisen
käsityksen muodostuminen sisältää yleensä keskusteluja, joissa eri
asiantuntijat tuovat esiin omia näkemyksiään. ”Keskeneräisen” asian
kohdalla on lähes varmasti mahdollista löytää asiantuntijoita tai
sellaisina esiintyviä, jotka ovat aiheesta eri mieltä. Siksi on
viisasta pysähtyä ja antaa tieteelle aikaa muodostaa käsityksensä
ennen kuin itse muodostamme ehdottomia mielipiteitä.
Tietotekniikan
kehitys on jo muuttanut elämäämme tavalla, josta ei ole paluuta,
mikäli yhteiskuntamme säilyvät toimintakykyisinä. Olemme ottamassa
käyttöön tekoälysovelluksia, jotka mahdollistavat sekä hyvinvointia
lisääviä palveluja että ihmisten hallitsemista ei-toivottavilla
tavoilla. Nyt on vielä aikaa pysähtyä antamaan tälle kehitykselle
eettisesti kestävä suunta. On turha kuvitella, että voisimme
keskeyttää tällaisten tekniikoiden tulon ja vaikutuksen
yhteiskuntiimme. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millä tavoin ne
tulevat ja mitä niillä tehdään.
Tiedonvälitys
on aikanamme ennennäkemättömän runsasta ja nopeaa. Saamme lähes
reaaliajassa tietää, mitä maailman eri kolkilla tapahtuu. Tiedämme,
että eri toimijat ovat kautta aikain pyrkineet esittämään asioita
itsensä kannalta edullisessa valossa. Kerrotaan, että jotkin tahot
tuottavat nykyään jopa tarkoituksella valheellista informaatiota
esimerkiksi sosiaalisessa mediassa levitettäväksi. On siis syytä
pysähtyä tunnistamaan, miten eri väitteisiin tulee suhtautua.
Ammattietiikkaa noudattavien toimittajien voi ainakin toivoa pyrkivän
ja onnistuvan löytämään luotettavia lähteitä uutisilleen. Median
lukutaito kuuluu tärkeisiin alkamassa olevan maailmankauden
oppiläksyihin.
Kohti uutta aikaa
Henkisen
perinteen mukaan olemme nyt vaiheessa, jossa astrologinen Kalojen
aikakausi päättyy ja siirrymme Vesimiehen aikaan. Yksi tällainen kausi
kestää lähes 2200 vuotta. Siirtymä on vaiheittainen, ja se on tällä
hetkellä käynnissä. Edellä kuvattujen nykyajan ilmiöiden voi ajatella
olevan tämän prosessin oireita. Siksikin nyt tekemillämme valinnoilla
on merkitystä. Luomme perustaa seuraavien 2200 vuoden maailmalle ja
sen kautta vieläkin pitemmälle.
Väistyvä
Kalojen aikakausi on paljolti ollut mystiikan ja voimakkaasti
tunteisiin vetoavien ideologioiden aikaa. Olemme pysähtyneet palvomaan
eri kulttuureissa eri nimillä varustettuja jumalia ja toisaalta
etsimään valtaa toisten ihmisten ja luonnon yli. Olemme muodostaneet
käsityksiä henkisen maailman olosuhteista ja olennoista. Näiden
eväiden kanssa olemme nyt menossa Vesimiehen aikaan, jonka
ominaisuuksiin näyttää kuuluvan henkinen ja aineellinen vapaus,
ajatusten ja ihmisten liikkuvuus ja todellisen maailmanyhteisön
rakentaminen. Muutos entiseen on suuri. Ei ole ihme, että jotkin tahot
pyrkivät epätoivoisesti pitämään kiinni vanhoista tavoista.
Henkisyydestä
tietoisilla ihmisillä on entistäkin suurempi vastuu siitä, millaista
maailmaa ihmiskunta tahtoo rakentaa. Tämä ei välttämättä tarkoita
esiintymistä kansanjoukkojen johtajina tai muuta suoraa osallistumista
politiikkaan. Tärkeätä on, että tietoiset ihmiset suuntaavat tahtonsa
rakkauden luomiseen kaikille elämän aloille. Tämä toteutuu parhaiten,
jos muistamme pysähtyä ajattelemaan asioita ja sitten tuomaan
näkemyksemme esiin. Enää ei ole Kalojen aikakauden salaisten
rituaalien aika. Nyt on uskallettava luoda avoimesti vapauden ja
viisauden hengessä.
Henkisyyden
harjoittajat tietävät, että meditaatio on korkean tason keskittymistä
olemaan tietoinen siitä, mitä on. Vesimiehen aika muuttaa
käsityksiämme tässäkin asiassa. On aika vapautua kuvittelemasta, että
meditaatio voitaisiin kiteyttää joksikin lukuisista tarjolla olevista
meditaatiotekniikoista. Meditaatio ei edellytä edes fyysistä
asettumista mihinkään meditaatioasentoon. Olemme ehkä tarvinneet
tällaista harjoitellaksemme asiaa. Olennaista on pysähtyminen näkemään
totuus. Tämän voi tehdä tapahtumien virrassakin. Kysymys on
pohjimmiltaan tietoisena olemisesta ja siihen liittyvästä luomisen
vapaudesta. Meditaatiossa säteilemme tahtoamme ja edistämme sen
toteutumista maailmassa. Siksi pysähtymiseen sisältyy suuri vastuu.
Ohjaavatko korkeimmat motiivit tahtoamme? Mitä tahdomme luoda uuden
maailman rakennuskiviksi?
(Palaa)