Vapaa tahto ja henkinen kehitys            (Takaisin)

Seppo Ilkka

Onko ihmisellä vapaus elää, kokea, tuntea ja tahtoa vai olemmeko syntyneet toteuttamaan ennalta määrättyä kohtaloa?  Kehitymmekö tahtomme varassa vai onko edistymisemme ylhäältä ohjattua tai sidoksissa menneisyyteemme tai sattuman kaltaisen prosessin tulosta?

Tällaiset kysymykset ovat askarruttaneet ajattelijoita kautta aikojen. Jokapäiväisen havainnon mukaan näyttäisi siltä, että ihminen voisi päättää asioistaan ja teoistaan ja toimia sen mukaan. Oikeuskäytäntö lähteekin siitä, että teon tekijällä on vastuu tekemisistään.

Tältä kannalta on ehkä yllättävää, että useat filosofit ovat aikojen kuluessa esittäneet enemmän tai vähemmän fatalistisia käsityksiä. Esim. intialainen opettaja Ramana Maharishi (1879–1950) on sanonut, että kaikki, mitä teemme, on ennalta määrättyä. Tämä koskee hänen mukaansa jopa sellaisia asioita kuin mille puolelle huonetta asetumme sinne tullessamme.

Islamin levitessä keskiajalla kohti länttä olivat sen uskonsoturit vastustajilleen hyvin pelottavia, koska heidän kerrottiin suhtautuvan äärimmäisen fatalistisesti omaan kohtaloonsa: Jos heidän oli määrä kuolla taistelussa, niin he kuolisivat, jos ei, niin he tulisivat voittamaan.

Länsimaiset teologitkin ovat kiistelleet siitä, onko syntisellä ihmisellä vapaa ratkaisuvalta hänen etsiessään tietä Jumalan luo.

Ne jotka ajattelevat, että on olemassa vain materiaa, saattavat käsittää niin, että vapaana tahtona kokemamme käyttäytyminen perustuisi kvanttimekaniikan satunnaisilmiöihin ja toisaalta aivojemme hermoverkon toimintoihin.

On myös esitetty käsitys, että näkökulmasta riippuen ihmisellä on vapaa tahto tai hänellä ei ole sitä. Tähän sisältyy ajatus, että alemmalla tasolla ihmisellä olisi vapaa tahto; hän tekee valintoja ja päättää asioistaan. Korkealta tasolta katsoen hänen motiivinsa olisivat kuitenkin niin selkeästi nähtävissä, että hänen päätöksensä olisivat ennakoitavissa. Näin hänellä ei itse asiassa olisikaan vapaata tahtoa, vaikka hän näyttää sellaista käyttävän.

 

Ihmiskäsitys ja vapaa tahto

Vapaan tahdon puuttuminen olisi erittäin outoa henkisen kehittymisen kannalta. Vain vapaan tahdon olemassaolo perustelee vastuullisuuden teoistamme ja suhtautumisestamme kohtaloomme. Muuten olisimme vain meissä vaikuttavien yllykkeiden marionetteja.

Yhtä hyvin materialistis-mekanistinen kuin henkis-mekanistinen ihmiskäsitys jättää ihmisen sätkyukon asemaan. Kumpikaan ei jätä hänelle vastuuta toimistaan tai todellista mahdollisuutta vaikuttaa omaan kehitykseensä. Toisessa tapauksessa häntä hallitsevat fysiikan ja todennäköisyyslaskennan lait, toisessa näiden lisäksi järkkymätön kohtalo.

Näillä näkemyksillä ei itse asiassa ole kovinkaan suurta eroa. Molemmissa tapahtumia hallitsevat lait jäävät perimmältään mysteereiksi, perustumaan havaintoon tai oletukseen asioiden luonteesta.

Vain käsitys ihmisestä vapaan tahdon omaavana olentona suo hänelle aidon mahdollisuuden kehittyä henkisesti itsetietoisena yksilönä. Tämä ei tarkoita, että hänen ei tarvitsisi huomioida fysiikan lakeja tai että hän olisi riippumaton karmasta tai henkisistä laeista. Vapaa tahto antaa hänelle avaimet vaikuttaa itseensä ja maailmaansa.

Tahdommeko ottaa käyttöön vapaan tahtomme, vai tyydymmekö mekanistisiin maailmankuviin, joissa ulkopuolellamme säädetyt lait kuljettavat meitä läpi kohtalomme? Voimme päättää jäädä ajopuuksi, jos niin tahdomme.

Toinen asia on, että synnymme tänne tietyllä tavalla viitoitettuun kohtaloon ja elämänmuotoon, joka määrää kokemustamme hyvinkin pitkälle. Siten on hyvä kysymys, missä määrin ja miten todella voimme ilmaista vapaata tahtoamme.

 

Mitä on kohtalo?

Olosuhteet määräävät paljolti sitä, millaiseksi elämämme muodostuu. Millaiseen perheeseen synnymme, onko se varakas vai köyhä, arvostaako se koulutuksen hankkimista vai näyttääkö ruumiillinen työ ainoalta vaihtoehdolta? Miten sukulaisemme ja yhteisömme suhtautuvat tieteisiin, taiteisiin, musiikkiin, uskontoon tai henkiseen etsintään? Synnymmekö mieheksi vai naiseksi? Onko kehomme terve ja voimakas? Onko perimässämme tai elinolosuhteissamme erityisiä sairauden aiheita? Millaiseen yhteiskuntaan synnymme? Vallitseeko siinä mielipiteen ja sanomisen vapaus? Onko tarjolla työtä ja toimeentuloa?

Olosuhteissamme saattaa tapahtua yllättäviä muutoksia. Sukulaisiamme tai ystäviämme voi kuolla tai muuten poistua elämästämme, uusia ystäviä tai vastustajia ilmaantuu yllättäen. Jos meille syntyy lapsia, he muuttavat elämäntilannettamme suuresti.

Kohtalomme muodostuu paljolti näistä ja näiden kaltaisista asioista. Monesti näyttää siltä, että ne tulevat kuin pakolla kohdallemme. Meillä ei tunnu olevan mahdollisuutta, voimia tai edes tahtoa niiden muuttamiseen. Toisaalta on aina ollut ihmisiä, jotka ovat nousseet olosuhteiden yläpuolelle. He ovat ainakin osittain murtaneet niiden asettamia kahleita. Tämä on yleensä vaatinut päättäväistä oman tahdon seuraamista.

 

Karma ja elämänsuunnitelma

Ne, jotka ovat tutustuneet karman käsitteeseen, voivat nähdä kohtalossamme aiempien tekojemme hedelmiä. Tämän näkemyksen mukaan omien tekojen seurauksia ei voisi välttää ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Nykyään on esitetty sellaisia ajatuksia, että suunnittelemme tarkoin tulevaa elämäämme ennen tähän maailmaan syntymistä. Yksilöiden kohtalot sitoutuvat kiinteästi toisiinsa ja kansojen ja muiden yhteisöjen kohtaloihin. On luonnollista kysyä, voiko yhteisesti sovittua elämänsuunnitelmaa muuttaa kesken tapahtumien kulkua. Missä olisi tilaa vapaalle tahdolle ja sen toteuttamiselle elämän aikana? Olisiko oma tahto ilmaistava jo siinä vaiheessa, kun tulevaa elämää suunnitellaan yhdessä oppaidemme kanssa? Onko liian myöhäistä yrittää ottaa vapaa tahto käyttöön vasta sitten, kun jo olemme täällä?

 

Vapaa tahto suurissa ja pienissä asioissa

Ymmärtääkseni voimme muuttaa ennalta tekemäämme elämänsuunnitelmaa ainakin joissakin rajoissa. Toisaalta on ilmeistä, että on asioita ja tapahtumia, joille emme voi mitään. Näihin kuuluvat sellaiset muiden ihmisten vastuulla olevat asiat, joilla on vaikutusta meidän elämäämme. Omat valintamme elämän taitekohdissa sitovat tulevaa toimintaamme merkittävästi, usein lopullisesti.

Voimme kuitenkin aidosti päättää linjastamme näissä taitekohdissa. Elämä asettaa kysymyksiä: Miten ansaitsemme elantomme, avioidummeko, miten hoidamme terveyttämme. Joissakin kohdin saatamme joutua toteamaan, että tie, jolle pyrimme, ei olekaan avoinna. Miten silloin menettelemme?

Käytämme kuitenkin tahtoamme joka päivä, ei ainoastaan elämän suurissa valinnoissa. Arkemme on täynnä jokapäiväisten päätösten tekemistä: Mitä syön tänään, luenko sanomalehden ennen aamukahvia, millä kulkuvälineellä menen töihin, mitä päätöksiä teen työssäni, tulenko illalla suoraan kotiin, vai onko minulla muuta ohjelmaa. Tällaisissa asioissa on yleensä runsaasti valinnan vapautta ilman, että elämänuramme muuttuisi. Toisaalta näissä ratkaisuissa näkyy, miten suhtaudumme elämään.

 

Vapaa tahto tunteissa ja suhtautumisessa

Miten suhtaudumme siihen, mitä koemme? Miten suhtaudumme kanssaihmisiin, eläimiin ja luontoon? Olemmeko myötätuntoisia ja rakastavia, vai ylimielisiä, ylpeitä ja itsekkäitä? Mitä teemme, jos vihaamme tai pelkäämme jotakuta? Miten suhtaudumme itseemme? Arvostammeko ja kunnioitammeko itseämme? Vai halveksimmeko ja vihaammeko? Miten suhtaudumme elämän tarjoamiin kolhuihin ja ikäviin yllätyksiin? Kestämmekö ns. menestystä?

Meillä on vapaa tahto päättää, miten käsittelemme tunteitamme. Vaikka voimamme vaikuttaa ulkoisiin tapahtumiin olisi rajallinen, voimme valita tapamme suhtautua elämän asettamiin haasteisiin. Tämä tarkoittaa, että meillä on myös vastuu suhtautumisestamme.

Koemme kaikkia tunteita kuten mielihyvää, iloa, innostusta, rakkautta, myötätuntoa, surua, inhoa, vihaa ja pelkoa. Nämä kuuluvat elämän kirjoon, mutta meillä on tahdon vapaus päättää, miten niihin reagoimme. Kätkemmekö ikäviksi kokemamme tunteet alitajuntaamme odottamaan seuraavaa purkausta ja salaa kalvamaan elinvoimaamme? Vai näemmekö niiden merkityksen ja saamme sen opin ja ymmärryksen, jota ne meille tarjoavat? Osaammeko kiittää niistä? Takerrummeko hyvinä pitämiimme tunteisiin ja petämme niiden avulla itseämme ja muita? Vai otammeko kiitollisina vastaan niiden tuoman ilon ja siunauksen? Petämmekö itseämme luulemalla, että tunteillamme ei ole merkitystä? Vai ymmärrämmekö, että elämämme saa niistä voimansa? Meillä on tässä vapaa valinta.

Tahtomme ohjaa tunteitamme, emme ole niiden orjia. Mutta tämä ei toteudu, jos yritämme kieltää tunteemme. Tarvitsemme viisautta käsitellessämme tunteitamme. Olemme vastuussa kaikesta, mitä teemme tunteiden vallassa ollessamme. Emme osoita henkistä kehitystä väittämällä, että viha ja pelko olisivat meille vieraita. Voimme tosin pyrkiä jäämään tällaiseen itsepetokseen, jos tahdomme. Valinta on meidän, mutta luomamme kupla puhkeaa aikanaan.

 

Kenen taskussa tahtomme on?

Tahdon vapaus sisältää erottamattomasti sen, että tahdon käyttäjällä on vastuu tahtomisistaan. Tästä syystä ihmisillä onkin usein taipumusta yrittää väistää vastuuta löytämällä jonkin auktoriteetin, jonka syyksi omat tekemiset voisi sysätä.

Kukapa ei olisi ainakin joskus valittanut, että ongelmiemme syynä on se ja se ulkopuolinen taho. Vanhemmat, varsinkaan äiti, eivät ymmärtäneet, kukaan ei välittänyt, opettajat ja koulutoverit kiusasivat, esimies oli aivan tylsä, työtoverit hankalia, kauppias huijasi, asiakas kieroili, Jumala unohti, sää oli huono, pappi syytti syntiseksi, kaikkihan tekevät sillä tavoin, olipa hapan naama sillä tyypillä kadulla.

Näillä kaikilla saattaa olla osuutensa tapahtumiin, mutta heillä on vastuu vain omalta osaltaan. Meillä on vastuu omista tunteistamme ja toiminnastamme, tekivätpä muut mitä tahansa. Helposti tahtoisimme kuitenkin lykätä omaa vastuutamme heille. Näin tekemällä tungemme tahtomme heidän taskuunsa. Tämä ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta. Päinvastoin, saamme vastuullemme lisäksi sen, että olemme rasittaneet noita muita siirtämällä omaa vastuutamme heidän harteilleen.

Ihmiskunnalla on paljon yhteisvastuuta maailman tapahtumista ja tilasta. Tätä vastuuta on syntynyt muillakin tavoilla, mutta edellä kuvattu mekanismi vaikuttaa tähän suuntaan: Kun ihmiset pyrkivät luopumaan omasta tahdostaan ja vastuustaan antamalla niitä muille, vastuun rajat hämärtyvät. Monesti johtoon nousee niitä, joille valta ja sen tuoma asema ja rikkaus ovat pääasioita, ei niinkään yhteinen hyvä. Noiden johtajien valta kasvaa siitä, että heidän yhteisönsä on luopunut omasta tahdostaan. Tätä kautta vastuu johtajien toimista palautuu koko yhteisölle.

 

Tahdonvoiman sarastus   

Monet ajattelevat nykyään, että ihmisen kehitys jatkuu useiden elämien läpi kohti korkeampia olemassaolon tasoja. Hänen tapansa käyttää tahtoaan muuttuu merkittävällä tavalla tuon kehityksen mukana. Kehittyessään hän vapautuu tahtomaan itsenäisesti ja oppii kantamaan siitä seuraavan vastuun.

Kehityksen alkuvaiheissa yksilö saattaa ilmentää tahtoa, joka etsii vain perustarpeiden tyydyttämistä. Sen ohella voi esiintyä sinänsä kaunista ja puhdasta tahtoa hyvään, joka on kuitenkin kokematonta eikä oikein ymmärrä, miten hyviä päämääriä voisi viisaasti toteuttaa.

Yksilön egotietoisuus herää varhain ja ryhtyy ohjaamaan hänen tahdonilmaisuaan itsekkääseen suuntaan. Tällaisessa vaiheessa oleva yksilö toimii useimmiten tavoilla, jotka ovat motiivien tasolta ennustettavissa. Hän havaitsee yhteisöjen voiman itsekkäiden etujen hankkimisessa ja saattaa antaa tahtonsa muiden käyttöön. Hän voi olla fanaatikko, hän voi seurata uskollisesti jotain aatetta tai opettajaa. Hänen on vaikea murtaa toimintamalliaan, mutta jos hän tekee niin, hän valitsee uuden johtajan, jota totella. Kaikki tämä perustelee käsitystä siitä, että ihmiseltä puuttuisi vapaan tahdon mahdollisuus, että kaikki olisi ennalta määrättyä.

Kokemuksen karttuessa ihmisen yksilöityminen käy yhä selkeämmäksi ja hänen oma tahtonsa voimistuu. Se on kuitenkin aluksi ensi sijassa hänen egonsa tahtoa. Hän etsii syitä ja seurauksia, oppii erottamaan hyvän ja pahan. Tämä tapahtuu yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Hänelle kehittyy vastuusta käsitys, joka noudattaa rikoksen ja rangaistuksen periaatetta. Hän tahtoo julistaa tuomioita muille ja itselleen, jos hänen käsitystään oikeasta toiminnasta ei ole noudatettu. Hänen käyttäytymisensä on monisyistä ja monimuotoista, mutta hänen tahtonsa suunta on edelleen varsin hyvin ennakoitavissa.

 

Kohti vapaata tahtoa

Ego rupeaa lopulta tahtomaan henkistä kehittymistä keinona saavuttaa valtaa ja itselleen suuren tulevaisuuden. Tämä on kriittinen hetki, siihen sisältyy transsendenssin ensi siemen. Sillä hetkellä ego ei vielä ymmärrä, että yksilön tahto tulisi kehityksen myötä vapautumaan egon hallinnasta.

Tahdon vapautuminen ei tarkoita sen jäämistä tuuliajolle, ilman ohjaavaa impulssia. Se tarkoittaa, että yksilön sielu saa tilaisuuden tuoda hänelle viisautta ja rakkautta, joiden valossa hänen tahtonsa ja päätöksensä uudistuvat. Hän kehittyy henkisesti ennalta arvaamattomilla tavoilla. Hänen tahtonsa perustuu elämän syvään oivaltamiseen. Hän ei enää pelkää karmaansa vaan toimii sen kanssa.

Kehittyvä ihminen ymmärtää, että vastuu ei tarkoita rangaistusten odottamista, vaan hänen itsensä ja muiden armahtamista. Hänen tapansa katsoa maailmaa muuttuu joustavaksi. Hän sallii itselleen ja muille poikkeamia siitä sääntöjen, ohjeiden ja tabujen viidakosta, johon ihmiset ja heidän yhteiskuntansa ovat sitoutuneet.

Hän ei kuitenkaan tee tätä päättömällä tavalla vain rikkoakseen sääntöjä, vaikka hän armahtaa niitäkin, jotka näin tekevät. Rakkaus ja myötätunto ohjaavat häntä, ja ne asettavat hänen toimilleen ja tahdolleen tarvittavat rajat. Tarvittaessa hän toisaalta osaa myös olla luja itseään ja muita kohtaan. Hän ei tahdo rikkoa rakkautta vastaan; normit ja säännöt ovat hänelle sivuseikkoja. Mutta vaikka hän toimisikin rakkaudettomasti, hän tahtoo antaa sen itselleen anteeksi. Hänen rakkautensa on elävä tahto hänessä, ei pelkkää rakkaus-sanan toistoa mantran tapaan.

 

Kuka ohjaa vapaata tahtoa?

Käsky ”Tapahtukoon kuitenkin Jumalan Tahto!” on keskeinen Valkeassa Magiassa. Se alistaa ihmisen tahdon Korkeimman tahdolle. Valkea maagikko on esittänyt oman luomisen tahtonsa, mutta sitten hän myöntää, että on olemassa häntä korkeampi ymmärrys ja tahto, jota hän ei tahdo pyrkiä ylittämään. Näin hänen tahtonsa, joka perustuu hänen ehkä vajavaiseen näkemykseensä, voi yhdistyä oikealla tavalla Korkeimman suunnitelmaan.

Onko sellainen tahto vapaa, joka tällä tavoin alistuu Korkeimman edessä? On. Vain tällä tavoin saamme vapauden tahtoa ymmärryksemme ehdottamalla tavalla ilman, että meidän tarvitsisi pelätä aiheuttavamme vahinkoa. Jos tahdomme jotain, joka sittemmin osoittautuisi epäonnistuneeksi, voimme antaa sen itsellemme anteeksi. Olemmehan huolehtineet siitä, että asia korjaantuu, jos niin on tarvis.

Tahtomalla rohkeasti ja vapaasti otamme vastaan meille kuuluvan tehtävän kanssaluojina. Emme ole valmiita tähän niin kauan kuin tahtomme on jonkun muun, oppijärjestelmän tai ihmisen, hallussa, olkoonpa kyse kuinka tunnustetusta tieteestä, aatteesta, uskonnosta tai gurusta tahansa. Toinen asia on, että tarvitsemme silti niiden apua ja ohjausta, jotka ovat ehtineet meitä pidemmälle tai ovat joissakin asioissa meitä taitavampia. Voimme ottaa heidän apunsa kiitollisina vastaan, mutta meillä on vastuu tuon avun käyttämisestä.

Kehittyneeseen tahdon käyttöön liittyy nöyryys, joka on aivan muuta kuin nöyristelyä. Tämä tarkoittaa ymmärrystä, että emme vielä tiedä ja hallitse aivan kaikkea. Paradoksaalista on, että toisaalta eräässä mielessä kaikki tieto on jo meissä. Se on olemassa mahdollisuutena, joka odottaa esiin pääsemistään. Onko meissä tilaa myöntää, että tarvitsemme edelleen ohjausta, tai joku muu on jossain kohden meitä taitavampi? Toistaiseksi olemme matkalla, ja viisaus sanoo, että tarvittaessa joudumme tarkistamaan tahtomme suuntaa.

Kehittyvä yksilö tietää tahtovansa ja toimivansa edelleen monesti egonsa johtamana tai noudattavansa yleistä mielipidettä tms., mutta hän ei tuomitse itseään sen takia. Hän on tietoinen siitä, että syvemmällä tasolla häntä ohjaa Korkein Rakkaus, joka on hänen todellinen olemuksensa. Hän sallii, ainakin parhaina hetkinään, Pyhän Viisauden, Sofian, ja Pyhän Rakkauden, Kristuksen, ohjata tahtoaan. Näin hänen kehittyvä tahtonsa murtaa ennalta arvattavuuden rajat, siitä tulee todellinen Vapaa Tahto. Sillä on voima uudistaa Maailma.

(Takaisin)