Pysähtyminen ja uuden alku               (Palaa)

Seppo Ilkka

 

 

On välillä pysähdyttävä, jos tahdomme kehittyä kohti uutta ja parempaa.

 

 

Elämä tarjoaa alati uusia virikkeitä ja mahdollisuuksia oppia ja kehittää taitojamme ja viisauttamme. Kun lapsi tahtoo suurella vaivalla solmia kengännauhansa, hän opiskelee taitoa, jota hän tarvitsee jatkossa. Kohta tuohon asiaan ei enää tarvitse kiinnittää suurempaa huomiota, vaan hän voi keskittyä muihin haasteisiin. Opinnoillamme on taipumus edistyä jaksoittain. Käytyämme koulua ensimmäisen luokan, pidimme loman ja taitomme vakiintuivat niin, että olimme valmiita toiselle luokalle. Jatkamme tätä prosessia läpi elämän. Tämä koskee sekä arkisia taitoja että henkistä kehitystä.

Harjoituksemme voivat menettää ajankohtaisuutensa. Olemme oppineet riittävästi tai jääneet toistamaan jotain, joka ei enää vie eteenpäin. Muut asiat ovat ehkä tulleet kiinnostavammiksi. Olosuhteetkin muuttuvat. Emme kuitenkaan ole menettäneet saamaamme oppia. Joudumme pysähtymään ja arvioimaan tilannetta ennen kuin olemme valmiita valitsemaan uuden suunnan.

 

Missä olemme?

 

Kun henkinen harjoituksemme näyttää pysähtyvän, saatamme tuntea olomme epävarmaksi. Tartummeko mahdollisuuteen löytää uutta inspiraatiota? Jätämmekö koko asian? Sallimmeko itsellemme luovan tauon tietoisena siitä, että tarvitsemme sen? Vai ryntäämmekö jollekin tarjolle tulevista harhateistä?

Olemme mahdollisesti seuranneet jonkin henkisen opettajan, filosofian tai muun suuntauksen ajatustapaa. Olemme saattaneet tarvita tällaista tukea. Nyt on kuitenkin aika kysyä, tarvitsemmeko edelleen siitä syntynyttä henkistä sidettä. Olemmeko valmiita löytämään muitakin viisaita näkökulmia? Havaitsimmeko puutteita koulutuksessamme? Opettajamme voivat opettaa vain omien ja aikakautensa henkisten rajoitusten sallimissa puitteissa. Vastaavat rajoitukset koskevat tietenkin myös oppilaita. Tällaiset havainnot eivät poista sitä oppia ja hyvää, jota olemme saaneet vastaanottaa. Siitä on syytä olla kiitollinen. Tämä koskee myös niitä asioita, joista ehkä näemme aiheelliseksi irtautua. Nyt voimme ymmärtää niitäkin paremmin.

Koemme monenlaisia pysähdyksen hetkiä, eikä ole tarpeen uudistaa koko ajatteluamme joka kerta. Sellainen johtaisi kaaokseen. Useimmiten kyse onkin vain siitä, että joudumme arvioimaan joitakin asioita uudelleen. Jollakin kerralla voimme kuitenkin päästä tutkimaan harjoitustemme laatua syvemmällä tasolla. Onko meillä silloin rohkeutta tehdä tarvittavat johtopäätökset? On toki mahdollista, että isompaa suunnanmuutosta ei tarvitakaan.

 

 

Mitä kysyisimme itseltämme?

 

Yksi keskeisimmistä kysymyksistä henkisellä tiellä on, mikä olemuksemme osa johtaa taivaltamme. Pääseekö sielumme ja henkemme ääni esiin? Ego on tarpeellinen osa meitä, mutta sillä on taipumus muodostaa epärealistisia kuvia itsestämme ja kyvyistämme. Nämä voivat olla sekä suuruus- että pienuusharhoja tai molempia yhtaikaa.

Saatamme esimerkiksi pyrkiä olemassaolon ja ymmärryksen tasoille, joille emme ole vielä valmiita. Toisaalta emme ehkä käsitä, miten korkeammat voimat voisivat vaikuttaa kauttamme, jos antaisimme niiden toimia vapaasti.

Pysähdyksen hetkinä voimme tarkastella edistymistämme. Egomme saattaa kuvitella, että olemme pitkällä. Pidämmekö tärkeänä kilpailla muiden kanssa ja kokea merkittävämpiä henkisiä kokemuksia kuin he? Kuvittelemmeko, että meillä on oikeus kertoa, miten muiden tulisi menetellä? Tällaiset asiat osoittavat, että ego on vankassa valta-asemassa. Pysähdyksen tullessa meillä on tilaisuus avautua kuulemaan paremmin korkeampaa viisautta.

Ihmiset herättävät meissä monenlaisia tunteita. Tunteet ovat koulu, jossa voimme oppia ymmärtämään itseämme. Kanssaihmiset ovat peili, josta näemme itsemme. Se miten koemme muut, kertoo meistä itsestämme. Rakastammeko? Kutsummeko omistushalua rakkaudeksi?

Vihaammeko joitakuita? Mitä se kertoo meistä? On vahingollista yrittää kieltää itseltämme suuttumuksemme tai vihamme olemassaolo. Niistä on syytä olla tietoisia. Vain sillä tavoin voimme valita, mitä niistä seuraa. Vihalle on myös usein olemassa perusteita. Maailmassa on ihmisiä, joiden toimintaa on vaikea selittää hyväksi. On syytä olla realisteja tässäkin kohden. Olisi kuitenkin hyvä selvittää itsellemme, miksi vihaamme. Jos viha johtaa tuomitsemaan muita ihmisiä tai itseämme, olisi hyvä muistaa, että on kirjoitettu: ”Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä pitää teidätkin tuomita.” En puhu yhteiskunnan poliisi- tai oikeuslaitoksesta. Niillä on tärkeä tehtävänsä, mikäli ne toimivat asiallisella tavalla.

Henkisellä tiellä kohdataan ilmiöitä ja käsityksiä, jotka voivat poiketa arkisesta kokemuksesta. Saatamme esimerkiksi hyväksyä ajatuksen henkimaailman olemassaolosta ja monia siitä seuraavia asioita. On kuitenkin tärkeätä pysähtyä kysymään itseltämme, olemmeko säilyttäneet terveen järjen vai ajammeko takaa astraalisia virvatulia. Terve järki, joka pitää henkisen maailman olemassaoloa mahdollisena, ja kuuntelee viisauden ääntä, on henkisen kehittymisen kulmakivi.

Miten suhtaudumme tieteelliseen tietoon henkisen opetuksen rinnalla? Tieteellisen tiedon hankinta on työläs ja monimutkainen prosessi, joka kuitenkin johtaa varsin luotettaviin tuloksiin. Olemmeko valmiita hylkäämään todellisten asiantuntijoiden löytämiä tuloksia siksi, että ne eivät mielestämme näytä hyviltä? Jätämmekö arvostelukykymme astraalimaailmasta tulevien viestien epäluotettavaan huomaan?

Saamme vaikutteita ympäristöstämme. Tutustumme monien ajattelijoiden käsityksiin maailmasta ja olemassaolosta. Seuraamme uutisia ja niiden aiheuttamaa keskustelua. Sosiaalinen media tarjoaa mielipiteitä ja väitteitä melkeinpä mistä tahansa asioista. Ego saattaisi omaksua joitakin näistä ja ryhtyä levittämään niitä. Tämä saisi sen kuvittelemaan itsensä tärkeäksi maailmanparantajaksi. Pysähtymisen hetkellä onkin syytä kysyä itseltämme, kenen sanaan luotamme ja millä perusteilla. Monesti se, mitä eri toimijat tekevät, kertoo heistä enemmän kuin se, mitä he sanovat. Se mitä taas heistä sanotaan, saattaa olla heidän vastustajiensa värittämää ja vääristelemää. ”Lopullisten” totuuksien löytäminen ei ole helppoa. Tarvitsemme erottelukykyä ja faktoissa pysymistä.

 

Voiko maailma pysähtyä?

 

Maa kiertää tauotta Aurinkoa ja vuorokauden- ja vuodenajat jatkavat loputonta vuorotteluaan. Tässä kohdin emme voi odottaa maailman pysähtyvän. Tiedämme kuitenkin, että on ollut aikoja, joina ihmiskunnan historia on siirtynyt uusiin vaiheisiin. Tällainen oli esimerkiksi siirtyminen metsästys- tai paimentolaistaloudesta maanviljelyyn. Rooman vallan alaisten kansojen kokema verraten rauhallinen aika yhdisti eri kansoja ja mahdollisti uusien ajatusvirtausten, kuten kristinuskon leviämisen laajalle. Rooman valtakunnan romahtaminen taas toi barbaareina pidetyt kansat antiikin kulttuurin lähteille. He tosin ensi vaiheessa suurelta osin tuhosivat löytönsä. Myöhemmin seurasivat renessanssin aika, Ranskan vallankumous ja 1900-luvun suuret sodat.

Pinnallisesti katsoen murrosajat ovat olleet tapahtumarikkaita, ja niihin on saattanut sisältyä suuria koettelemuksia. Uudet ajatukset, tavat ja valtasuhteet ovat vyöryneet vanhan maailmanjärjestyksen tilalle. Syvemmällä tasolla ne ovat kuitenkin olleet kollektiivisen pysähtymisen aikoja. Olemme joutuneet katsomaan, missä olemme ja ihmettelemään, minne olemme menossa. Elämme parhaillaan tällaista murrosaikaa. Monet totutut tavat ja käytännöt ovat jäämässä menneisyyteen. Tulevaisuus näyttää avoimelta aivan eri tavalla kuin vaikkapa toista sataa vuotta sitten.

Olemme edistyneet ihmiskuntana vuosisatojen mittaan hitaasti ja suurella työllä. Taipumuksemme ratkaista asioita väkivallan avulla on hidastanut matkaamme kohti rakkaudellista maailmaa. Monet ajattelijat ovat kuitenkin pysähtyneet tarkastelemaan maailman tilannetta ja ehdottaneet viisaampia ratkaisuja ongelmiimme. Toivoa herättää, että heidän äänensä näyttää ainakin jossain määrin kantautuneen jopa valtaa pitävien korviin.

Tänä päivänä ihmisiä on enemmän kuin koskaan. Planeettamme resurssit ovat liikakäytössä. Tämä asettaa uusia taloudellisia, yhteiskunnallisia ja eettisiä haasteita. Tehtävämme on löytää rakkaudellinen tie eteenpäin. Valinnoistamme riippuu, miten edistymme. On turha kuvitella, että jätämme niiden seuraukset tulevien sukupolvien murheeksi. Joudumme nauttimaan niistä itsekin. Olemme tilanteessa, joka edellyttää pysähtymistä etsimään uusia luovia ratkaisuja ongelmiimme.

Tieteen voittokulku on yksi aikaamme leimaavista asioista. Pitkällisen ja monivaiheisen kasvuprosessin jälkeen esimerkiksi luonnontiede on saavuttanut tason, jolla sen väitteiden muuttaminen vaatisi erittäin hyviä perusteluja. Eri asia on, että tieteellisellä tiedollakin on rajansa. Tämä tilanne on tullut jäädäkseen. Myös henkisyyden harjoittajien on syytä pysähtyä hyväksymään tämä. Tieteellinen tieto on kuitenkin periaatteessa avoin muutoksille. Siksi tieteen tuntijat puhuvatkin vain teorioista eivätkä ikuisista totuuksista.

Henkisistäkin asioista puhuvien olisi hyvä käsittää, että heidänkin ymmärryksellään on rajansa. Miten voimme kuvitella, että juuri meillä olisi tieto ikuisesta totuudesta? Aiempinakin vuosisatoina ovat monet opit jääneet unholaan. Tämä ei tietenkään estä meitä muodostamasta käsityksiä olemassaolon luonteesta. Näkökulmillamme voi toki olla paljon annettavaa. Korkein totuus on kuitenkin paljon enemmän.

Monien soveltavien tieteiden kohdalla tulokset saattavat olla tilastollisesti päteviä, mutta yksittäistapauksissa voi tapahtua miltei mitä tahansa. Tällaiset tulokset kertovatkin vain siitä, miten todennäköisiä jotkin tapahtumat ovat. Joskus tuo todennäköisyys voi tarkoittaa lähes varmuutta. Jopa niinkin eksaktissa tieteessä kuin fysiikassa on monissa kohdin jouduttu tyytymään tähän.

Tieteellisen käsityksen muodostuminen sisältää yleensä keskusteluja, joissa eri asiantuntijat tuovat esiin omia näkemyksiään. ”Keskeneräisen” asian kohdalla on lähes varmasti mahdollista löytää asiantuntijoita tai sellaisina esiintyviä, jotka ovat aiheesta eri mieltä. Siksi on viisasta pysähtyä ja antaa tieteelle aikaa muodostaa käsityksensä ennen kuin itse muodostamme ehdottomia mielipiteitä.

Tietotekniikan kehitys on jo muuttanut elämäämme tavalla, josta ei ole paluuta, mikäli yhteiskuntamme säilyvät toimintakykyisinä. Olemme ottamassa käyttöön tekoälysovelluksia, jotka mahdollistavat sekä hyvinvointia lisääviä palveluja että ihmisten hallitsemista ei-toivottavilla tavoilla. Nyt on vielä aikaa pysähtyä antamaan tälle kehitykselle eettisesti kestävä suunta. On turha kuvitella, että voisimme keskeyttää tällaisten tekniikoiden tulon ja vaikutuksen yhteiskuntiimme. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, millä tavoin ne tulevat ja mitä niillä tehdään.

Tiedonvälitys on aikanamme ennennäkemättömän runsasta ja nopeaa. Saamme lähes reaaliajassa tietää, mitä maailman eri kolkilla tapahtuu. Tiedämme, että eri toimijat ovat kautta aikain pyrkineet esittämään asioita itsensä kannalta edullisessa valossa. Kerrotaan, että jotkin tahot tuottavat nykyään jopa tarkoituksella valheellista informaatiota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa levitettäväksi. On siis syytä pysähtyä tunnistamaan, miten eri väitteisiin tulee suhtautua. Ammattietiikkaa noudattavien toimittajien voi ainakin toivoa pyrkivän ja onnistuvan löytämään luotettavia lähteitä uutisilleen. Median lukutaito kuuluu tärkeisiin alkamassa olevan maailmankauden oppiläksyihin.

 

Kohti uutta aikaa

 

Henkisen perinteen mukaan olemme nyt vaiheessa, jossa astrologinen Kalojen aikakausi päättyy ja siirrymme Vesimiehen aikaan. Yksi tällainen kausi kestää lähes 2200 vuotta. Siirtymä on vaiheittainen, ja se on tällä hetkellä käynnissä. Edellä kuvattujen nykyajan ilmiöiden voi ajatella olevan tämän prosessin oireita. Siksikin nyt tekemillämme valinnoilla on merkitystä. Luomme perustaa seuraavien 2200 vuoden maailmalle ja sen kautta vieläkin pitemmälle.

Väistyvä Kalojen aikakausi on paljolti ollut mystiikan ja voimakkaasti tunteisiin vetoavien ideologioiden aikaa. Olemme pysähtyneet palvomaan eri kulttuureissa eri nimillä varustettuja jumalia ja toisaalta etsimään valtaa toisten ihmisten ja luonnon yli. Olemme muodostaneet käsityksiä henkisen maailman olosuhteista ja olennoista. Näiden eväiden kanssa olemme nyt menossa Vesimiehen aikaan, jonka ominaisuuksiin näyttää kuuluvan henkinen ja aineellinen vapaus, ajatusten ja ihmisten liikkuvuus ja todellisen maailmanyhteisön rakentaminen. Muutos entiseen on suuri. Ei ole ihme, että jotkin tahot pyrkivät epätoivoisesti pitämään kiinni vanhoista tavoista.

Henkisyydestä tietoisilla ihmisillä on entistäkin suurempi vastuu siitä, millaista maailmaa ihmiskunta tahtoo rakentaa. Tämä ei välttämättä tarkoita esiintymistä kansanjoukkojen johtajina tai muuta suoraa osallistumista politiikkaan. Tärkeätä on, että tietoiset ihmiset suuntaavat tahtonsa rakkauden luomiseen kaikille elämän aloille. Tämä toteutuu parhaiten, jos muistamme pysähtyä ajattelemaan asioita ja sitten tuomaan näkemyksemme esiin. Enää ei ole Kalojen aikakauden salaisten rituaalien aika. Nyt on uskallettava luoda avoimesti vapauden ja viisauden hengessä.

Henkisyyden harjoittajat tietävät, että meditaatio on korkean tason keskittymistä olemaan tietoinen siitä, mitä on. Vesimiehen aika muuttaa käsityksiämme tässäkin asiassa. On aika vapautua kuvittelemasta, että meditaatio voitaisiin kiteyttää joksikin lukuisista tarjolla olevista meditaatiotekniikoista. Meditaatio ei edellytä edes fyysistä asettumista mihinkään meditaatioasentoon. Olemme ehkä tarvinneet tällaista harjoitellaksemme asiaa. Olennaista on pysähtyminen näkemään totuus. Tämän voi tehdä tapahtumien virrassakin. Kysymys on pohjimmiltaan tietoisena olemisesta ja siihen liittyvästä luomisen vapaudesta. Meditaatiossa säteilemme tahtoamme ja edistämme sen toteutumista maailmassa. Siksi pysähtymiseen sisältyy suuri vastuu. Ohjaavatko korkeimmat motiivit tahtoamme? Mitä tahdomme luoda uuden maailman rakennuskiviksi?


(Palaa)