Tietoisuuden monet kasvot
(Takaisin)
Seppo Ilkka
Tietoisuus on ratkaiseva elementti
pyrkiessämme ymmärtämään ja rakentamaan maailmaa, jossa elämme. Mistä ja miten
voimme olla tietoisia? Miten löydämme uuden ajan tietoisuuden?
Lapsen ensimmäisiä
haasteita on hahmottaa maailmaa. Tähän hänellä on luontainen kyky. Hänen
silmänsä vastaanottavat valoa, korvansa kuulevat ääniä, ihonsa tuntee
kosketuksia. Valot muodostavat hahmoja, joita hän tunnistaa hoitajikseen. Äänimaailmasta
alkaa erottua sanoja. Lapsen aivot ja hermosto ovat siten rakentuneet, että ne
oppivat tulkitsemaan aistiärsykkeitä. Myös lapsen kielenoppimiskyky on
luontainen.
Tietoisuus ja aivot
Tiede on
tutkinut aistimusten aiheuttamia reaktioita aivoissa. Eri aivoalueet
aktivoituvat ärsykkeiden, tunteiden ja toimintojen vaikutuksesta. On tehty
teoreettisia malleja aivosolujen toiminnasta ja verkostoitumisesta. Aivosolujen
verkostoituminen onkin keskeistä aivojen työskentelyssä. Luovaan ajatteluun
kykenevät aivot ovat erityisen valmiit muodostamaan yhteyksiä eri aivoalueiden
välille.
Tietotekniikassa
on tutkittu informaation välittymistä. Tietokoneiden sisäinen logiikka rakentuu
nykyisin kaksijakoisten valintojen pohjalle. Aivot soveltavat myös joustavampaa
logiikkaa ja käyttävät analogisia päättelyitä. Verkostoituminen on kuitenkin
olennaista sekä aivojen että tietokoneiden toiminnassa. Tietotekniikan kehitys
on auttanut käsittämään myös aivojen toimintatapaa. On tehty malleja ja
sovelluksia, joissa tietoverkko oppii kokemuksesta. Nykyään arvellaan, että
oppimisprosessit toimisivat aivoissamme samaan tapaan. Toisaalta fyysisten
aivojen vaurioituminen vaikuttaa usein voimakkaasti ihmisen luonteeseen,
ajatteluun ja tietoisuuteen.
Aivoista riippumaton tietoisuus
Edellä
sanottu on tukenut sitä materialistista ajatusta, että ihmisen tietoisuus olisi
aivojen tuotetta. Sen mukaan tietoisuutemme loppuu, kun kehomme kuolee.
Henkisen näkemyksen mukaan taas sielu elää fyysisen kuoleman jälkeen. Jos
hyväksymme tämän ajatuksen, on kysyttävä, mikä on sielun tietoisuuden ja
aivojen fyysisen tietoisuuden suhde.
Todisteita
aivoista riippumattomasta tietoisuudesta on saatu ainakin ns.
kuolemanrajakokemuksissa. Monet henkilöt ovat kertoneet niistä varsin samankaltaisesti.
Materialistinen selitys on, että aivot tuottavat tietynlaisia kuvia
olosuhteissa, joissa esim. aivojen hapen saanti on vähäistä. Joissakin
tapauksissa ihmisillä on kuitenkin ollut tarkkoja muistikuvia ajalta, jolloin aivotoiminta
on ollut pysähdyksissä. Tällaisessa tilassa aivoissa ei ole mitään toimintaa ja
silti ihmiset ovat muistaneet ulkoisia tapahtumia. Tämä on konkreettinen
todiste aivoista riippumattoman tietoisuuden olemassaolosta.
Olemassaolon ja tietoisuuden tasoja
Jokapäiväisessä
elämässä toimimme enimmäkseen valvetietoisuuden
tasolla. Välillä siirrymme unitilaan.
Meditaatiota harjoittaneet puhuvat myös puhtaan
tietoisuuden tilasta, jossa ollaan valveilla, mutta ajatukset ovat hiljentyneet.
Puhtaan
tietoisuuden hetkeen saattaa tulla inspiraatiota henkisiltä tasoilta. Jos
tällaista kokenut tahtoo kertoa siitä, hän joutuu antamaan kokemalleen muodon,
jonka aivot käsittävät. Tämä on yksi syy siihen, että on niin vaikea erottaa
aivojen tietoisuutta ja henkistä tietoisuutta.
Henkisen
käsityksen mukaan ihminen on monitasoinen olento. Fyysisen kehon ajatellaan olevan ulkoinen ilmennys rakenteesta,
joka käsittää useampia näkymättömiä tasoja. Lähinnä fyysistä tasoa on arkinen minä, ego. Egolla on jokapäiväisiä ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä.
Sielun tasolla ihminen on tietoinen henkensä
olemassaolosta, mahdollisuudesta elää fyysisen kuoleman jälkeen ja kohdata
henkisten tasojen olentoja. Sielun tasolla ihminen on tietoinen ja toimii korkeamman itsensä valaisemana. Sielun
tasoa korkeammalla hengen tasolla ihminen
on tietoinen asemastaan henkisenä olentona. Vieläkin korkeampien tietoisuuden
ja olemassaolon tasojen, kuten buddhisten
ja kristustasojen, jopa jumaltasojen, ajatellaan niin ikään
kuuluvan henkisen rakenteemme ytimeen. Sanotaan, että kun kehitymme kohti mestaruutta,
tulemme tietoisiksi myös näillä korkeilla tasoilla.
Fyysisen ja
sielutason välimailla sanotaan olevan ns. astraalitason,
jolla ihminen kohtaa monenlaisia henkisiä olentoja. Tämä on myös harhojen taso, jolla sielu joutuu
selviytymään houkutuksista jäädä egonsa tai astraalimaailman olentojen valtaan.
Tätä korkeampi ja puhtaampi on ns. mentaalitaso,
ajattelun taso. Aivan lähellä fyysistä olemusta ajatellaan olevan ns. eetteritason, joka huolehtii kehon
toiminnan henkisestä ohjaamisesta. Se on puoliksi fyysinen taso, silta henkisen
ja fyysisen välillä. Sairaudet tai muut kehon ongelmat näkyvät eetteritason
häiriöinä.
Nykyään
puhutaan paljon ns. henkisistä
dimensioista. Jokapäiväinen olemassaolomme on kolmas dimensio, toinen on
luonnonhenkien taso, neljäs astraaliolentojen taso, viides valonenkelien taso.
Tämä jaottelu ei ole aivan sama kuin edellä kuvattu. Nähdäkseni tällaiset jaot
ovat melko kaavamaisia kuvauksia asioista, joita fyysisen tason käsityskykymme
ei oikeastaan hallitse. Ne tarjoavat näkökulmia, jotka auttavat meitä
käsittämään näkymätöntä olemustamme ja valaisevat kokonaisuutta eri suunnista.
Henkisistä aisteista
Joillakin
ihmisillä on kehittyneitä yliaistisia kykyjä, joiden avulla he voivat olla
tietoisia joillakin näkymättömillä tasoilla. Jotkut saattavat nähdä
henkiolentoja, jotkut kuulla niiden puhuvan, jotkut vain saada mieleensä
ajatuksia, joiden tunnistavat tulevan henkisestä lähteestä. Tämän mukaisesti
puhutaan selvänäköisyydestä, selväkuuloisuudesta tai selvätietoisuudesta. Muitakin henkisiä aisteja voitaisiin nimetä. Kullakin
selväaistisella on oma tapansa olla yhteydessä näkymättömään ja kuvata
kokemustaan. Henkimaailman viestit ja kanavoinnit joudutaan usein pukemaan
sanalliseen muotoon, jotta ne voitaisiin välittää muille. Musiikki ja muu taide
voi myös kuvata näkymätöntä maailmaa toisella tavalla.
Ei ole
käsittääkseni niinkään tärkeää, miltä esim. enkeli tai saunatonttu ”todella”
näyttää. He voivat ottaa muodon, joka tuntuu ihmisestä enkelille tai saunatontulle
sopivalta. Jos tahdomme kommunikoida heidän kanssaan, niin riittää, että meillä
on yhteys heihin. He ovat henkiolentoja, emmekä oikeastaan tiedä, käsittävätkö
he itsensä jonkin muotoisiksi. Olennaista on, että he ovat energioita, jotka
toimivat tietyissä tehtävissä.
Menneen elämän kokemus
Yksi
ilmennys näkymättömästä tietoisuudesta on kokemus elämistä muissa olomuodoissa
kuin asianomaisen henkilön nykyisessä fyysisessä kehossa. Useimmiten on kysymys
elämästä maapallolla toisena aikana ja toisessa paikassa kuin nyt.
Mikäli hyväksymme
ajatuksen yksilön kehittymisestä läpi monien elämien, on luonnollista kysyä,
voiko hänellä olla todellista tietoa aiemmista elämistään. Monet pyytävät selvänäkijöiltä
tietoa menneisyydestään. Joillakin voi olla muistoja ja tuntemuksia, joiden he arvelevat
tulevan menneistä elämistä. Tällaisia saattaa tulla meditaatiossa tai unessa
tai muilla tavoin, kuten matkoilla deja vú-kokemuksina. Nykyisessä elämässä
esiintyvät karmallisilta vaikuttavat kohtalot saattavat johdattaa menneiden
olosuhteiden jäljille.
Hetki, jossa
menneen elämän muisto syntyy, eroaa myöhemmistä hetkistä, jolloin käsittelemme
asiaa. Myöhemmin aivomme osallistuvat kuvan luomiseen tuosta elämästä
tarjoamalla johtopäätöksiä ja kuvitelmia. Saatamme helposti pitää näitä
oikeina.
Tietoisuus
ei useinkaan tarjoa kovin selviä kuvia menneistä vaiheistamme. Saatamme
kuitenkin saada tietoa esimerkiksi sellaisista menneiden elämien tapahtumista,
joiden hoitaminen on nyt ajankohtaista. Toisaalta käyttöömme voi viritä taitoja,
joita olemme oppineet aiemmin.
Kieli ja symbolit
Jos tahdomme
kuvata puhtaan tietoisuuden hetkeä, joudumme antamaan kokemukselle muodon, joka
vaatii kielen tai muiden symbolien käyttöä. Ajallisesti kokemuksen ja tulkinnan
välillä ei useinkaan ole kuin lyhyt hetki. Sanojen merkitykset ovat sopimuksia,
jotka ovat muodostuneet kulttuurissamme ja sellaisina ne kertovat jostakin,
jonka jo tunnemme.
Onko
ollenkaan mahdollista kuvata täysin uutta kokemusta? Voiko kuulija kokea samaa
kuin kertoja? Kuulijan kokemus ei ole sama kuin puhujan. Ihmisten välinen yhteydenpito
ei kuitenkaan olisi mahdollista ilman kieltä tai muita symboleja. Kuulija
saattaa tosin joskus tulkita puheen toisin kuin puhuja tarkoitti.
Kansakuntaa
yhdistää sen historia, kulttuuri ja elinolosuhteet. Kieli on keskeinen tekijä,
ja se ylläpitää kansan kollektiivista tietoisuutta omasta merkityksestään. Se
kuvastaa kansan tapaa ajatella maailmaa ja kokea elämää. Käännettäessä kieleltä
toiselle joudutaan usein tyytymään vain lähinnä sopiviin sanojen vastineisiin
ja kieliopillisiin rakenteisiin.
Kollektiivinen tietoisuus
Kieli on
tarjonnut ihmiskunnalle loistavan työkalun kehittyä ja tehdä uusia keksintöjä.
Se antaa mahdollisuuden siirtää perinnettä uusille sukupolville ja tutkia
tuntematonta. Kieli on kollektiivisen tietoisuuden tukipilari. Kulttuuri ja
tietämys maailmasta ei olisi voinut kehittyä ilman kieltä.
Toisen
erinomaisen esimerkin kollektiivisesta tietoisuudesta ja sen laajentumisesta
tarjoaa tähtitieteen kehitys. Keskiajalla ajateltiin, että Maa on kaiken
olemassa olevan keskus. Tähtitaivas oli kuin teltta, jonka katossa oli reikiä,
joista Jumalan kirkkaus loisti ihmisille. Kopernikuksen
(1473–1543) ja Keplerin (1571–1630) laskelmat
osoittivat, että planeetat, Maa niiden mukana, kiersivät Aurinkoa. Vasta noin
200 vuotta sitten ruvettiin muodostamaan kuvaa linnunradan rakenteesta ja sata
vuotta sitten kiisteltiin siitä, ovatko kohteet, jotka nyt on ymmärretty
kaukana oleviksi galakseiksi, vain sumuja omassa ainoassa galaksissamme.
Tämä laajentuminen
ei tarkoita vain yhden tieteen kehittymistä, vaan ihmiskunnan yleisen
tietoisuuden avautumista. Kaiken kaikkiaan puhtaan tieteen kehitys on lisännyt ymmärrystä
totuudesta, jossa elämme. Tämä on vaatinut sekä tulosten muistiin kirjaamista
että nerokkuutta, lukemattomia oivalluksen hetkiä. Nuo oivallukset on pitänyt
varmentaa ahkeralla työllä.
Ihmiskunnan
kollektiivinen tietoisuus on laajentunut merkittävästi nopean tiedonvälityksen
ansiosta. Saamme tuoreita uutisia maailman tapahtumista sen kaikilta kolkilta. Internetin
kautta on saatavilla tietoa mitä moninaisimmista asioista.
Henkisen tietoisuuden opettajat
Vanhojen pyhinä
pidettyjen kirjoitusten tekijät ovat tavoitelleet korkeinta totuutta. He ovat
kertoneet kokemuksistaan oman aikansa kielellä sille kulttuurille, jossa
elivät. Heidän omat käsityksensä siitä, millä tavoin totuus voisi ilmetä, ovat
vaikuttaneet heidän kirjoituksiinsa.
Tuskin
ymmärrämme heidän sanomaansa alkuperäisellä tavalla. Käännökset ovat vain
likimäärin oikeita. Sanojen merkitykset muuttuvat ajan myötä. Eikä ole varmaa,
että muinaisen ajan oivallus olisi oikea vielä nyt. Siksi ei varmaankaan ole
lopullista ja ainoata oikeata pyhää kirjaa. Tämä ei vähennä kirjoittajien aitoa
pyrkimystä Totuuteen. Se ei myöskään poista sitä, että pyhissä kirjoituksissa
on paljon edelleen ajankohtaista asiaa.
Nämä huomiot
pätevät myös niihin henkisiin opetuksiin ja kanavointeihin, joita olemme
saaneet lähempänä nykyaikaa. Nekin ovat tulleet joidenkin yksilöiden kautta.
Jokainen heistä on aikansa ja kulttuurinsa lapsi. Jokaisella on omia mielipiteitään
oikeasta ja väärästä. Henkisen opettajan käytössä on oman korkeamman
oivalluksensa ohella vain niitä käsityksiä ja taitoja, joita hän on oppinut
ympäristöltään ja omilta opettajiltaan.
Edellä
sanottu ei tarkoita, että on mahdotonta tulla tietoiseksi korkeammasta
totuudesta. Olisi vain hyvä olla tietoinen myös niistä rajoituksista, joita
tiedon käsittelyssä on. Lukijalla tai kuulijalla on vastuu siitä, miten hän
ymmärtää pyhät kirjoitukset ja henkiset opetukset.
Luova tietoisuudentila
Tietoisuudessamme
on juuri sitä, mitä ajattelemme, tunnemme ja koemme. Miten on mahdollista, että
ihmiskunnan tietoisuus on muuntunut ja uudistunut aikojen kuluessa, vaikka
käyttämämme kieli on vanhaa, olemassa olevan kulttuurin tuotetta?
Tämä johtuu
siitä, että tietoisuutemme on muutakin kuin aivoissa olevia muotoja. Siihen
kuuluu luova tila, hiljaisuus, oivallus, tajuaminen, intuitio, ikuisuuden kosketus.
Meissä on tuo näkymätön olento, joka ohjaa ajatteluamme, ennen kuin se on
saanut sanallisen tai muun muodon. Tuon olennon kautta saamme oivalluksemme, se
ohjaa luovuuttamme.
Kuka on tämä
olento, joka meissä asustaa? Se on oma itsemme. Hyvä lukija, odotit ehkä, että
sanoisin, että se on korkeampi itsemme. Toivottavasti on. Kun kehitymme
henkisesti, korkeampi itsemme ryhtyy yhä paremmin ja täydellisemmin ohjaamaan
intuitiotamme. Matkan varrella on mahdollista, että tulemme sallineeksi
muidenkin voimien tuoda meille ideoita. Siksi ihmisille voi tulla oivalluksia
ja ”varmoja” näkyjä, jotka osoittautuvat harhapoluiksi. Korkeampi itse on kyllä
läsnä näissäkin tilanteissa ja tarkkailee tekojamme, mutta se joutuu odottamaan
vuoroaan. Tilaisuuden tullen se ohjaa meitä viisaampaan suuntaan. Meillä on
vapaa tahto. Harhapolutkin voivat olla tarpeellisia kokemuksia, jotta oppisimme
erottamaan, mistä lähteistä kannattaa vastaanottaa vaikutteita.
Taiteilijan
tai tiedemiehen nerous, uutta luova voima, kumpuaa tuosta sisäisestä olennosta,
jonka hän on sallinut kasvaa kypsyyteen omalla alallaan. Mikäli taiteilijalla
on ollut kosketus ikuisuuteen, se jättää työhön jälkensä. Teoksen katsoja,
kirjan lukija tai musiikin kuulija voi tajuta työn nerokkuuden.
Musiikin tai
muun esittävän taiteen kohdalla mukana on myös sitä esittävä taiteilija. Hän
saattaa epäonnistuessaan kadottaakin nerouden sävellyksestä. Jos taas
säveltäjältä puuttui luova kipinä, on nerokkaalla esittäjällä haasteellinen
tehtävä tuoda ikuisuuden kosketus esitykseen.
Miten
tavoitamme luovan tilan? Jos tavoittelemme sitä, se karkaa käsistämme. Emme voi
vangita sitä sanoihin tai muotoihin. Jos emme pyri siihen, voimme olla luovia,
elää luovassa tilassa. Luova tila ei ole mystikoiden tai nerojen yksinoikeus,
elämme kaikki siinä, hetkestä hetkeen. Millä tahdomme täyttää luovan tilamme?
Tietoisuus ja olemassaolo
Jos tapaamme
ja näen sinut, olet minulle olemassa. Silmieni verkkokalvoille muodostuu kuva
sinusta, ja näköhermot kuljettavat aistisolujeni viestin aivoihini
käsiteltäväksi. Tällä tavoin tulet tietoisuuteeni. Aivoni ”korjailevat”
silmiini muodostunutta optista kuvaa sinusta. Siksi en voi olla varma, että
olet juuri sellainen, millaisena sinut näen. Tämä aivojen taipumus korjailuun johtaa
esimerkiksi sellaiseen ilmiöön, että täysikuu näyttää lähellä horisonttia
paljon suuremmalta kuin korkealla taivaalla ollessaan.
Varmaan
ajattelet, että olet olemassa, vaikka en tapaisikaan sinua. Vaikka et olisikaan
minun tietoisuudessani, on kaiketi olemassa tietoisuus, jossa olet, nimittäin
sinun tietoisuutesi. Tätä kirjoittaessani on olemassa ajatusmuoto nimeltä ”Hyvä
Lukija”. Hän on tietoisuudessani, mutta en tiedä, keissä henkilöissä hän
ilmentyy kirjoituksen tultua julki.
Hyvän
esimerkin olemassaolon ja tietoisuuden suhteesta tarjoaa jo edellä käsitelty
tähtitiede. Ihmiskunnalla oli kauan nykyistä puutteellisempi kuva tähtimaailmoista.
Tänä päivänä meille on olemassa aivan erilaisia universumin syvyyksiä kuin
muutama sata vuotta sitten. On kuitenkin syytä ajatella, että nuo syvyydet
olivat silloinkin ”absoluuttiselta” kannalta olemassa. Toisaalta voi kysyä,
mitä merkitystä olisi sellaisella olemassaololla, josta kukaan tai mikään ei
olisi tietoinen. Tähän voisi vastata Paul
Bruntonin (1898–1981) tapaan ajatuksella, että universumi on tietoinen
itsestään.
Ihmisyksilöllä
on tietoisuus siitä, että hän itse on olemassa. On epäilty, olisiko tämä
mahdollista eläimille, kasveille tai luonnonhengille. Luontokunnissa on niin
paljon ryhmähenkiin liittyviä piirteitä, että niiden kokemus on erilainen kuin
ihmisellä. Tämä ei kuitenkaan estä niitä olemasta itsestään tietoisia yksilöinä
siinä muodossa, jossa ne nyt ovat. Tämä ei estä niitä kokemasta iloa, surua,
onnellisuutta tai tuskaa. Tämä lisää ihmiskunnan vastuuta luonnon kohtelusta.
Tietoisuus ja luominen
Uuden ajan
ymmärrykseen kuuluu, että ajatukset ja tietoisuus luovat maailmaa. Sanamme ja
ajatuksemme vaikuttavat elämäämme. Jos ennustettuja siirtymiä korkeampiin
tietoisuuden ulottuvuuksiin tapahtuu, ovat nämä vaikutukset entistä välittömämpiä.
Tämä
tarkoittaa, että meidän on hyvä tulla tietoisiksi ajatustemme painosta ja
tietoisuutemme laadusta. Eniten vaikuttavat ne ajatukset, joihin todella
sisimmässämme uskomme. Vaikka puhuisimme kauniisti rauhasta, emme rakenna
rauhaa, jos syvin uskomme on, että väkivalta on ihmisen todellinen olemus.
Tästä syystä
on tärkeätä olla tietoinen omaan alitajuntaamme kätketyistä uskomuksista,
niistä, joista mieluummin olisimme tietämättä. Jos tunnemme omat salaisuutemme,
voimme vaikuttaa niihin vapaalla tahdollamme. Tämä sisältää piilotajuntamme
kärsivällistä uudelleen ohjelmointia.
Uuden ajan tietoisuus
Uusista
tietoisuuden ulottuvuuksista puhutaan nykyään paljon ja niitä pidetään
mystisinä tavoitteina. Jotkut väittävät johdattavansa kuulijoitaan ties kuinka
monensiin ulottuvuuksiin. Jotta kuulijat voisivat arvioida, minne heitä ollaan
johtamassa, heidän tulisi kuitenkin jo olla perillä.
Jos toivomme
löytävämme uusia tietoisuuden tasoja, emme voi lähteä liikkeelle mistään
muualta kuin nykyiseltä tasoltamme. Elämällä täyttä elämää nykyhetkessä
valmistaudumme parhaiten tietoisuuden laajenemisiin.
Uuden ajan keskeisiä
kysymyksiä on se, elämmekö edelleen kaksinaisuuden, dualismin, ohjaamana vai
löydämmekö ykseyden, jossa rakastamme maailmaa ja maailma rakastaa meitä.
Olemmeko valmiita ottamaan heti vastaan ajatustemme, sanojemme ja tekojemme
seuraukset? Emme ehkä enää voikaan lykätä asioita karman hoidettaviksi
epämääräisessä tulevaisuudessa.
Olemmeko
valmiita elämään kokonaisina ihmisinä, joiden olemukseen kuuluvat kaikki
tietoisuuden ulottuvuudet? Olemmeko valmiita rakastamaan ja tulemaan
rakastetuiksi? Olemmeko valmiita näkemään kaikessa hyvän ja kauniin niin, että
pahaa ja rumaa ei ole olemassa? Olemmeko valmiita näkemään kaiken
kaunistelematta ja todenmukaisesti, ilman tekopyhyyttä? Silloin ei ole niin
tärkeää, millä tietoisuuden tasolla kuvittelemme seikkailevamme.
Erottelukyky ja sydämen tietoisuus
Etsiessämme
uuden ajan tietoisuutta ja kehitystä, joka nostaisi sekä meidät yksilöinä että
koko maailman Valoon, tarvitsemme avoimia silmiä ja avointa sydäntä. Meidän on
nähtävä, mihin eri opetukset ja neuvot johtavat, mikä on olennaista.
Tarvitsemme erottelukykyä. Meidän on tunnistettava, mikä on meille juuri nyt
ajankohtaista. Sydämemme tietää sen. Sydämen kirkkaassa valossa ei ole
pimeyttä, joka sumentaisi tietoisuutemme.
Tiedämme
olevamme olemassa, koska meillä on tietoisuus. Olemme tietoisia monilla tasoilla.
Ego on taitava arkisen tietoisuuden ylläpitäjä. Sielu virittää korkeamman
itsemme toimintaan maailmassa. Sielumme on yksilö, jota ego auttaa
määrittelemään itsensä. Nämä eivät ole toistensa vastustajia. Hengen tasolla
näemme, että sielu rakastaa egoa ja ego rakastaa sielua, ne ovat ykseydessä. Henki
asustaa sydämessämme, kirkastaa olemisemme, on sitä Valoa, jota sielumme tahtoo
tuoda elämäämme. Uuden ajan tietoisuus etsii tätä: Kun tietoisuutemme on
sydämen tietoisuutta, olemme ykseydessä universumin kanssa.